Liperin kovimmalle lossikuskille

KOLUMNI Ensimmäinen työviikkoni Liperissä. Ja ensimmäinen kolumnini Kotiseutu-uutisissa.

Paluu kotoisaan Pohjois-Karjalaan kolkolta tuntuneelta Pirkanmaalta oli pitkäaikainen haaveeni. Tämä haave alkoi itää heti vuonna 2013, jolloin jouduin jättämään rakkaan kotiseudun taakseni rakentaakseni uraa toimittajana.

Nyt vuosien jälkeen haave toteutui ja saan harjoittaa kutsumusammattiani rakkailla kotikonnuilla.

Vaikka Liperi tai Rääkkylä eivät ole synnyinseutujani, niin näihin kahteen seutuun on nivoutunut elämässäni monta tärkeää asiaa.

Tällä kertaa pysähdyn muistelemaan Liperin kovinta lossikuskia, herraa, joka huolehti siitä, että jokainen omena saa valoa riittävästi.

Kun saavuin kauan sitten ensimmäistä kertaa pienen punaisen Liperissä sijaitsevan mökin pihaan. Oli minua siellä vastassa hieman jo kumaraan kääntynyt ukkeli, joka toivotti minut keppi kädessään lämpimästi tervetulleeksi. Enpä tuolloin vielä arvannut kuinka tutuiksi tämä punainen mökki ja sen isäntä minulle tulisivatkaan.

Ensi töikseen aurinkohatun varjon alta nämä tietävät silmät totesivat ”kyllä tämä poika taitaa jotain jutuista tietääkin”, kun kuljeskelimme pitkin pihamaata ihastellen kaikkea Luojan luomaa.

Kuulin tuon mökin pihalla vuosien saatossa monta tarinaa Liperistä, kuulin monta tarinaa luonnosta, kuulin monta tarinaa, joita sinä olit kuullut. Kerroit ne intoa puhkuen – eläytyen, sait maalattua tarinan kuvana silmien eteen, aivan kuin olisimme itse siinä. Ehkä se oli juuri sinun salaisuuteesi. Olit innostunut ja rakastit viimeiseen asti kaikkea, mikä on rakastamisen arvoista. Ennen kaikkea kunnioitit luontoa, annoit sen opettaa, ja jaoit tätä oppia eteenpäin pienille pellavapäille. Yksi näistä pellavapäistä kertoo minulle edelleen sama innostus silmissään tarinoita, joita oli sinulta kuullut. Oppisi on siis mennyt perille – vaikka kyllähän sinä sen tiesitkin.

Tällaista tarinaa ja perhettä en olisi koskaan voinut löytää mistään muualta kuin kotoa – Karjalasta. Sinun mökkisi pihalta. Kuunnellen opetusta kuinka omenapuista pidetään huolta – siten että jokainen omena saa valoa, ei liikaa, ei liian vähää – sopivasti. Tietäen, että et puhu nyt vain omenoista.

Lupasin tuolloin ensimmäisen kohtaamisemme jälkeen tälle Liperin kovimmalle lossikuskille, että pidämme toisistamme huolta – ja niin me teemme. Ja kyllähän sinä sen tiedät, kun muurahaiset sen sinulle kertoivat.

Tämä kirjoitus olkoon pieni kunnianosoitus Mailalle ja Paavalille, aidoille ja lämpimille liperiläisille, jotka avasivat minulle mökkinsä oven ja toivottivat minut tervetulleeksi perheeseensä.