Onnellinen kylähullu

Harhauduin vajaa vuosikymmen sitten hetkellisesti pirkanmaalaiseksi. Tuona aikana kuulin eri paikkakunnilla asuessani lukuisia juoruja ”kylähulluista”. Juorut olivat mitä värikkäämpiä tarinoita ihmisistä – ihmisistä, joita harvat kuitenkaan tuntevat. Näistä palasi mieleeni myös vanhat juorut oman kyläni ”kylähulluista” ja nämä muistot ovat hauskaa muisteltavaa.

Liperissä, Rääkkylässä, kotipitäjässäni Kiihtelysvaarassa ja miltei jokaisessa maan kolkassa on ihmisiä, ketkä eivät elä ”ihmisiksi”.

He elävät valtavirran vastakarvaan. He eivät välttämättä mene töihin, töitä he kuitenkin tekevät. He eivät osallistu yhteiseen tekemiseen. He ovat ”vähän outoja”. Heistä liikkuu huhuja, jos toisiakin. Tarinat värittyvät ja löytävät ihmisten, niiden normaalien, keskuudessa alati uusia värikkäitä piirteitä. He ovat ”kylähulluja”.

Mitä nämä ”kylähullut” sitten oikeasti tekevät, vain Luoja sen tietää, mutta uskon, että he elävät elämäänsä, onnellista sellaista – itsensä näköistä.

Herään töihin yleensä viitenä aamuna viikossa. Mitä haluaisin tehdä?

Haluaisin viettää pitkän aamun koirani ja rakkaitteni kanssa. Päivän aikana haluaisin kirjoittaa. Haluaisin kuvata ja kokeilla, mitä löytyy normaalin takaa. Näitä asioita haluaisin tehdä. Onnekseni saan tehdä näitä kaikkia. Onnekseni saan viettää päiväni juuri niin kuin haluan. Tässä kohtaa olen onnekas. Onnellisuuteni järjestely onnistuu vähällä työllä. Mutta, entä jos näin ei olisi?

Tekisin näitä samoja asioita, mutta en heräisi aamulla kuudelta töihin, vaan heräisin muuten vain. Eläisin vuorokauden rytmiäni siten kuin se milloinkin tuntuisi parhaalta. Todennäköisesti en lipoisi kiharoitani edes suht siedettävään järjestykseen. Tuskin vaihtaisin myöskään paitaani, sillä Fridan mutaiset tassut kuraisivat sen kohta kuitenkin uudelleen. Hampaat pesisin, koska yhtään ei ole enää vara menettää.

Päivisin minut nähtäisiin kävelemässä epämääräisen näköisenä kamera kaulallani paikoissa, mitkä herättäisivät kysymyksiä, koska välillä linnut viihtyvät asutuksen lähistöllä. Olisinko kylähullu muiden ”kylähullujen” joukossa?

Maailma ilman kylähulluja olisi maailma ilman persoonia. Maailma ilman luonteita, rohkeutta ja aitoutta. Kaikki olisivat vain ihmisiksi.

Minä olen onnellinen, kylähullu sellainen. Olen onnekas saadessani olla kylähullu, onnellinen sellainen. Oman kylän ”kylähullujen” kanssa.

Luulen, että moni haluaisi elää elämäänsä edes hitusen eri tavalla. Elää sitä omalla tavallaan, mutta sehän olisi hullua.

Eikö olekin hullua?

Petopelon ja -vihan voi oppia pois

Kolumni: Lapsuutta ei saa olla ilman satuja

Kolumni: Halusin vahvistaa minuutta – Löysin monta kuvaa ja tarinaa, jotka minua selventää

Liperin kovimmalle lossikuskille