Oli kesä, oli mopo
Mistä tietää, että kesä on tulossa? Siitä, että jokakeväinen mopojen ääni saapuu taajamiin. Myös oma jantterini viettää kevättä kohden koko ajan enemmän aikaa autotallissa, kaksipyöräiset ”pärrät” on saatava kuntoon kesäksi.
Mopoilu on nuorten elämässä tärkeä itsenäistymisen ja itsenäisen liikkumisen vaihe. Mopolla ja mopoautolla, eli mautolla pääsee vähän kauemmas, eikä kasvuikäinen perheenjäsen ole niin riippuvainen vanhempien kuskaamisesta. Itse ajattelen, kun kuulen tai huomaan nuoren mopoilevan, että on se vaan hienoa, että meillä on tulevia sukupolvia.
Pääsääntöisesti nuoret liikkuvat hyvin ja vastuullisesti. Toivoisin kuitenkin, että vanhemmat tekisivät oman lapsen kanssa sopimuksen siitä, miten mopoillaan turvallisesti. Kolme perusasiaa, joista olisi hyvä sopia. Ykkösenä on kypärän käyttäminen (myös hihna kiinni) ja se, että päihteet ja liikenne eivät sovi yhteen. Toiseksi toivoisin, että vanhemmat kannustaisivat nuorta ottamaan muut tielläliikkujat huomioon. Anna positiivista palautetta ennakoivasta ajotavasta. Tärkeää on huomioida nopeus tilanteen mukaan, tarkkailla muuta liikennettä ja pitää riittävää turvaväliä. Ja kolmanneksi mopolla tai mopoautolla ajaessa korostuu sopivien väylien valinta. Auta nuorta miettimään sopivia reittejä esimerkiksi harrastuksiin tai kouluun huomioiden väylien nopeusrajoitukset, liikennemäärät ja olosuhteet.
Kun puhutaan mopoilusta, keskusteluun nousee lähes aina mopon virittäminen. Viritetyllä mopolla ajaminen on turvallisuusriski ja se on laissa kiellettyä. Ylipäänsä liikenteessä liikkumisesta ja virittämisestä kyseleminen mopoilevalta nuorelta on tärkeä välittämisen merkki. On hyvä huomata, että taloudellisen ja inhimillisen vastuun viritetystä moposta kantaa lopulta aina nuoren huoltaja. Mopot on hyvä pitää mopoina yhdessä.
Mutta, mitä vielä voisin tehdä vanhempana? Ole hyvä roolimalli. Osoita nuorelle, että arvostat turvallista liikennekäyttäytymistä ja kannusta häntä tekemään turvallisia valintoja.
Turvallista mopokesää meille kaikille!
Mari Voutilainen
Itä-Suomen pelastuslaitosten viestintäpäällikkö,
jolla on liikenneturvallisuuden kukkanen pipossa ja sydän vahvasti kylillä.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.