Kuka saa sanoa ja mitä?

Kuka saa avata suunsa? Ja kenen suulla sitä oikein tuleekaan puhuttua?

Tuttu tilanne toimittajan arjesta: Tiedustelen jotain asiaa tai mielipidettä yrityksen työntekijältä. Tuomio on tyly – hänellä ei lupaa kommentoida toimittajalle mistään mitään. Kenellä Suomessa on lupa lausua omia ajatuksiaan ääneen? Viime viikolla vietetyn sananvapausviikon kunniaksi haluaisin muistuttaa, että oikeus ilmasta mielipiteensä on turvattu laissa.

Vierailin viime viikolla rovastikunnallisessa talouspäälliköiden tapaamisessa toimittajan ominaisuudessa. Jutustelimme paitsi päätöksenteon myös tilaisuuksien uutisoimisesta. Mielenkiintoisimman ja virkeimmän keskustelun saimme kuitenkin aikaan kommentoinnista. Onko seurakunnan luottamushenkilöllä tai työntekijällä oikeus lausua ajatuksiaan medialle?

Pohdinta lähti liikkeelle Ylen tekemästä televisiouutisesta, jossa haastateltiin Rääkkylän seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtajaa. Osa talouspäälliköistä oli sitä mieltä, että tittelin mainitsemisen myötä hän edustaa puheillaan aina seurakuntaa. Ääneen lausutut kommentit ovat yhtä kuin seurakunnan kanta. Tai jos näin ei olisi, olisi puheenjohtaja ylittänyt valtuutensa.

Osa talouspäälliköistä yhtyi kuitenkin allekirjoittaneen huomioon: Jos henkilö toteaa haastattelussa, että hänen omasta mielestään Rääkkylän kirkon tulisi olla avoinna myös talvella, tämä ei ole seurakunnan yleinen kanta. (Uutisen aiheena ei siis oikeasti ollut kirkon aukiolot, vaan seurakunnan talousvaikeudet)

Sama pätee niin kuntiin, yrityksiin kuin yhdistyksiinkin. Liikesalaisuuksia ei toki sovi talon ulkopuolelle lörpötellä. Mutta jos toimittaja sattuisi tiedustelemaan terveydenhoitajan omaa kantaa rokottamiselle, hänellä on oikeus se sanoa ääneen, tai olla sanomatta. Jos kaupan tädiltä kysytään ajatuksia kauppojen aukioloaikojen vapauttamisesta tai lähiruuan lisäämisestä kauppojen valikoimiin, myyjä saa omat pohdintansa puhista. Niiden sanomiseen ei todellakaan tarvitse kysyä pomon lupaa. Eikä toimittaja saa lähettää työntekijän haastattelua tämän pomolle etukäteen luettavaksi.

Tiedotusvastuu seurakunnassa on kirkkoherralla. Tiedotusvastuuta ja omien mielipiteiden esittämistä julkisesti ei tule kuitenkaan sotkea keskenään. Asiat on esiteltävä todenperäisesi ja omat mielipiteet on eroteltava päätöksistä.

Isoilla julkisyhteisöillä on selkeät tiedotusoppaat, joilla delegoidaan usein tiedottamista alojen asiantuntijoille. Ei se kunnanjohtaja tiedä, mitä päiväkotiryhmän arjessa tapahtuu. Tai kirkkoherralla tuskin on kovin tarkkaa käytännön kokemusta kaakaopyhäkoulun ohjelmasta. Kriisiviestintä on oma lukunsa – onnettomuustilanteessa on kaikkien kannalta parasta, että tieto ja tuska on yhden ihmisen näpeissä, ja yöunissa.

Kahvitaukoon mennessä pääsimme talouspäälliköiden kanssa yhteisymmärrykseen. Kannanotto, ”minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että kirkon tulisi olla auki myös talvella”, on luottamushenkilön luvallista lausua.

Jaa:

Facebook