Suomen kieli on yksi paikallislehden toimittajan tärkeimmistä työkaluista. Vaikka pilkkujen paikat ovat ja pysyvät, sanasto ja sanomisen tavat elävät. Kovin kauas menneisyyteen ei tarvitse aikakoneella ajelehtia löytääkseen vuosikymmenen, jolloin sellaiset termit kuin tietoliikenne, etäyhteys ja laajakaista olivat jokseenkin tuntemattomia käsitteitä.

Sattuipa viime viikolla, että muuan auto oli hujahtanut Pärnävaarantien penkkaan. Juuri kurvatessani noilla main oli villi epeli vetäisty ylös ojasta ja tilanne ohi. Saatoin vain jatkaa matkaa, jättää autoilijan ja auttajat kopistelemaan lunta lahkeistaan.

Syksyinen aamu on arvaamaton. Se voi valjeta sateen rummutuksen säestämänä tai auringonsäteiden leikkiessä värikkäillä lehdillä.

Paljon on vettä virrannut Taipaleenjoessa sen jälkeen, kun yrittäjyys oli viimeksi mielessäni. Pohdin puoli vuosikymmentä sitten, miltä tuntuisi kantaa taloudellista vastuuta, mutta toisaalta nauttia vapaudesta ja reippauden myötä korjattavasta sadosta. Päädyin pysymään pallillani. Halusin säilyttää mielessäni mahdollisuuden vaihtaa maisemaa.

Epätodennäköisestä tuli totta elokuisena tiistaiaamuna. Minulle soitettiin ja pyydettiin töihin. Soittaja oli Kotiseutu-uutisten päätoimittaja. Toimituksen oli yllättänyt työvoimapula, jota päätoimittaja toivoi minun helpottavan ainakin syksynajan.