16.10.2025
Lauantaina hirviä metsästetään valtateiden varsilla Liperissä – jahtiin osallistuu nelisenkymmentä metsästäjää

Tulevana lauantaina kolme liperiläistä metsästysseuraa yhdistää voimansa ja lähtee hirvimetsälle valtateiden 9 ja 23 tuntumaan. Suunnitelmana on kaataa hirviä nimenomaan valtateiden tuntumasta.
15.10.2025
Pääkirjoitus: Mikä on Rääkkylän suunta? – valtuutetut vastaavat

Kotiseutu-uutiset on esittänyt neljä kysymystä kaikille valtuutetuille Liperissä ja Rääkkylässä. Viime viikkojen aikana olemme julkaisseet liperiläisvaltuutettujen vastauksia – tällä viikolla on rääkkyläläisten vuoro päästä ääneen.
13.10.2025
Viinijärven entisen linja-autoaseman kiinteistön myynti etenee – ”Lisäksi varaudutaan siihen, että Joensuuntien varteen asennetaan linja-autokatos”

Viinijärven entistä linja-autoasemakiinteistöä ollaan myymässä Juhta Oy:lle. Elinympäristölautakunta esittää kiinteistökauppaa kunnanhallitukselle ja valtuustolle hyväksyttäväksi. Kauppahinta on 32 000 euroa, mutta mukana on myös erillisiä vuokra- ja liikennejärjestelyjä.
8.10.2025
Pääkirjoitus: Olemme kohdanneet yksittäisiä, mutta huolestuttavia yrityksiä vaikuttaa journalistiseen työhömme virkamiestasolta

Kotiseutu-uutiset haluaa nostaa esiin ilmiön, johon olemme viime aikoina levikkialueellamme yhä useammin törmänneet – ja jonka esiin nostaminen ei ole miellyttävää, mutta välttämätöntä. Olemme nimittäin kohdanneet toistuvia yrityksiä vaikuttaa toimituksemme journalistiseen työhön. Yritykset eivät ole tulleet satunnaisilta kansalaisilta tai poliitikoilta, vaan ne ovat juontaneet juurensa kunnan virkamiestasolta. Tämä on erittäin huolestuttava kehityssuunta, joka vaatii julkisen
8.10.2025
Pekka Sallinen on Rääkkylän Vuoden seniori

Rääkkylässä valittiin jälleen Vuoden seniori, ja tänä vuonna kunnian sai pitkän linjan soittaja ja pelimanni Pekka Sallinen. Tunnustus luovutettiin hänelle vanhusten viikon juhlassa keskiviikkona.
2.10.2025
Poliisi kehottaa rääkkyläläisiä tarkastamaan kiinteistönsä mahdollisien varkauksien varalta

Poliisi on ottanut viimeisen viikon aikana kiinni useita henkilöitä epäiltynä Pohjois-Karjalan alueella loppukesän ja alkusyksyn aikana tapahtuneisiin omaisuusrikoksiin. Poliisin tiedossa on ainakin polttoainevarkauksia sekä vapaa-ajan asuntoihin kohdistuneita murtoja.
2.10.2025
Nuoriso-Leader jakaa rahaa nuorten ideoille Rääkkylässä, Kiteellä ja Tohmajärvellä

Keski-Karjalassa nuorilla on jälleen mahdollisuus hakea rahoitusta omien ideoiden toteuttamiseen Nuoriso-Leaderin kautta. Jetina ry kannustaakin 13–21-vuotiaita nuoria kehittämään omaa toimintaansa tai yrittäjyysajatuksiaan taloudellisen tuen avulla Kiteellä, Rääkkylässä ja Tohmajärvellä. Tämän rahoitusmuodon mahdollistavat Kiteen, Rääkkylän ja Tohmajärven kunnat.
2.10.2025
PKS siirtyi varttihinnoitteluun lokakuun alussa – Muutos vaikuttaa pörssisähkön asiakkaisiin

PKS Sähkökauppa on mukana Euroopan laajuisessa 15 minuutin jaksoissa hinnoiteltavassa sähkömarkkinassa 1. lokakuuta lähtien. Varttimuutos vaikuttaa pörssisähköä ostavien asiakkaiden hinnoitteluperusteeseen siten, että aiemman tunnin tarkkuuden sijaan pörssisähkön hinta määräytyy jatkossa 15 minuutin jaksoissa. Muiden sopimustyyppien hinnoitteluperuste säilyy ennallaan.
30.9.2025
Pääkirjoitus: Sanatonta vastuunkantoa – puhetta kaivataan myös valtuustossa

