6.3.2021
Tule ulos sieltä kuplasta!
Mitä sinun hiihtokuplaasi kuuluu? kysytään Ylen urheiluohjelmassa. Nykyisin ihmiset oleilevat omassa kuplassaan samoin ajattelevien kanssa.
4.3.2021
Työ on kuin ruisleipä

Kotiseutu-uutisissa vierähtäneet työvuoteni muistuttavat monella tapaa ruisleipää. Paikallislehden toimittajan työssä ja suomalaisessa perinneleivonnaisessa yhdistyvät arkisuus ja yllätyksellisyys, vakiintuneet traditiot ja muutoksen puhurit sekä mielikuvitusta ja makunystyröitä hivelevä herkullisuus.
3.3.2021
Korona kuritti työmarkkinoita

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton kokoamasta työmarkkinakatsauksesta selviää, että korona-aika on kurittanut työmarkkinoita niin Liperissä ja Rääkkylässä kuin koko maakunnassa.
25.2.2021
Viikonlopun herkkuaamiainen

Graafikon keittiön aamupalapöydästä löytyy muun muassa tuorepuuroa, sämpylöitä ja amerikkalaisia pannukakkuja.
25.2.2021
Vaalit ajallaan, ehdokaslistoilla nihkeyttä

Liperin ja Rääkkylän valtuustoryhmille tehty puhelinkysely helmikuun viimeisellä viikolla kertoo, että vaalit halutaan pitää kaikesta huolimatta ajallaan.
23.2.2021
Kuntavaalikevät on täällä
Kuntavaalikeväät koostuvat vaaliteltoista, kuntalaisten huolista, somepostauksista ja äänestyskahveista. Meillä ne koostuvat myös keskusteluista, joissa ideat Liperin piilevän potentiaalin hyödyntämisestä lennähtelevät. Näitä keskusteluja kuulee usein myös täydentävän sanapari ”meijän leipäpitäjä”.
18.2.2021
Äänestämään koronasta huolimatta

Kuntavaaleihin on aikaa tasan kaksi kuukautta. Vaalikuume alkaa hiljalleen – jopa turhankin varovaisesti – nousta myös Liperin ja Rääkkylän leveyksillä.
16.2.2021
Tästäkin selvitään
Vuosi sitten moni meistä yrittäjistäkin työskenteli vielä onnellisen tietämättöminä tulevasta ja sen mukana tuomasta muutoksesta. Jouduttiin laivaan, jonka kurssista ei ollut käsitystä ja välillä tuntui, että kova tuuli kaataa koko laivan. Pelot ja epätieto täyttivät ajatukset.
10.2.2021
Tästä asti aikaa ystävyydelle

Ajelin tuossa jokusena aamuna työpaikan suuntaan ja radiosta tuli jälleen kerran aivan mahtava popkappale, johon ei näköjään kyllästy, ja joka käy hyvin sunnuntaina vietettävään ystävänpäivään.
9.2.2021
Rajoja ylittävä Saimaa-ilmiö

Rääkkylä päätti tammikuussa ensimmäisenä kuntana osallistua 10 000 euron lisärahoituksella Saimaa-ilmiöön eli Savonlinnan kulttuuripääkaupunkihankkeeseen.
3.2.2021
Kuritusta ja tulevaisuuden toivoa

Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry:n tutkimus tammikuun lopulta kertoo, että korona on kurittanut maakunnan yrityksiä, mutta että positiivisempi tulevaisuus häämöttää jo.
2.2.2021
Ilolla olen pohjoiskarjalainen

Kun Varkaudesta ajelee kohti Heinävettä ja maakunta vaihtuu, hytkäyttää hyvälle, kun kyltissä lukee Pohjois-Karjala. Olen aiemmin ollut pohjoiskarjalainen, kun opiskeluaikana muutin kirjani vuodeksi Joensuuhun.
27.1.2021
Ylämyllyltä löytyy veto- ja pitovoimaa

En tiedä onko veto- ja pitovoima yksi tämän hetken muotitermeistä, mutta olen itse törmännyt siihen monta kertaa viime kuukausina. Tuore maakuntajohtaja Markus Hirvonen käytti sitä vieraillessaan äskettäin naapurikunnassa. Sanontaa voi käyttää hyvin Ylämyllyn ja koko Liperin kohdalla.
27.1.2021
Villasukkainen tyttö

”Tiesitkö, että Ylämyllyn Yllätyksen uusi puheenjohtaja käyttää villasukkia ympäri vuoden, myös futiskentällä.” Näin alkaa kirjoittamani viesti, jota ei vielä ole syötetty seuraväelle.
20.1.2021
Neljänkymmenen vuoden taival

