Parasta urheiluviihdettä
Jokaisella on lempiharrastuksensa, toivottavasti. Minulla se on ensimmäisistä kouluvuosista alkaen ollut pesäpallo. Vaikka ura pelaajana, pelinjohtajana ja tuomarina päättyi inhimillisesti katsoen liian aikaisin (1971), laji liikuttelee edelleen.
Tänä kesänä pesis vei peli toisensa jälkeen uudelle upealle JoMan kotistadionille, ajatti autolla Vimpeliin ja Kouvolaan ja istutti iltoja ruudun ääressä. Sidettä on pitänyt lujana tyttärenpojan pelaaminen JoMan mestarijoukkueessa. Ottelut ovat tarjonneet harvinaisen monipuolista urheiluviihdettä. Jännitystä ovat luoneet erittäin tiukat ottelut ja loppusuoralla suvereeni mestaruuden valloitus. Koko lähisuku on elänyt näissä hetkissä täysillä mukana.
Joensuu on meille rakas naapurikaupunki, matkaa stadionille on vain parikymmentä kilometriä. Muistissa on hyvin aika, jolloin seura (silloinen Karjalan Maila) tunnettiin suurista puheistaan ja pienistä teoistaan. Nykyinen Joensuun Maila ei ole uhonnut, vaan pystynyt teoillaan kääntämään vaikeatkin tilanteet voitoiksi ja lopulta mestaruudeksi. Onnittelut vielä kerran.
Joensuun pesäpallo tarvitsee jatkossa entistä enemmän omien kasvattien nostamista vastuullisille pelipaikoille. Seuran junioritoiminta on nykyisellään esimerkillistä ja omasta joukosta on tänäkin kesänä löytynyt eväät huippusuorituksiin. Omien kasvattien arvostaminen hitsaa joukkuetta ja sen runsasta kannattajajoukkoa entistä enemmän yhteen. Tulijoita on kyllä tarjolla, mutta juuri nyt olisi oikea hetki jo osaamisensa näyttäneille seuran kasvateille.
Kiteen Pallon kesä oli positiivinen. Nuori joukkue pääsi lopussa kutittelemaan hopeaa voittaneen Kouvolan hermoja. Ensimmäisten siirtouutisten (menetysten) perusteella 2–3 ratkaisupelaajan aukko edellyttää nyt täyttämistä.
Oma pesäpallosydämeni itkee Viinijärvelle, jonka menestyksekäs ura superin huipulla on historiaa. Seuran kasvatteja pelasi mitaleista, mutta muissa pelipaidoissa. ViU:n naisjoukkue oli koko kylän sielu. Potkua sitkeään juniorityöhön entisen peli- ja kylähengen palauttamiseksi!
Tarmo Nenonen