Liperin kunnanvaltuusto teki maanantaisessa kokouksessaan merkittävän päätöksen, kun se hyväksyi kunnanhallituksen esityksen vuoden 2026 talouden tasapainottamistavoitteista ja -kriteereistä. Päätöksellä tähdätään siihen, että kunnan taloudellinen suunta saataisiin jälleen vakaalle pohjalle.
29.9.2025
Liperin kunnan taloudella ei mene hyvin – valtuusto hyväksyi talouden tasapainottamistavoitteet

Liperin kunnanvaltuusto hyväksyi 29. syyskuuta kunnanhallituksen esityksen vuoden 2026 talouden tasapainottamistavoitteista ja -kriteereistä. Päätöksellä pyritään vastaamaan heikentyneeseen taloustilanteeseen ja varmistamaan kunnan taloudellinen kantokyky tulevina vuosina.
29.9.2025
Valtuustokysely: KD:n valtuutettu kaipaa enemmän avoimuutta ja yhteistyötä ryhmien välillä

Lähetimme jokaiselle Liperin kunnanvaltuutetulle sähköpostikyselyn. Tässä jutussa koostamme valtuutettujen vastaukset. Valtuustokyselyn juttukokonaisuus julkaistaan kolmessa eri osassa. Ensimmäinen osa julkaistiin 11. syyskuuta. Valtuutetut on valittu kuhunkin osaan satunnaisessa järjestyksessä.
27.9.2025
Asukkaiden nopea toiminta esti rakennuspalon leviämisen Liperissä

Pelastuslaitos sai lauantai-iltapäivällä hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta Kaarnalammentiellä Liperissä. Tilanne sai onnellisen päätöksen, kiitos asukkaiden ripeän ja esimerkillisen alkusammutuksen.
27.9.2025
Liperi hakee harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta talouden tasapainottamiseksi

Liperin kunnanhallitus on päättänyt hakea harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta vuodelle 2025.
27.9.2025
Valkoposkihanhet ovat saavuttaneet Liperin – Tähänastiset määrät ovat edellisvuosiin verrattuna vielä pieniä

Valkoposkihanhet ovat viimein saapuneet Pohjois-Karjalaan. Syysmuutto alkoi tänä vuonna tavanomaista myöhemmin, mutta nyt hanhia on havaittu runsaasti Liperissä, Rääkkylässä ja Tohmajärvellä.
25.9.2025
Siun soten uusi asiakas- ja potilastietojärjestelmä etenee – hankinta sai lainvoiman

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen – Siun soten asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankintapäätös on saanut lainvoiman. Korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt lupaa valittaa markkinaoikeuden päätöksestä. Markkinaoikeus hylkäsi aiemmin hankinnasta tehdyn valituksen.
24.9.2025
Sari Essayah: Kunnan päätökset ratkaisevat, päätyykö oman kylän peruna koululaisen lautaselle

Maa- ja metsätalousministeri painottaa, että lähiruoan käyttö julkisissa keittiöissä vaatii kuntien ja hyvinvointialueiden poliittista tahtoa – valtio voi tukea, muttei päättää puolesta.
24.9.2025
Vuosikymmenten varrelta: Kaupan rakentaminen alkoi, maidon vastaanotto loppui

Miltä elämä Liperissä ja Rääkkylässä kuulosti sanomalehden sivuilla vuosikymmeniä sitten? Tässä jutussa tarjoamme kurkistuksen menneeseen kahden vanhan paikallislehtiartikkelin katkelman kautta. Ajan henki, kielenkäyttö ja arjen aiheet piirtyvät esiin tutulla mutta toisenlaisella tavalla.
24.9.2025
Liperi kritisoi joukkoliikenteen kustannusnousua – vaatii tehostamista

Liperin kunnanhallitus on antanut lausuntonsa Joensuun seudullisen joukkoliikenteen vuoden 2026 talousarvioehdotuksesta.
23.9.2025
Pääkirjoitus: Ilman maataloutta ei ole maaseutua – eikä Suomea sellaisena kuin me sen miellämme

