Petopelon ja -vihan voi oppia pois

KOLUMNI Petopelko ja -viha ovat asioita, jotka nostavat päätään aina keskusteltaessa maamme hienoista pedoista. Oli sitten kyse nisäkkäistä, kuten susista, karhuista tai ahmoista tai sitten linnuista, kuten meri- ja maakotkasta. Petopelko ja viha ovat juurtuneita asioita suomalaisessa luontosuhteessa. Ilmiö on sinänsä ikävä, sillä se ohjaa keskustelua ja toimintaa kahden negatiivisen tunteen vallassa.

Petopelko on mielestäni opittu asia, joten sen voi oppia myös pois. Pelko syntyy yleensä asiaan, joka on tuntematon. Pelko on tunteena osa ihmistä ja ihmisyyttä. Pelon tunteminen on luonnollista, eikä pelon syntymisessä ole mitään tuomittavaa. Esimerkiksi suden havaitseminen herättää monissa pelkoa. Pelkoa omasta tai läheisten turvallisuudesta, jota susi on tullut uhkaamaan. 

Lähempänä totuutta lienee, että susi on matkalla jonnekin ja ihmisen ja suden polut ovat vain ristenneet. Luonto ohjaa sudenkin liikettä. Ohjaava tekijä voi olla ravinto, normaali liikehdintä reviirillä tai uuden reviirin tutkiminen. Yhtä kaikki, suden ja ihmisen polkujen hetkellinen risteäminen on luonnollinen tapahtuma, minkä ei pitäisi historiankaan valossa aiheuttaa meissä, ravintoketjun huipulla keikkuvissa kädellisissä, pelkoa. Mutta kuten aiemmin totesin, on petopelko opittua. Pahat pedot ovat seikkailleet lastensaduissa jo satoja vuosia, ja osin tätä kautta ne ovat muokanneet meidän sisäistä käsitystämme pedoista ja niiden vaarallisuudesta.

Pelon oppiminen pois on tärkeää monessa suhteessa. Jos puhumme vain petopelosta, on pelon poisoppiminen tärkeää, ennen kuin se vaihtuu vihaksi. Olen täysin sitä mieltä, että metsiemme suurpedot eivät kuulu pihapiireihin. Ymmärrän myös, että peto herättää meissä pelkoa, ja mikäli peto käyttäytyy lajille luonnottomalla tavalla, on tarve tarttua toimiin pedon häätämiseksi. Pelkkä pedon havaitseminen ja satunnainen ihmisten ja petojen polkujen risteäminen eivät kuitenkaan ole syitä pelolle ja vihalle. 

Ymmärrän, että petojen aiheuttamat eläinkuolemat, oli sitten kyse lampaista tai koirista, aiheuttavat vihan tunteita ja luovat pelon ilmapiiriä kotieläinten turvallisuudesta. Pelon ja vihan ei kuitenkaan pidä olla keskustelua ja toimia ohjaavia tunteita. Kuten ei pidä olla myöskään liiallinen ongelmatapausten kieltäminen – jos todellinen, luonnoton ongelma, on olemassa.