Haussa ihminen – ystäväksi

KOLUMNI ”Onko sulla ystäviä?” kysyi pieni kirkassilmäinen tyttö haastattaessani häntä juttukeikalla. En ehtinyt kuin aikoa vastaamaan, kun hän jatkoi sanoen hänellä olevan monta. Kysymys oli kummunnut ilosta kertoa mukava uutinen myös ennestään tuntemattomalle ihmiselle.

Vihreän kullan tuottajat

KOLUMNI Lähiruoka ja sen tuottaminen on puhuttanut viime aikoina hyvinkin runsaasti. Huolta ja murhetta ovat aiheuttaneet ruuantuotannon kannattavuus reippaasti nousseiden kustannusten takia. Jos perusruokailija on joutunut raapimaan päätään hintatason kallistumisen myötä, niin tuottajapuolella raavitaan varmasti jo naapurinkin pääkoppaa ja pohditaan vakavasti kasvihuoneiden laittamista lopullisesti talviteloille.

Lukutaitoa syytä kuluttaa joka päivä – ja huomenna

PÄÄKIRJOITUS Huomenna torstaina, 8. syyskuuta vietetään kansainvälistä lukutaitopäivää. Lukutaito on ihmisoikeus. Sen teemapäivänä meitä jokaista muistutetaan lukutaidon merkityksestä. Meidän tulisi ymmärtää, kuinka suurta epätasa-arvoa lukutaidottomuus aiheuttaa. Mitä enemmän luet, sitä paremmin tämänkin asian ymmärrät.

Ajoitus voi olla hankalaa

KOLUMNI Aluesuunnittelu ja alueiden kehittäminen on tällä hetkellä hurjassa vauhdissa varsinkin Liperissä mutta myös Rääkkylässä. Liperissä kehityksen palikoista halutaan kasata Kirkkolahdelle toimiva ympäristö ja Pärnävaaralle hiukan isommista murikoista maakunnallisesti, valtakunnallisesti ja jopa kansainvälisesti kiinnostava vapaa-ajan keskus.

Tunnenko liikaa tarinoita?

KOLUMNI Jokaisella esineellä on historiansa. Kertoopa se sitten matkan puuvillapellolta kaupan rekkiin tai kertomuksen esivanhempien käsien ja vitriinien kautta tähän päivään. Kuinka vaikeaa on luopua esineistä, joiden saagan tietää. Kuunneltuani satoja ja taas satoja iloisia, surullisia ja ihmeellisiä juonenkäänteitä, noita tarinoita taitaa olla liikaa. Kadehdin teitä, joille konmarittaminen eli ”hyödyttömien” esineiden hävittäminen on helppoa.

Satokauden sanomaa – Sitä niittää mitä kylvää

PÄÄKIRJOITUS Näillä näppäimillä päästään korjaamaan kesän satoa niin metsistä kuin pelloiltakin. Ensimmäisiä perunoita on jo kiskottu ylös ja punaisia epähedelmän myyntipisteitä löytyy lähes jokaiselta torilta. Metsistä löytyy jo mustikoita ja kanttarellitkin ovat kivunneet maanpäälle.

Polski, älä polta

KOLUMNI Istun koivun alla varjossa ja tuijotan kimmeltävää Kuoringan pintaa. Ympärilläni soi elämän ääniä. Iloisia riemunkiljahduksia, läiskähdyksiä, varoituksen sanoja ja autojen hurinaakin. Kuoringan levähdyspaikkaa ei suotta sanota Liperin Rivieraksi ja paikkakunnan vilkkaimmaksi käyntikohteeksi.

Nousevan auringon Nissan Qashqain suosio ei himmene

Nissan Qashqai on nauttinut suurta suosiota kansan keskuudessa heti ensi askeleistaan lähtien. Koeajoimme 158 hevosvoimaisen automaattivaihteisen Nissan Qashqai N-Connectan.

Kulttuuria kotisohvilta käsin

KOLUMNI Näin talvipakkasilla on hyvä hetki maalailla mieleensä kuvia kesästä ja kulttuurista. Ne livahtivat verkkokalvoilleni, kun Paksuniemen näyttämön auringonsillalta kerrottiin uutisia: Riäkkyteatteri tuo sinne ensi kesänä Kaija Pakarisen käsikirjoittaman ja ohjaaman laulunäytelmän Katri Helenasta.

Ilahduttaminen antaa

KOLUMNI Joulu on ilahduttamisen aikaa. Monenmuotoisia puketteja kiikutetaan läheisille, mutta annetaanpa paljon myös nimettömiä lahjoja.