27.2.2019
Ilmastokokouksen järjestelyt käynnissä

Maailman koululaisten ilmastokokouksen järjestelyt ovat hyvällä mallilla. Toukokuun lopussa Liperiin saapuu 200 koululaista ja 100 opettajaa sadasta eri maasta. Kokousvieraat majoittuvat Luovissa Käsämässä.
27.2.2019
Lapset liikkuvat Pärnällä

– Oikee, vasen, oikee, vasen, tytöt rytmittävät hiihtosuoritustaan.
27.2.2019
Leipomokahvila avautui

Kotileipomo Isabella avasi leipomokahvilansa Rääkkylän yrittäjätalolla keskiviikkoaamuna. Aiemmin Pötsönlahdella Leila Sallisen kodissa parin vuoden ajan toiminut leipomo laajeni kahvilaksi siirtyessään uusiin tiloihin. Avajaisissa pöydät täyttyivät hetkessä, ja moni osti herkkuja kotiinvietäväksi.
26.2.2019
Henkilökunta liikkumaan
Liperin Ykkös apteekki on saanut 1000 euroa henkilöstön hyvinvointiryhmän perustamiseen. Tuen myönsi Kunnossa kaiken ikää -ohjelma.
26.2.2019
Työttömyys vähentynyt
Työttömien työnhakijoiden määrä on vähentynyt Liperissä ja Rääkkylässä vuoden 2018 tammikuuhun verrattuna. Vähennystä työttömien määrään molemmista kunnissa tapahtui myös tammikuun aikana.
26.2.2019
Kansanmusiikkikonkarit antavat juurilleen taitonsa

Rääkkylän musiikkielämä aiotaan nostaa entiseen loistoonsa. Sari Kaasinen on koonnut avukseen työryhmän, jonka avulla aiotaan saada kansanmusiikkiharrastus uuteen nosteeseen.
26.2.2019
Lukioon mielii vajaa puolet ysiluokkalaisista

Peruskoulun yhdeksäsluokkalaiset ovat suurien päätösten äärellä. Yhteishaku toisen asteen koulutukseen on parasta aikaa käynnissä. Mikäli ammatilliseen koulutukseen tai lukioon mielii, on hakemus rustattava maaliskuun 12. päivään mennessä.
26.2.2019
Liperissä suositaan margariinia ja popsitaan porkkanaa

Liperin kouluissa ruisleivän ja näkkärin päälle sipaistaan margariinia, on sipaistu jo toistakymmentä vuotta. Ruokapalvelupäällikkö Maarit Määtän mukaan Keiju maistuu koulukkaille.
26.2.2019
Varhaiskasvatuksessa tehty korjauksia

Liperin kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanjohtaja Hannele Mikkasen päätösehdotuksen varhaiskasvatusta koskevan selvityksen osalta. Valtuusto hyväksyi myös esityksen, jonka mukaan hyvinvointivastaavan-varhaiskasvatuksen johtajan Sirkka Korhosen virasta pidättämiseen ei ole aihetta.
26.2.2019
Viinijärvellä menehtyi henkilö kerrostalopalossa

Viinijärvellä Asematiellä sijaitsevan kerrostalon yhdessä asunnossa syttyi tulipalo tiistaina aamuyöllä. Palomiehet löysivät asunnosta menehtyneen henkilön.
25.2.2019
Rääkkyläläiset sökön taitajia

Lions-liiton sökön SM-kilpailut käytiin tänä vuonna Liperissä. Niinikon kylätalo Liperinsalossa pullisteli lauantaina vajaasta seitsemästäkymmenestä pelaajasta. Henkilökohtaisen kilpailun voitto meni Kontiolahteen Aimo Kontturille.
25.2.2019
Ministeri Anu Vehviläinen ehätti Liperiin

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) ehätti käymään lauantaiaamuna Ylämyllyllä kauppakeskus Myllärin edustalla järjestetyssä tilaisuudessa.
25.2.2019
Lotta Kurttilalle nuorten SM-hiihdoista hopeaa ja pronssia

Liperin Hiihtoseuran väki pääsi juhlimaan lauantaina nuorten SM-hiihdoissa, kun Lotta Kurttila hiihti N18-sarjan hopeaa. Kurttila hävisi Kouvolan Hiihtoseuran Heidi Nikkiselle 8,3 sekuntia viiden kilometrin perinteisen kilpailuissa Kuopiossa.
23.2.2019
Lotta Kurttilalle SM-hopeaa

