13.3.2019
Veneiden säilytykseen runsaasti lisätilaa

Aapo Kinnusen yritys Kopola Varastointipalvelut Käsämäntien varrella laajentaa merkittävästi veneiden varastointipalveluaan uudella hallilla. Hallin rakennustyöt alkavat toukokuussa ja valmista pitää olla loppusyksystä.
12.3.2019
Viinijärveläiset kokoontuivat omassa tilassa

Viinijärveläiset pääsivät ensimmäisen kerran maanantai-iltana kokoontumaan porukalla omaan ”kylätilaan” ja miettimään linja-autoaseman tilan remontointia lopulliseen muotoonsa. Uudistuvat elinvoimataajamat -hanke on saamassa päätepisteensä Viinijärvellä.
12.3.2019
Vapaaehtoisapua ulkoilutukseen

RainMakerin Joensuun toimipisteen työntekijät kävivät esimiehensä johdolla ulkoiluttamassa Liperin Konttilanhovin asukkaita tiistaina.
12.3.2019
A-poikien SM-sarja päätökseen
Liperi Volleyn A-pojat pelasivat viime lauantaina kauden viimeisen lentopallon SM-sarjaturnauksensa. Alahärmän Kisan Ylihärmässä järjestämästä turnauksesta kotiin tuomisina oli kaksi tappiota ja siten nuoren joukkueen lopullinen sarjasijoitus oli 19.
12.3.2019
Jää kiiltää jos sää suosii

Haapasalmen retkiluistelurata ehti olla viime viikolla pari päivää hyvässä käyttökunnossa, mutta viikonlopun plussakeli ja lumisade tärvelivät radan pinnan. Paras jäädytyssää on aurinkoinen pakkanen, sillä lumisade tärvelee nopeasti kohvaisen pinnan.
12.3.2019
Allagan piirakkaleipomo muutti Käsämään

Roukalahdella kolme kuukautta P & H:n piirakkaleipomoa pitänyt Honey Bee Allaga on muuttanut yrityksensä toimipaikan Käsämään.
12.3.2019
Reserviläishistoriaan kaivataan tietoja Viinijärveltä
Liperin reserviläistoiminnasta ollaan parhaillaan kokoamassa 60-vuotishistoriateosta, joka on tarkoitus julkaista maanpuolustusjuhlassa 30.11. tänä vuonna. Päivä on talvisodan alkamispäivä.
12.3.2019
Salokylän varausilmoituksesta jätettiin yksi valitus
Itä-Suomen hallinto-oikeudesta kerrotaan, että sinne on jätetty määräaikaan mennessä yksi valitus koskien Liperin Salokylälle hyväksyttyä varausilmoitusta. Karelian Diamond Resources PLC:n ilmoitus tähtää timanttien etsintään.
11.3.2019
Rääkkyläläismiehelle ehdollista vankeutta rattijuopumuksesta

Rääkkyläläinen 58-vuotias mies tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta ehdolliseen vankeuteen Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa. Vankeusrangaistuksen pituus on 60 päivää; lisäksi miehelle langetettiin 40 päiväsakon suuruinen sakkorangaistus sekä ajokieltoa.
11.3.2019
Ylämyllyn koululla täytetään muistokirjaa
Viime viikolla Polvijärventien autokolarissa menehtynyttä Ylämyllyn koulun työntekijää muistetaan tällä viikolla monin tavoin. Maanantaina koululla järjestettiin muistotilaisuus.
8.3.2019
Hugo ja Miro Hakkarainen temmelsivät yhdessä

Ylämyllyn Monarilla perheiden kohtaamispaikalla koettiin hiihtolomaviikolla riemullisia hetkiä, kun isät ja lapset oli kutsuttu viettämään yhteistä puuhailtapäivää. Liikuntahetkessä olivat mukana Honkalampi-säätiö ja Liperin Taimen ohjaajat.
7.3.2019
Nukkuminen on ihan parasta

Liperiläiset koululaiset ovat saaneet nauttia tällä viikolla täysin mitoin talvilomasta, hurjasta lumimäärästä ja hienosta säästä. Nuorille on järjestetty pitkin viikkoa monenlaista tekemistä talviloman kunniaksi.
7.3.2019
Valtteri lähtee ammattitaidon MM-kisoihin

Liperistä kotoisin oleva levyseppähitsaaja Valtteri Soininen edustaa Suomea ammattitaidon maailmanmestaruuskisoissa Venäjällä ensi elokuussa.
7.3.2019
Salokylällä ollaan odottavalla kannalla
Salokylän kylätalolla pidettiin viime perjantaina kokous, jossa oli mukana kyläyhdistyksen jäseniä ja kyläläisiä, jotka ovat huolissaan mahdollisesta kaivoshankkeesta kylän alueella.
6.3.2019
Retkiluistelurata avattiin

