Rääkkylässä on ennakkoon äänestänyt 13,7 prosenttia äänioikeutetuista

Torstai-iltana aluevaalien kahden ennakkoäänestyspäivän jälkeen Rääkkylä johtaa Pohjois-Karjalan äänestysaktiivisuustilastoa. Rääkkylän 1824 äänioikeutetusta 249 on käynyt uurnilla.

Veikka Lappalainen otti ensimmäisen koronarokotuksen

Ylämyllyllä asuva 7-vuotias Veikka Lappalainen kävi ottamassa torstaina Liperin neuvolassa ensimmäisen koronarokotuksen. Kyse oli 5-11-vuotiaiden rokotuksista, jotka alkoivat Liperissä tammikuun yhdestoista päivä. Rokotteen antanut terveydenhoitaja Anu Kontkanen kertoi, että rokotuksia jatketaan Liperin ja Ylämyllyn neuvoloissa viikolla kolme. Vapaita aikoja on vielä jäljellä.

Rääkkylässä epidemian pahentuminen ei ole juuri vauhdittanut 1. ja 2. koronarokotteen ottamista

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koronarokotusten tilasto kertoo, että rääkkyläläisillä on vielä petrattavaa.

Vapaa-aikapäällikön virkaan haastatellaan neljä henkilöä – Lue, keitä hakijat olivat

Liperin kunnan vapaa-aikapäällikön virkaan haki 14 henkilöä. Haastatteluryhmä on päättänyt kutsua haastatteluihin heistä neljä.

Rääkkylän ilmaantuvuusluku on 1478, Liperin 792

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koronakartta kertoo, että liperiläisillä on todettu 17 uutta koronavirustartuntaa. Yhteensä tartuntoja on nyt virallisilla testeillä todennettu 225.

Matti Sallisen kauppa-auto pyörähti tutuilla paikoilla

Matti Sallisen kauppa-auto pyörähti tammikuun toisella viikolla useammassakin tutussa paikassa Liperissä ja päivän päätteeksi Joensuun torilla. Sallinen veresti muistojaan samaan aikaan, kun hiljalleen katoavasta kauppa-autokulttuurista tehtiin juttua aikakausilehteen.

Sydänkävelyt starttasivat Liperissä

Liperin Sydänyhdistyksen Sydänkävelyt alkoivat tämän talven osalta tällä viikolla. Kovimmat pakkaskelit väistyivät sopivasti ja kävelyyn osallistui kahdeksan ulkoilijaa.

Suvi tuli, sähköt meni

Nopeasti lauhtunut sää yhdessä kova tuulen ja lumisateen kanssa on aiheuttanut sähkökatkoja ympäri maakuntaa.

Lapset voivat jatkaa ohjattuja liikuntaharrastuksia

Itä-Suomen aluehallintovirasto on jatkanut tilojen sulkemiseen velvoittavaa määräystä Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirien alueilla 27.1.2022 saakka. 14.1.–27.1.2022 välisen ajan voimassa oleva päätös on samansisältöinen kuin aiemmin annettu vastaava päätös eli rajoituksia lasten harrastamiseen ei asetettu.

Siun soten koronapalvelut ovat ruuhkautuneet pahasti – Koronaperheet odottavat tarkempia ohjeita vuorokausia

Siun soten puhelinpalvelut ovat ruuhkautuneet, koska ihmiset tiedustelevat koronarokotusasioita sekä tartunnan saaneiden ja altistuneiden ohjeistuksia.