Ohi on -hokema on tuttu monelle suomalaisille. Harvoin tätä termiä voi kuitenkin soveltaa henkilöön, joka jää syrjään reservistä iän perusteella. Allekirjoittaneelle kävi näin kolmisen viikkoa sitten.
20.1.2021
Korona kuuluu kielessä

Suomen kieli on yksi paikallislehden toimittajan tärkeimmistä työkaluista. Vaikka pilkkujen paikat ovat ja pysyvät, sanasto ja sanomisen tavat elävät. Kovin kauas menneisyyteen ei tarvitse aikakoneella ajelehtia löytääkseen vuosikymmenen, jolloin sellaiset termit kuin tietoliikenne, etäyhteys ja laajakaista olivat jokseenkin tuntemattomia käsitteitä.
13.1.2021
Koronarintamalla pieni askel eteenpäin

Rääkkylässä ja Liperissä otettiin tammikuun kolmannella viikolla pieni askel eteenpäin koronan vastaisessa kamppailussa. Rokote ehätti tiistaina ensimmäiseksi Rääkkylään. Liperi seurasi perässä torstaina.
12.1.2021
Taiteilijaelämää koronan varjossa

Istun mökillä ruokapöydän ääressä, ulkona paukkuvat ensimmäiset kunnon talvipakkaset. Talitintit nokkivat talia ja kissani seuraavat niitä pöydän kulmalla silmät tarkkana.
7.1.2021
Tunteista ja tilastoista

Lumi narskuu askelten alla, ja pakkanen nipistelee kevyesti poskia. Puiden oksille ja maan kamaralle laskeutuneet lumihiutaleet ovat maalanneet maiseman talvisen valkoiseksi. Tuntuu tammikuulta.
5.1.2021
Jyrin ja Stadin väliä

Viime kevättalvella ei kukaan Rääkkylässä, Liperin kirkonkylällä, Viinijärvellä tai Ylämyllyllä voinut kuvitellakaan, että television uutisissa vilahtavat kuvat Wuhanin tilanteesta voisivat olla arkipäivää täälläkin päin ja niin lyhyellä varoitusajalla.
22.12.2020
Kun perä lähtee luisuun
Sattuipa viime viikolla, että muuan auto oli hujahtanut Pärnävaarantien penkkaan. Juuri kurvatessani noilla main oli villi epeli vetäisty ylös ojasta ja tilanne ohi. Saatoin vain jatkaa matkaa, jättää autoilijan ja auttajat kopistelemaan lunta lahkeistaan.
18.12.2020
Herkullisia lisukkeita joulupöytään

Graafikon joulupöytää täydennetään raikkaalla salaatilla, parmesanbataateilla ja karpalo-valkosuklaakakulla.
17.12.2020
Joululahjaksi ajokortti 17-vuotiaalle

Tutkimusten mukaan Suomessa 15–24-vuotiaiden liikenneturvallisuus on alle Euroopan unionin keskitason.
16.12.2020
Vähän erilainen joulu

Tuskinpa moni arvasi vuosi sitten tai vielä tämän vuoden alussa, että tänä jouluna vietetään vähän erilaista joulua, jonkun mielestä hyvinkin erilaista joulua. Koronaepidemian alkuvaiheessa tai kesällä uskottiin ja varsinkin toivottiin, että koronavitsauksesta päästäisiin pikkuhiljaa eroon.
14.12.2020
Monta ei-mitään on paljon

Vuosia sitten radiossa oli hauskasti nimetty ohjelma: ”Kysykää mitä haluatte, ja me vastaamme mitä haluamme”.
9.12.2020
Lestissä pysymistä ja yhteistyötä

Suutari pysyköön lestissään on vanha kansansanonta, jota voi käyttää hyödykseen sopivassa tilanteissa, kun korostetaan omien työtehtävien hoitamista. Tuo lestissä pysyminen on huomattu paikallis- ja kaupunkilehdissä, jotka ovat vastanneet lokakuussa 2020 Uutismedian liiton kuntaviestintäkyselyyn.
7.12.2020
Se siitä sitten

Voisi luulla, että kymmenen vuotta on pitkä aika johtaa urheiluseuraa – eikä se aivan väärä luulo olisikaan. Kymmenen vuotta on tietysti kovin suhteellinen aikamitta. Muistan vieläkin esimerkiksi sen, millaista oli, kun täytin kymmenen vuotta ja oma ikä ja olo tuntui kovinkin paljolta. Harvoin olen senkään jälkeen tuntenut itseäni yhtä aikuiseksi kuin silloin.
2.12.2020
Arvostettuja ammattilaisia lisää