Rääkkylän Haapasalmen retkiluistelurata on saatu viimeinkin käyttökuntoon. Tiistaina pinta jäädytettiin, ja noin 2,5 kilometrin mittainen rata on nyt luisteltavissa.
6.3.2019
Sinisten Taina Wikström vielä mukaan

Liperiläiset eduskuntavaaliehdokkaat täydentyivät viime hetkillä vielä Sinisten Taina Wikströmillä. Honkalammella asuva 52-vuotias Wikström on koulunkäynninohjaaja. Hänen työpaikkansa löytyy Jyrin yksiköstä ekaluokkalaisten parista.
6.3.2019
On lunta, mistä veistää

Lumiukot ovat asettautuneet näyttävään riviin Uuden Toimelan pihamaalle. Talvilomaviikon innoittamana lumesta on muovattu persoonallisia hahmoja – teokset on viimeistelty vesivärein, villalangoin ja oksin.
5.3.2019
Kirkkoherra, oikeustieteen tohtori ja historian maisteri

Liperin kirkkoherra Jari Uimonen täyttää 50 vuotta tänään torstaina. Hän on silloin matkoilla. Uimonen on tohtorin väitöksen lisäksi suorittanut kaksi muuta yliopistotutkintoa.
5.3.2019
Talvilintuja rengastamassa

Sirkka ja Kalevi Tahvanaisen pihapiiri Tutjunniemessä on linturengastajan paratiisi, sillä keltaisen talon katveessa viihtyy laaja siivekkäiden joukko houkuttelevan ruoka-apajan ääressä.
5.3.2019
Harvinaisen vähän hiihtäjiä

Rääkkylän Osuuspankin järjestämät Hippo-kisat lykittiin kalevalanpäivänä hyisessä säässä. Navakka tuuli pakkaslukemien kera vähensi osallistujamäärää, mutta sitkeimmät sivakoivat ladulla säästä välittämättä.
5.3.2019
Pakkaus vaikuttaa menekkiin

Viherkasteen salaatteja ja yrttejä poimitaan tiuhaan ostoskoreihin paitsi Liperissä, myös muualla maakunnassa. Nyt raikasta jääsalaattia on mahdollista ostaa myös kansallismaisemaamme henkivään pussiin pakattuna – jääsalaatti kun on yksi Pohjois-Karjalan Osuuskaupan 100-vuotisjuhlavuoden tuotteista.
4.3.2019
Jäällä kiitämistä ja kavereiden tapaamista

Rääkkyläläisen Johanna Ahosen talviloma koostuu kavereiden kanssa vietetystä vapaa-ajasta ja ulkoilusta. Hiihto ei kuitenkaan ole nuoren ensisijainen kiinnostuksen kohde, vaan Ahonen viihtyy paremmin terien päällä.
4.3.2019
SM-morri houkutteli pilkkijät Kirkkolahdelle

Liperin Kirkkolahdella kilpailtiin sunnuntaina mormuskoinnin suomenmestaruudesta aurinkoisessa talvisäässä. Yli 130 kalamiestä ja -naista oli saapunut Liperiin pilkkimään eri puolilta Suomea.
4.3.2019
Talviklassikossa voiton huumaa

Lauantai-iltapäivän sää on sakeanaan muutakin kuin odotusta. Lunta pyryttää toden teolla, mutta Talviklassikko pelataan jälleen Liperin keskustan kentällä, nyt jo kolmannen kerran. Tunnelma on leppoisa ja rento ja grillimakkara tuoksuu. Aivan niin kuin suomalaisessa talvitapahtumassa kuuluukin.
4.3.2019
Koululaisilla riistapäivä

Rääkkyläläiset peruskoululaiset viettivät viimeisen koulupäivänsä ennen talvilomaa eränkäyntiin perehtyen. Riistanhoitoyhdistyksen ja metsästäjäinliiton paikallisjäsentenyhteistyönä organisoima teemapäivä tarjosi koululaisille asiaa niin metsästyksestä kuin luonnossa liikkumisestakin.
3.3.2019
Lennokkeja ja kaulakoruja

Kotiseutu-uutiset taipuu puuhaan jos toiseen, on Ylämyllyn Taikametsän päiväkodissa todettu tänä talvena. Päiväkotiväki selaili paperisia uutisia erityisesti sanomalehtiviikolla. Lapset ihmettelivät oman mittarin näyttämiä pakkaslukemia ja vertasivat niitä lehdessä esitettyihin.
2.3.2019
Talven touhuja ja vaalityötä

Nelivuotias Emilia tarttui pensseliin ja suti punaista väriä lumikuution pintaan. Kati-äidin tehtävänä oli pidellä maalipurkkia ja pitää samalla silmällä Emilian pikkusiskoa. Ahonkyläläisperhe kun ei suinkaan ollut Pärnävaaralla pidetyssä talviriehassa yksin.
1.3.2019
Kuka kaipaisi kattia?

