Kirkonkylälle vain yksi liikuntasali?

Kirkonkylän koulukeskuksen peruskorjaamisesta ja uudisrakentamisesta on laadittu edullisempi vaihtoehto. Elinympäristölautakunta esittää kuitenkin yksimielisesti, että hanketta lähdetään viemään eteenpäin tammikuisten laajempien suunnitelmien pohjalta.Kunnanhallitus palautti asian uuteen valmisteluun, kun hanke ei pysynyt talousraameissaan, vaan kustannusarvio nousi purkukustannuksineen 4,9 miljoonaan euroon. Vastaesityksessä tosin menivät sekaisin arvonlisäverolliset ja -verottomat euromäärät.
Uudet piirustukset on laadittu niin, että vuonna 2011 peruskorjatun pienen liikuntasalin tilalle remontoidaan ruokasali ja uudisrakennusosa muuttuu yksikerroksiseksi. Näiden suunnitelmien kustannusarvio on 4,1 miljoonaa euroa.
Lautakunnan mukaan aiemmat suunnitelmat tukevat kuitenkin uusia niukempia suunnitelmia paremmin muun muassa hyväksyttyä tilaohjelmaa. Lisäksi lautakunta totesi, että molemmilla liikuntasaleilla on laajasti käyttöä koulun ulkopuolella ja peruskorjatulla pienellä salillla on vielä paljon käyttöikää jäljellä.

Vastaa