Pyllyn pesua ja virren veisuuta

Kun olin parikymppinen likka, työskentelin lähihoitajana vanhusten yksityisessä hoitokodissa keskellä korpea. Koulutusta ei ollut, mutta eipä silloin paljon päätäkään huimannut. Noiden kolmen kesän aikana minut keitettiin monessa liemessä. Keitinpä liemeä itsekin, kun usein piti yksin vastata kymmenen asukkaan muonituksesta ja muista tarpeista. Välillä soitin äidilleni kysyäkseni, miten tehdään maksakastike tai jänispaisti. Ja niitä tarpeita – niitähän riitti etenkin papoilla. Joka aamu kehuttiin pakaroita ja pyydettiin näyttämään tissejä.

Kesän kuluessa luiskahtivat insuliinipiikit ja peräpuikot jo helposti omiin reikiinsä ja osasin ulkoa virren jos toisenkin. Toisinaan pidin hartaushetkeä mummojen mielikuvitusystäville, toisinaan luuttusin pissasta lainehtivaa parkettilattiaa nelinkontin. Joskus kaivelin tekohampaita vessanpöntöstä ja silmälaseja pakastimesta. Paskan kanssa tulin myös sinuiksi. Herkkua riitti niin sängyissä, vaipoissa kuin sormenpäissäkin ja sivussa tuli hinkattua kanankakat kuistilta.

Ihaninta olivat hellät hetket ja yhteiset tarinatuokiot vanhusten kanssa. Rutistukset antoivat virtaa päivään ja aamut oli mukava aloittaa yhdessä päivän uutisia lukemalla. Samalla muistelimme, paljonko maksaa maitotölkki ja mikä oli miehiään Paavo Lipponen.

Pesti oli kova koulu nuorelle tytölle, mutta kokemukset tekivät minusta osittain sen, mitä olen tänä päivänä. Nuo kakantuoksuiset ja elämänmakuiset päivät opettivat ottamaan tilanteet haltuun riuskin mutta lempein ottein niin äitinä kuin opettajana ja toimittajanakin – ja kohtaamaan ihmisen ihmisenä.

Vastaa