Eksynyt Rekku seikkailee kadulla tai katti kaartelee pakkasessa pihalla. Karkuteille lähteneet eläimet on syytä napata talteen, ja tilata niille hakija.
1.3.2019
Timantteja etsitään valuma-alueelta

Liperin Salokylällä timanteista kertovien mineraalien etsintäalue sijoittuu Kuoringan valuma-alueelle.
1.3.2019
Tuttuja kysymyksiä Nou hätä -karsinnassa

Vuosittainen pelastusalan yläkoululaisille järjestämä Nou hätä -kilpailu saatiin käyntiin Liperin yläkoulun kasiluokkalaisille ennen hiihtolomaviikkoa. Teoriaosuudessa oli mukana kahdeksan kolmihenkistä ryhmää.
1.3.2019
Vastaa kyselyyn taajamajunayhteyksistä

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto selvittää kyselyn avulla taajamajunien käyttöä ja kehittämistarpeita välillä Joensuu-Pieksämäki. Taajamajuna tällä yhteysvälillä pysähtyy Viinijärvellä.
28.2.2019
Kulttuuri kyläilee Liperissä
Kulttuurityöpajat ovat rantautuneet Liperiin. Vapaa-aikaohjaaja Mikael McKeough on ideoinut kaikkiaan kuusi erilaista työpajaa, joissa voi tutustua niin sarjakuvien maailmaan kuin lauta- ja korttipeleihinkin. Onpa tarjolla myös mediaan, musiikkiin, teatteriin ja ilmaisuun liittyviä pajoja.
28.2.2019
Aronen jatkaa Rääkkylässä
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.
28.2.2019
PKO kasvaa

Pohjois-Karjalan Osuuskaupan asiakasomistajien määrä kasvoi viime vuonna ollen vuoden lopussa 88 466. Alueen talouksista 85 prosenttia on PKO:n asiakasomistajia, mikä on maan osuuskaupoista kattavin luku. PKO on ollut pari vuosikymmentä maan osuuskaupoista bonuksiltaan palkitsevin tai toiseksi palkitsevin. Viime vuonna omistajille palautettiin 17,6 miljoonaa euroa.
28.2.2019
LähiTapiola Idältä lahjoituksia
LähiTapiola Itä lahjoittaa tänä vuonna Pohjois-Karjalan sekä Ylä- ja KoillisSavon alueilla yleishyödyllisiin tarkoituksiin noin 200 000 euroa rahastostaan. Painopisteinä ovat lapset, vanhukset, koulutus ja yrittäjyys. Kohteina ovat muun muassa ammattiopistot ja yhdistykset.
28.2.2019
Järjestöille yhteinen toimintaryhmä Liperiin
Paloaukean koulussa Ylämyllyllä pidetyssä järjestöfoorumissa selvisi, että paikalle tulleet parikymmentä järjestöjen edustajaa ja järjestökyselyyn vastanneet toimijat ovat valmiita perustamaan toimintaryhmän. Ryhmän tavoitteena on saada aikaan tämän vuoden aikana vuosikello ja harrastekalenteri.
27.2.2019
Kirjasto entiseen pankkiin

Ylämyllyn kirjasto muuttanee pankin entisiin tiloihin, kunnes uusi yläkoulu valmistuu.
27.2.2019
Kaverit kasaan ja kokoustamaan

Jonna Sirainen on selannut yhden jos toisenkin Kotiseutu-uutisten vuosikirjan etsiessään juttuja millenium-seiskoista luokkakokouksen alla.
27.2.2019
Lukio ja urheilu yhdistyivät

Vuosi sitten yhdeksäsluokkalainen Wille Karhu päätti hakea opiskelemaan urheilun ehdoilla. Jääkiekkoilijan valinta oli muuttaa Kaatamosta Polvijärvelle ja aloittaa siellä lukio.
27.2.2019
Liperin ja Rääkkylän vanhustenhuollosta ei valituksia

Vanhustenhuoltoon ollaan Liperissä ja Rääkkylässä verrattain tyytyväisiä. Aluehallintovirastosta kerrotaan, ettei virastossa ole käsitelty valvonta- tai kanteluasioita Kotiseutu-uutisten levikkialueelta vuosina 2018 tai 2019. Negatiivinen mediamyllytys kuitenkin rasittaa hoitajia henkisesti.

