Pandemia on alleviivannut tuttua sanontaa

PÄÄKIRJOITUS Koronaviruspandemia on jälleen kerran vahvistanut sitä, mikä jo tiedettiinkin: on lottovoitto syntyä Suomeen.

Aina on aikaa sadulle – Ota hetki aikaa, nappaa lapsi kainaloon ja lue tarina Meiblusta, Palmerista, Robusta ja muista metsäisistä asukeista

Tuuli tuo Loppukesän myrsky kuljettaa vanhan autiotalon pihalle vaahteran lehden. Lehti on Meiblu. Meibluun tarttui kova tuulenpuuska hänen ollessaan kotipuunsa juurella. Tuulet veivät hänet kaukaiseen paikkaan, joka on hänelle täysin uusi ja vieras. Meiblu yritti levitellä suuria lehdenhaarojaan, että olisi saanut ohjattua itsensä takaisin kotiin, mutta tuuli tuiversi niin kovaa, ettei Meiblulla ollut mitään mahdollisuutta

Onneksi voimme palata ajassa taaksepäin – Nauttimaan aitoudesta

KOLUMNI Silarit ja botoxit, hienot autot ja komeat urhot, paljon toinen toistaan kovempia keinoja tarjota shokkiefekti sekä paljon törkyä, sanojen törkyä, sanataiteen irvikuvia. Tästäkö pitäisi tänään saada musiikillinen nautinto?

Nautitaan, kun siihen tarjotaan mahdollisuus – ”Tapahtumien järjestäjät ja monet yrittäjät ottavat päivittäin suuria taloudellisia riskejä”

PÄÄKIRJOITUS Nyt on aika antaa täysi tuki tapahtumien järjestäjille ja muille paikallisille toimijoille. Monet eri kulttuuritoimijat, tapahtumien järjestäjät ja yrittäjät joutuivat laittamaan punaisen ruksin aiemmin keväällä kesän suunnitelmien päälle.

Saanko viihtyä omassa somekuplassani?

KOLUMNI Vaikka kerään päivittäin reippaasti ruutuaikaa, ja olen sentään älylaite kourassa kasvanut somenatiivi, kirjoitan somesta kesätoimittajaurallani vasta nyt. Mitä itsehillintää se onkaan vaatinut!

Tavara kiertää monen onneksi

PÄÄKIRJOITUS Pohjois-Karjala on Suomen ykkönen, mitä tulee käytetyn tavaran liikkumiseen. Tori.fi:n tilastojen mukaan pelkästään Liperin Ylämyllyllä kuntalaiset tienasivat myynneillään 1,8 miljoonaa euroa vuodessa. 

Pitääkö mennä kauas nähdäkseen lähelle?

KOLUMNI Tampereelle muuttanut fuksikaverini harmitteli kaamoksen, loskan ja etäopiskelustressin keskellä, kuinka alkuhuuma Tampereella asumisen kanssa alkaa olla ohi. Maisemanvaihdossa on hohtonsa: joka paikkaan kulkeminen on pieni seikkailu, maailma tuntuu avoimelta ja ympärillä on uusia kasvoja. Ehkä siinä sivussa on tilaisuus uudistua vähän itsekin. Kaikkeen kuitenkin tottuu, ja pian mahdollisuuksia täynnä oleva uusi kaupunki arkipäiväistyy.

Luetaan lomallakin!

KOLUMNI Istuapa laiturin päähän ja viskata jalat järveen. Kuunnella laineiden osumista laituritolppiin ja rantakiviin, tuulen heiluttamien rantakoivujen suhinaa ja lintujen viserrystä. Sulkeako silmät vai lukeako lehteä?

Oletko sinä onnistunut – Kerro minulle miten!

KOLUMNI Orjuutin itseni. Sorruin aivopesuun. Loin itselleni tavan, joka ei oikeastaan edes ole tapa. Kuvittelen itselleni oireita, jotka eivät oikeastaan ole edes todellisia. Loin itselleni haasteen asiasta, joka ei oikeastaan edes ole haastava. Teen oloni epämukavaksi. Samalla teen lähimmäisteni olon epämukavasti. Horjutan taloudellista kantokykyäni ja maksan siitä horjuttamisesta vielä hieman ylimääräistä. Asetan itseni alttiiksi suurille

Ehkä kaikella on tarkoituksensa – jopa ahdistelevilla aasi-asiakkailla

KOLUMNI Minulle tulee kohta kuukausi täyteen ensimmäisessä oman alan työpaikassa. Ilokseni voin todeta, että en ole vielä kertaakaan raahautunut kotikynnyksen yli ja purskahtanut saman tien itkuun rankan päivän jäljiltä.