LähiTapiola Idältä lahjoituksia

LähiTapiola Itä lahjoittaa tänä vuonna Pohjois-Karjalan sekä Ylä- ja KoillisSavon alueilla yleishyödyllisiin tarkoituksiin noin 200 000 euroa rahastostaan. Painopisteinä ovat lapset, vanhukset, koulutus ja yrittäjyys. Kohteina ovat muun muassa ammattiopistot ja yhdistykset.– Vaikutamme aktiivisesti asiakkaidemme ja paikallisyhteisöjen turvallisuuteen ja hyvinvointiin elämänturvaratkaisujemme avulla sekä konkreettisilla turvallisuus- ja hyvinvointiteoilla, ylämyllyläinen LähiTapiola Idän hallituksen puheenjohtaja Anssi Keinänen kertoo yhtiön tiedotteessa.
Eurot lahjoitetaan yhteiskuntavastuullisiin tekoihin varatusta käyttörahastosta, joka perustettiin viime vuonna. Rahastoon talletettiin miljoona euroa edellisvuosien tuloksista.
LähiTapiola Idän vuoden 2018 kokonaistulos ennen veroja oli 7,9 miljoonaa euroa. Vahinkovakuutusmaksutulo kasvoi alaa nopeammin ja nousi 44,2 miljoonaan euroon. Korvauksia maksettiin 30,1 miljoonaa euroa. Metsien lumivahingoista, kuten tykkylumen tuhoista, maksettiin korvauksia 2,3 miljoonaa euroa.

Vastaa