Suupaloja savonlinnalaisittain

Ruisleipä ei suinkaan ole ainoa leivonnainen, jonka makuun Liperin Leipäpäivässä päästään. Marttojen piirakkapajassa tuoksuvat karjalaiset perinneleivonnaiset, uutispuuron jälkkäriksi on tarjolla omenapiirakkaa ja kotiin viemisiksi voi ostaa vaikkapa kanelintuoksuista pullaa.

Ensimmäistä kertaa tapahtumassa on kaupan savonlinnalaisen Sirkan Leipomokahvilan tuotteita. Niistä perinteikkäin lienee lörtsy.

– Savonlinnastahan lörtsy on kotoisin. Ei täällä meillä muunlaista lihapiirakkaa tunneta, yrityksessä ahkeroiva Kirsi Makkonen tuumaa.

Wikipedian välittämän luonnehdinnan mukaan lörtsy on lihalla tai hillolla täytetty litteä ja umpinainen piirakka.

Makkonen puolestaan lupaa, että lauantaina Liperin koulukeskuksessa tuoksuvat niin omenalla, mansikalla kuin lihallakin höystetyt leivonnaiset.

– Poron lihalla ja aurajuustollakin täytettyjä lörtsyjä on.

Savonlinnalainen suupala tekee Makkosen mukaan hyvin kauppansa eri puolella Suomea.

– Käyn säännöllisesti Heinäveden torilla ja kerran kuukaudessa Hakaniemen maalaismarkkinoilla. Lörtsyillä on aina kysyntää.

Olkoonkin, että muitakin tuotteita Makkosen äidin nimeä kantavan Leipomokahvilan valikoimiin lukeutuu.

– Lamminsalolta olen ostanut lanttuja kukkoja varten, Kirsi Makkonen mainitsee rääkkyläläiseen tuottajaan viitaten.

Vastaa