Keskiviikon jäinen ajokeli aiheutti onnettomuuksia

Tiistaina alkanut ja keskiviikkona jatkunut ajoittainen vesisade liukastutti ajokelin. Pahimmillaan noin kahden aikaan iltapäivällä vesi seisoi jäisissä urissa. Yksi vakavimmista maakunnan onnettomuuksista tapahtui Ylämyllyllä, kun ajoneuvon kuljettaja jouduttiin kuljettamaan keskussairaalaan, pelastuslaitokselta kerrotaan.

Junaturmassa menehtynyt oli ylämyllyläisnuori – Seurakuntatalolla järjestetään keskiviikkona suruhartaus

Maanantaina junaradalla tapahtuneen nuoren kuolemantapauksen vuoksi Liperin seurakunta järjestää keskiviikkona illalla suruhartauden. Pappi muistuttaa vanhempia tarjoamaan omalle nuorelleen mahdollisuuden jutella. Myös kunnan nuorisotyöntekijät muistuttavat, että he ovat nuoria varten.

Riveriasta valmistuneet

Riverian ammattioppilaitoksesta valmistui viime kuussa hyvä satsi liperiläisiä ja rääkkyläläisiä ammattilaisia. Ammattitutkinnon suoritti joulukuun aikana ainakin 14 liperiläistä ja neljä rääkkyläläistä.

Kyllä vai ei? – Näin puolueet vastasivat Kotiseutu-uutisten kyselyyn

Lähestyimme kaikkia kymmentä liperiläisiä tai rääkkyläläisiä aluevaaliehdokkaita asettaneita puolueita. Esitimme yhdeksän väittämää, joihin tuli vastata kyllä tai ei.

Siun sote on päivittänyt omia koronaan liittyviä toimintaohjeitaan

Jatkossa THL:n tilasto ei kerro kovinkaan tarkasti koronaan sairastuneiden määrästä Pohjois-Karjalassa, sillä Siun sote ohjeistaa tietyille ryhmille lievissä oireissa kotitestin tekemiseen ja omaehtoiseen kotona pysymiseen.

Lähiladulla voi piipahtaa useasti – Onko sinun kylälläsi oma talvinen liikuntapaikka?

Jos hyvä hiihtolatu on melkein kodin vieressä, voiko olla sivakoimatta siellä päivittäin? No ei voi, eivät ainakaan Leppälahden ladulla Liperissä joka päivä sujuttelevat ystävykset ja naapurukset Kaisa Pakarinen ja Raija Puustinen.

Sieltä ne tulevat kummatkin

PÄÄKIRJOITUS Sieltä se taitaa tulla tai pikemminkin sieltä ne taitavat tulla kummatkin. Nimittäin koronan omikron-muunnos ja aluevaalit. Ensimmäisen kohdalla epidemian pahin vaihe taitaa olla valitettavasti vasta edessä. Jälkimmäisen varsinainen äänestyspäivä on tulevana sunnuntaina. Koronaa vastaan pitää edelleen tapella ja äänestämässä kannattaa ehdottomasti käydä.

Kulttuuria kotisohvilta käsin

KOLUMNI Näin talvipakkasilla on hyvä hetki maalailla mieleensä kuvia kesästä ja kulttuurista. Ne livahtivat verkkokalvoilleni, kun Paksuniemen näyttämön auringonsillalta kerrottiin uutisia: Riäkkyteatteri tuo sinne ensi kesänä Kaija Pakarisen käsikirjoittaman ja ohjaaman laulunäytelmän Katri Helenasta.

Kinoksia kolataan joka talvi – Paljon kinoksia jo tehty

Vapaaehtoiset apukinosten kolaajat ovat urakoineet kolan kanssa jo parina viikonloppuna uhanalaisen saimaannorpan hyväksi. Sekä Jänisselällä että Ukonselän tuntumassa on molemmilla jo neljä apukinosta tarjolla saimaannorpan synnytyspesäksi.

Liperi lähenee Rääkkylää koronaviruksen ilmaantuvuusluvussa

Liperin koronatartuntojen yhteismäärä kohosi tiistaina 282 tartuntaan. Niistä yli puolet eli 146 kappaletta on todettu kahden viikon aikana, mikä nostaa Liperin ilmaantuvuusluvun 1281:een.