Liperin Hiihtoseuran väki pääsi juhlimaan lauantaina nuorten SM-hiihdoissa, kun Lotta Kurttila hiihti N18-sarjan hopeaa.
22.2.2019
Hiihtoseuran nuoret välieriin
Nuorten SM-hiihdot käynnistyivät Kuopiossa perjantaina sprinteillä. Liperin Hiihtoseuraa edustava Lotta Kurttila aloitti aamun hiihtämällä N18-sarjan aika-ajoissa kahdeksanneksi. Alkuerissä hän hiihti porukan toiseksi kovimman ajan voittaen oman eränsä. Tie katkesi kuitenkin välierään.
22.2.2019
Vain Kuopiontielle uutta pintaa
Yksi Pohjois-Karjalan merkittävimmistä päällystyskohteista tänä vuonna on Kuopiontie Ylämyllyn taajaman kohdilla. Noin kolme kilometriä valtatietä Ylämyllyn huoltoasemien luota Lautasuon tietämille saa uuden pinnan.
21.2.2019
00NA julkaisi sinkun

Ylämyllyläislähtöinen Oona Immonen on julkaissut ensimmäisen singlensä eilen keskiviikkona. Immonen on esiintynyt viime vuodet artistinimellä 00NA.
21.2.2019
Maksullisen koulukuljetuksen taksa laski – edelleen korkea

Liperin hyvinvointilautakunta päätti laskea maksullisen koulukuljetuksen taksaa kunnan omissa autoissa. Yksittäisen satunnaisen matkan hinta on vuoden 2019 alusta alkaen kaksi euroa.
21.2.2019
Graafikon keittiössä: Let’s leivotaan bageleita!

Amerikkalainen vesirinkeli, bageli päällystetään erilaisin siemenin tai lesein ja täytetään herkullisilla lisukkeilla.
21.2.2019
Taitaja19-kilpailuiden joukkueeseen nimetty liperiläisiä ja rääkkyläläisiä

Keväällä Joensuussa järjestettäviin ammattitaidon SM-kilpailuihin on nimetty joukkue Riveriasta.
20.2.2019
Voima vastaan vanheneminen

Ryhmäpaine on paras motivaattori, kuntosalilla linjataan. – Maanantaisin ja torstaisin on pyritty tulemaan aamusta tänne. Se on vähän kirjoittamaton sääntö, liperiläinen Vesa Haarala tokaisee Kyläsalin soutulaitteessa.
20.2.2019
Kiinteistöjä ei tarkota

Kiinteistöveroselvitystä jatketaan Liperissä normaalien rakennustarkastusten yhteydessä, päätti kunnanhallitus. Selvitystä varten ei palkata ylimääräisiä työntekijöitä, joten todellisuudessa viime vuonna käynnistetty selvitys ei jatku. Selvitystä varten tarvittavista resursseista on väännetty kättä lautakunnassa ja hallituksessa viime kuukausina.
20.2.2019
Vielä ehtii myllyneuvotteluihin

Osuuskunta ItäMaito on neuvotellut viime viikkoina useiden Liperin Myllyn ostamisesta kiinnostuneiden kanssa. Liiketoimintapäällikkö Mikko Leinonen kertoo, että tällä hetkellä muutaman tahon kanssa tehdään selvityksiä. Ostajaehdokkaat ovat maakunnan väkeä.
20.2.2019
Kirkonkylälle vain yksi liikuntasali?
Kirkonkylän koulukeskuksen peruskorjaamisesta ja uudisrakentamisesta on laadittu edullisempi vaihtoehto. Elinympäristölautakunta esittää kuitenkin yksimielisesti, että hanketta lähdetään viemään eteenpäin tammikuisten laajempien suunnitelmien pohjalta.
20.2.2019
Avin valvonta-asia lautakunnassa
Liperin hyvinvointilautakunta käsitteli viime viikon torstaina ensimmäistä kertaa omana pykälänään Itä-Suomen aluehallintoviraston valvonta-asiaa.
20.2.2019
Aloite ei aiheuta toimenpiteitä

Liperin kunnanhallitus linjaa, että Liperin puolesta -valtuustoryhmän valtuustoaloite varhaiskasvatuksen johtajan virasta pidättämiseksi on aiheeton.
20.2.2019
Ecotelligentin puumastot saavat jalansijaa

