Oletko sinä onnistunut – Kerro minulle miten!
KOLUMNI Orjuutin itseni. Sorruin aivopesuun. Loin itselleni tavan, joka ei oikeastaan edes ole tapa. Kuvittelen itselleni oireita, jotka eivät oikeastaan ole edes todellisia. Loin itselleni haasteen asiasta, joka ei oikeastaan edes ole haastava. Teen oloni epämukavaksi. Samalla teen lähimmäisteni olon epämukavasti. Horjutan taloudellista kantokykyäni ja maksan siitä horjuttamisesta vielä hieman ylimääräistä. Asetan itseni alttiiksi suurille riskeille. Teen tämän kaiken vapaaehtoisesti. Miksi?
Kävimme lapsuuden kaverin kanssa kylän rivareilla. Siellä asui Kaija. Tiesimme, että Kaija on ottanut muutaman keskioluen ja on täten suostuvainen pyyntöömme.
Kaija hörppää oluen loppuun, ottaa rahat vastaan ja hyppää pyörän selkään. Seuraavaksi alkaa se jännittävin vaihe, kun yritämme kaverin kanssa saada käärittyä ensimmäistä sätkää. Yrityksiä tarvitaan varmaan kymmenen, ennen kuin onnistumme.
Sätkän näköiset viritelmät suussamme täytämme yhtä tuon aikaista haavettamme. Poltamme tupakkaa. Pahan makuista, pahan hajuista, suorastaan kuvottavaa sätkää. Jälkeenpäin, kun katson tuota mieleeni painunutta muistijälkeä, niin näen, että kumpikaan ei meistä siinä tilanteessa nauttinut yhtään.
Jaoimme purut, rizlat ja filtterit tasan ja lähdimme kumpainenkin omille teillemme. Uskon, että molemmat ajattelivat tuon pyörällä taitetun kotimatkan, että voi kunpa olisimme ostaneet mieluummin karkkia, jäätelöä tai jotain ihan muuta, mistä olisi tullut hyvä olo ja ei olisi tarvinnut pelätä sitä selkäsaunaa, joka koittaisi, jos vanhemmat löytäisi tupakat tai haistaisivat, että olimme polttaneet.
Se kerta oli ensimmäinen. On totta, että ensimmäisen kerran muistaa aina. Oli se kuinka hyvä tai huono tahansa.
Tuosta hetkestä eteenpäin olen opettanut itselleni tupakan polttoa reilusti yli kaksi vuosikymmentä. Surukseni voin todeta, että olen oppinut sen hyvin. Liian hyvin, sillä tupakka ei aiheuta minussa enää tuota kuvottavaa tunnetta, vaan sokeasti väitän jopa nauttivani siitä. Tämä puhe on suoraan sanottuna täyttä paskaa. Nyttemmin olen alkanut kertomaan itselleni, että en nauti tupakasta, että tupakka ei rentouta minua tai auta stressissä, päinvastoin, se aiheuttaa sitä. Nyt on aika sanoa, että tulevat päivät eivät ole vaikeita, ne ovat helppoja. Yhtä helppoja, kuin olivat päivät, ennen kuin ajoimme pyörillämme Kaijan luokse ja esitimme pyyntömme.