Heinähuveja ja mandariiniretkiä
Vietin lapsuuteni kesät tiukasti Rääkkylässä, ja muistini mukaan lähes aina paistoi aurinko. Kesät olivat nykyisyydestä poiketen myös pitkiä ja kiireettömiä.
Maatalossa varttuneena virikkeitä riitti lähiympäristössä mainiosti. Jos en ollut kiipeämässä lehmän selkään, hyppyytin kissalla, vuohella tai vasikalla esteitä. Serkuista tuli vaihtelua eläimelliseen seuraan, ja uintiretkiä tehtiin tiuhaan. Suosikkihuvituksemme serkkujen kanssa oli osallistua lehmien heinien hankintaan. Kaksikko odotti usein isääni jo valmiiksi traktorin peräkärryssä, ja rehusäkin lipuke toimi pääsylippuna tähän huviin. Paluumatka vasta olikin riemukas! Kärry täynnä vihreää, tuoksuvaa heinää ja mukavasti vilistävät maisemat. Hypittihän se sellainen huimia.
Retkeilyä harrastettiin lähes päivittäin. Hoitoponilla pingoin pitkin pusikoita läheisellä maatilamatkailutilalla, kotitanhuvilla rymysin myös metsissä majoja rakennellen. Nykyisyyteen tässä ei muuten ole mitään muuta eroa, kuin että majoja en sentään enää rakentele.
Ensimmäinen omatoiminen retkeilymuistoni on syöpynyt mieleeni: otin kaksi mandariinia ja livistin salaa navetan taakse, suuren kiven päälle niitä syömään. Lienen ollut juuri sen ikäinen, että vaivoin sain kammettua itseni valtavan, eli puoli metriä korkean kiven päälle.
Se tunne, jonka hedelmä kourassa ja keväisessä vehreydessä laiduntavia lehmiä katsellessa koin, antoi voimakkaan kipinän. Ikimuistoiseen kesähetkeen ei paljoa tarvita – vain vapautta, mielenkiintoista katsottavaa ja hyvät eväät!
Tietoa kirjoittajasta
Paivi
Päivi Lievonen karauttelee mieluusti ratsuillaan pitkin rääkkyläläismaastoja – vauhdikkaan toimittajan kulkimiksi kelpaavat toki myös sukset, lumikengät ja velosipedi. Hyvä jos aktiivisuusmittarikaan siinä vauhdissa mukana kestää!