Ylämyllyllä varuskunnan entisessä esikuntarakennuksessa toimipaikkaansa pitävä Ecotelligent Oy on saamassa jalansijaa Eurooppaan puurakenteisille tietoliikennemastoille ja pienemmille älypylväille, johon voidaan sijoittaa valaistuksen lisäksi paljon erilaista tekniikkaa.
20.2.2019
Sisältöä elämään molemmille

Liperin kirkonkylällä asuvat Petteri Kinnunen ja Erkki Vallius eivät ole elinikäisiä ystäviä, vaan he ovat tavanneet toisensa joku vuosi sitten. Työttömänä pari vuotta ollut Kinnunen kävi työllistämisjakson aikana Valliuksella kotiavun töissä. Siitä lähti Kinnusen ja Vallius ovat olleet ystäviä.
20.2.2019
Paperinuket näytteillä

Rääkkylän kirjaston vitriinissä on maaliskuun loppuun saakka esillä nostalgiaa 80- ja 90-luvuilla lapsuuttaan viettäneille.
19.2.2019
Paljon puhetta, vähän päätöksiä

Rääkkylän kunnanvaltuustossa äänestettiin päätöksistä jo perinteeksi muodostuneella tavalla eli pitkän keskustelun säestämänä. Muun muassa Vuoden 2016 päätöksiä Kiinteistöpalveluyhtiön perustamisesta kaiveltiin vapaan keskustelun osiossa, ja vanhojen asioiden saivartelusta kuultiin parikin kärkästä puheenvuoroa.
19.2.2019
Linjausten sijaan konkreettisia tapahtumatoiveita

Kun rääkkyläläiset yhdistystoimijat innostuivat ideoimaan tulevia tapahtumia, keksittiin järjestää Riäkkyläsoutu. Tulevan tempauksen motoksi heitettiin ”Selekä täyteen venneitä”.
19.2.2019
Voima vastaan vanheneminen

Ryhmäpaine on paras motivaattori, kuntosalilla linjataan. – Maanantaisin ja torstaisin on pyritty tulemaan aamusta tänne. Se on vähän kirjoittamaton sääntö, liperiläinen Vesa Haarala tokaisee Kyläsalin soutulaitteessa.
19.2.2019
Lipertek Oy jakaantuu Lipertek Oy:ksi ja Liperin yrityskiinteistöt Oy:ksi
Liperin kunnan tytäryhtiö Lipertek Oy jaetaan kahtia. Suunnitelmien mukaan kokonaisjakautuminen tapahtuu syksyyn 2019 mennessä.
19.2.2019
Juurilleen palannut

Raija Albert täyttää torstaina 70 vuotta. Hän on asunut suurimman osan elämästään Saksassa, mutta on viihtynyt pian vuosikymmenen siellä, mitä aiemmin kutsui mummolakseen.
18.2.2019
Urheilukirppiksellä tavaraa ja tuttuja

Ylämyllyn Yllätyksen urheilukirppiksellä Jyrin hallilla tavara vaihtoi omistajaansa ja kävijät tapasivat tuttuja. Seura kokosi kirppiksellä yhteiseen tapahtumaan vetäjiä, jalkapalloilijoita ja heidän vanhempiaan.
18.2.2019
Siniset liikkeellä ministerin kera

Sinisten paikalliset eduskuntavaaliehdokkaat, Kari Kulmala Rääkkylästä ja Kari Pitkänen Liperistä, olivat lauantaina kampanjoimassa yhdessä samaa puoluetta edustavan sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan kanssa.
18.2.2019
In memoriam: Veli Pekka Eronen 6.5.1940–1.1.2019

Ihmiselämässä suuria kärsimyksiä aiheuttavat sairaus ja kuolema. Näitä asioita pidetään yksinkertaisesti niin negatiivisina, että yritämme sivuuttaa ne.
18.2.2019
Vaikuttajaksi tahtova

Pentti Kupari Niemisestä asettautui kansanedustajaehdokkaaksi, sillä haluaa päästä vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin.
16.2.2019
Iloa, riemua ja ihmettä

Tulevana perjantaina taikuri Simo Aalto astelee Penttilä-salin estradille vaimonsa Kirstin kanssa. Humpan juonena on hauskuuttaa niin lapsia kuin aikuisiakin. Koko perheen show kantaa nimeä Ilopilleri.
15.2.2019
Petra Torvinen on valittu talviuniversiadeihin
Liperin Hiihtoseuraa edustava maastohiihtäjä Petra Torvinen on valittu edustamaan Suomea talviuniversiadeihin Venäjälle.

