14.1.2016
Äkkilähtöjä kuvien perässä
Toimittajan työn viihdyttävin ja rasittavin seikka on sama asia: työn ennustettavuus on pakkasen puolella. Valitettavasti toimituksemme käytössä ei ole ensimmäistäkään kristallipalloa, joten elämme vain tapahtumien mukaan. Ja missä tapahtuu, siellä pitää toimittajankin olla kamera kaulassaan.
Viikonloppu voi vielä perjantaina vaikuttaa vapaalta, mutta sunnuntai-iltana huomaakin käyneen aivan toisin. Kuvat ovat faktatietojen lisäksi se seikka, joita oletamme lukijoiden janoavan. Onnettomuudet ja muut erikoistilanteet ovat aina sellainen syy, joka laittaa toimittajan liikekannalle, usein hyvin nopealla aikataululla.
En muista, että koskaan aiemmin olisin samana viikonloppuna säntäillyt kolmesti tulen tuhojen perässä, mutta nyt on sekin nähty. Jos päätoimittajalta tulee tekstari iltakahdeksan aikaan, juuri kun on itse saapunut saunasta ja aikeissa parkkeerata sohvalle, niin lähdettävä on. Tulipalot kun saattavat äityä isommaksikin uutiseksi, ja ensitiedotteessa harvemmin kerrotaan tarkasti, mikä ja missä palaa. Yksi lähtee paikan päälle katsomaan, ja toinen hälytetään tietokoneen äärelle tiedotteita odottamaan ja uutisen alkua rustaamaan. Tätähän se toimituksen työ on, kertoa tapahtumista lukijoille. Ikävistä yhtä lailla kuin iloisistakin. Kun kaikki informaatio on nykyisin netissä, sinne pitää luettavaa loihtia ja sukkelaan. Paperilehteen ehditään sitten viikolla viilailla tarvittavat jutut isommista ihmeistä.
Palkitsevinta toimittajalle on tietysti se, että joku lukee, mitä olemme saaneet aikaan. Joskus suorastaan olemme pudottaa silmämme, kun katsomme netin lukijamääriä. Paperilehdellä on vaikea päästä kymmeniin tuhansiin lukijoihin, mutta netissä yksi mielipidekirjoitus ajankohtaisesta aiheesta voi räjäyttää koko potin. Tai uutisen erilainen tulokulma. Kotsari on sähköistynyt valtavasti parin viime vuoden aikana, ja esimerkiksi videota olisi hieman haasteellista tarjotella lukijoille postilaatikoiden välityksellä, mutta Facebookkiin sellaisen sujauttaa vaikka suoraan tapahtumapaikalta.
Pohdiskelin sunnuntai-iltana Paksuniementiellä uteliaiden ohikulkijoiden äkkikäännöksiä katsellessani, että on siitä ainakin yksi hyöty, että netissä eletään virtuaaliajassa: katselijoiden määrä onnettomuuspaikoilla toivottavasti vähenee, kun jokainen voi kotisohvaltaan tiirata näytöltä, miksi se paloauto ajoikaan pillit päällä.
Tietoa kirjoittajasta
Paivi
Päivi Lievonen karauttelee mieluusti ratsuillaan pitkin rääkkyläläismaastoja – vauhdikkaan toimittajan kulkimiksi kelpaavat toki myös sukset, lumikengät ja velosipedi. Hyvä jos aktiivisuusmittarikaan siinä vauhdissa mukana kestää!