Viinijärven koulun rakentaminen aloitettava kesällä 2024
MIELIPIDE Viinijärven koulun saneeraus ja korjausrakentaminen on valtuuston hyväksymän ja valtuustoseminaarin syksyllä vahvistaman aikataulun mukaisesti tarkoitus aloittaa vuonna 2024. Liperin keskusta vaatii, että tästä aikataulusta pidetään kiinni: purku-urakan kilpailutus ja toteutus on tehtävä talven ja kevät-kesän 2024 aikana ja uudisrakentamisen kilpailutus on aloitettava mahdollisimman pian, että rakentaminen voi alkaa loppukesällä 2024.
Kunnan johtavista virkamiehistä tekninen johtaja ja kunnanjohtaja ovat tästä poiketen esittäneet, että rakentamisen aloitusta tulisi lykätä vähintään vuodella. Syiksi he esittävät yleistä taloustilannetta, syntyviä purkukustannuksia (noin 250 000 euroa) ja purkamisesta seuraavia alaskirjauksia (210 000 euroa).
Virkamiesten esittämistä perusteluista Liperin keskusta toteaa, että purkukustannukset eivät ole tulleet yllätyksenä, eivätkä ne muutu edullisemmaksi lykkäämällä purkua vuodella eteenpäin. Arvioidut 210 000 euron alaskirjaukset ovat pienet verrattuna esimerkiksi Liperin koulurakennuksessa toteutuneisiin 1 245 000 euron alaskirjauksiin vuosina 2018–2020. Alaskirjaukset eivät myöskään tasapoistojärjestelmässä merkittävästi laske vuosittain, eli tämäkään ei ole peruste lykkäämiselle.
Lisäksi lykkäämistä perustellaan sillä, että koulun kustannusarvio on noussut. Tosiasiassa uudisosan kustannusarvio on pysynyt ennallaan. Nousu on syntynyt siitä, että virkamiehet ovat tehneet lisäyksiä peruskorjausosaan, eli kun tarjouksia on pyydetty yli suunnitellun niin toki myös yritysten antamat hinta-arviot ovat nousseet. Peruskorjaamisessa tulee olla malttia, kustannusten hillitsemiseksi peruskorjaus on tehtävä vain välttämättömässä laajuudessa, eikä ylisuunnittelu saa hidastaa prosessia.
Rakentamisen suhdanteesta johtuen rakentaminen on nyt edullista, tämä aikaikkuna kannattaa käyttää hyödyksi. Yleinen taloustilanne ei ole nopeasti muuttumassa, eikä näköpiirissä ole merkittävää korkotason laskua. Liperin keskusta näkee, että lapsirikkaana ja elinvoimaisena taajamana Viinijärvi tarvitsee terveet ja muihin taajamiin nähden vertailukelpoiset opetustilat. Mahdollisimman pian.
Liperin Keskusta
kuntayhdistys ry:n vuosikokous,