Suomalaisten elinajanodote syntymähetkellä eli keskimääräinen elinikä on ollut viimeisinä vuosikymmeninä selvässä nousussa.
29.11.2020
Harras, iloinen itsenäisyys

Suomen itsenäisyyspäivää vietettiin ensimmäisen kerran 6.12.1919. Presidentti K. J. Ståhlbergin tavoitteena oli pitää kansallispäivä sisällissodan vastakkainasetteluiden ulkopuolella.
25.11.2020
Nyt pitää tehdä jotain

Ajattelin ensin tämän kirjoituksen otsikoksi ajatusta, että nyt pitää olla huolissaan. Mutta sehän ei pidä paikkaansa. Nyt ei enää riitä huolissaan olo, vaan pitää tehdä jotain.
24.11.2020
Kukka juhlaan ja kompostiin

Eriskummallisen vuoden lopuksi tulee tuttu ja turvallinen joulu. Meillä puutarhalla joulusesonki on hyvin lyhyt ja kovin kiireinen, kilisee kilisee kulkunen… Kassa kilisee harvemmin, semminkin kun korttimaksut ovat yleistyneet.
19.11.2020
Oikeus unelmiin

Lapsella on oikeus unelmiin ja tulevaisuuteen. Seitsemän vuotta sitten minä, 11-vuotias liperiläinen haastoin Liperin kunnan sekä muita kuntia ja organisaatioita tiedottamaan lasten oikeuksista ja liputtamaan Lapsen oikeuksien päivänä 20. marraskuuta, jotta tietoisuus toteutumattomista ihmisoikeuksista ja niiden vaikutuksesta kasvaisi ja jokainen lapsi saisi oikeutensa.
12.11.2020
Kirkkolahden kehitykseen vauhtia molemmille rannoille

Paljon puhuttu ja vielä enemmän toivottu Kirkkolahden alueen kehittäminen Liperin kirkonkylällä, lahden molemmin puolin, on ehkä yllättäenkin saamassa vauhtia alleen. Myllyalue ja Makasiinin ranta ovat yksityisten yrittäjien ja Liperin kunnan kehittämislistalla jo konkreettisesti – eikä enää toiveissa.
8.11.2020
Korona-arkea kampuksella

Pistäydyin helmikuun lopussa työmatkalla Pietarissa, jossa kaikki oli kuten ennenkin. Paluumatkalla Allegro-junassa panin merkille tullivirkailijoiden kasvoille ilmestyneet maskit.
4.11.2020
Juhlapäivää isät ja pojat

Sunnuntaina vietetään jälleen kerran meidän isien juhlapäivää. Minulla on sellainen mielikuva tai muisto aikaisemmilta vuosikymmeniltä, että äitienpäivää juhlittiin reippaammin.
3.11.2020
Jyrin ja Stadin välillä

Liperin Ylämyllyltä Helsingin Töölöön elokuun alusta on ollut iso elämänmuutos. Isompi kuin arvasinkaan. Kuljen kahden täysin erilaisen maailman välillä. Koti-ikävä iskee pahimmin juuri kotona käydessä, koska Helsingissä arki on niin hektinen, että se vie mukanaan.
28.10.2020
Toiveissa lisää väkeä ja vauvoja

Liperissä ja Rääkkylässä on syytä olla huolissaan väestökehityksestä ja syntyvien vauvojen määrästä. Liperissä väkiluku on kääntynyt laskuun viimeisten vuosien aikana pitkään jatkuneen myönteisen kehityksen jälkeen. Rääkkylässä väkiluku on jatkanut laskuaan jo pidemmän ajan.
27.10.2020
Meistä pidetään huolta

Syyskuun lopussa jouduin tai oikeastaan pääsin elämäni ensimmäiseen leikkaukseen, kun maaliskuusta lähtien riesana olleeseen angiinakierteeseen ei enää tepsinyt muu kuin kirurgin veitsi. Viikkoa aikaisemmin oli juhlittu perhepiirissä meikäläisen pyöreitä synttäreitä.
21.10.2020
Voiko kasvomaskeilla välttää sakot?

Yksi tämän viikon polttavista uutisaiheista on ollut peltipoliisin langettaman liikennesakon välttäminen kasvomaskilla. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka kamerakuvat ovat kasvojen tunnistamisen suhteen todella tarkkoja, niin maski peittää tunnistettavan naamavärkin melko perusteellisesti.
21.10.2020
Koetellaanko maanpuolustustahtoa?
Onko maanpuolustustahto koettelemuksella, kun tässä ajassa joudumme varomaan suurempia kokoontumisia ja tapahtumia? Tuskinpa vain, jos katsoo Liperissä toimivan reserviläisjärjestön jäsenluetteloa. Jäsenmäärä näyttää lisääntyvän jatkuvasti.