Maaseutu on säilytettävä elinkelpoisena ja elinvoimaisena. Siitä lienemme täällä Liperissä ja Rääkkylässä kaikki samaa mieltä. Tuskin olemme eri mieltä siitäkään, että maatalous on maaseudun kivijalka – perusta, jolle rakennetaan asumisen, elämisen, yrittämisen ja toimeentulon edellytyksiä paitsi näillä leveyksillä, myös muualla Suomessa.
23.9.2025
Siun sote vetäytyy henkilökuljetusten yhteishankinnasta – palvelut jatkuvat ennallaan

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue Siun sote on päättänyt vetäytyä henkilöstökuljetuksia koskevasta yhteishankinnasta, jota valmisteltiin yhdessä Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Etelä-Savon hyvinvointialueiden kanssa. Päätöksellä ei ole vaikutusta asiakkaiden nykyisiin kuljetuspalveluihin, vaan ne jatkuvat entisellään.
23.9.2025
Siun soten talousennuste synkkeni – alijäämää luvassa

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen, Siun soten, talousennuste vuodelle 2025 on heikentynyt. Elokuun toteuman perusteella alueen tulos on päätymässä noin 2 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Suurimpana syynä on, ettei kiinteistöjen myynnistä arvioituja 7,5 miljoonan euron tuloja ole toteutumassa tänä vuonna.
22.9.2025
Törkeä rattijuopumus Liperissä – kuljettaja ajokieltoon

Liperissä Ylämyllyn Tehtaantiellä poliisipartio pysäytti henkilöauton varhain lauantaiaamuna noin kello 3. Ajoneuvoa kuljettanut mies puhalsi poliisin alkometriin 2,18 promillea, mikä ylittää reilusti törkeän rattijuopumuksen rajan.
20.9.2025
Liperin kunnanhallitus hyväksyi uudet avustusehdot yksityisteille – Liperissä on noin 330 kilometriä avustettavia yksityisteitä

Liperin kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan uudet yksityisteiden kunnossapitoavustusten ehdot ja esittää ne edelleen valtuuston hyväksyttäviksi. Päivitetyt ehdot astuvat voimaan 1.1.2026. Päätöksen tavoitteena on lisätä hakuprosessin selkeyttä ja yhdenvertaisuutta.
18.9.2025
Liperiläinen Sanna Rissanen jatkaa Riverian hallituksen johdossa – uusi valtuusto aloitti työnsä

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian uusi yhtymävaltuusto aloitti toimintakautensa 2025–2029 .
16.9.2025
Pääkirjoitus: Rääkkylän vuokra-asuntokanta paineessa muuttotappion ja ikääntymisen vuoksi

Rääkkylässä vuokra-asuntojen tilanne on tuttu monille harvaan asutuille seuduille: asuntoja on enemmän kuin niille riittää asukkaita. Ongelmana ei ole siis pula asunnoista, vaan pikemminkin niiden alikäyttö – ja sen aiheuttamat taloudelliset seuraukset kunnalle. Kunnanhallitus käsitteli maanantaisessa kokouksessaan sekä kunnan vuokrataloyhtiön maksuvaikeuksia että Keski-Karjalan Vanhustentaloyhdistyksen konkurssin aiheuttamia vaikutuksia kunnalle.
12.9.2025
Pääkirjoitus: Tieto ennen päätöksiä – näin rakennetaan aitoa demokratiaa

Kotiseutu-uutisten tärkeä tehtävä on tuoda kuntalaisille tietoa siitä, mitä omissa kunnissa ollaan päättämässä – ei vasta päätösten jälkeen, vaan jo ennen kuin nuija kolahtaa pöytään. Seuraamme aktiivisesti lautakuntien ja muiden toimielinten esityslistoja ja uutisoimme niistä etukäteen. Näin kuntalaisilla on mahdollisuus saada tietoa asioista, joita parhaillaan valmistellaan, ja käydä niistä keskustelua.
11.9.2025
Valtuustokysely: Keskustan kunnanvaltuutettu sulkisi Liprakan säästötoimena – Lue, mistä valtuutetut olisivat valmiita hakemaan säästöjä tai mihin he investoisivat

Kotiseutu-uutiset kysyi Liperin kunnanvaltuutetuilta neljä kysymystä eri aihealueesta.Valtuustokyselyn juttukokonaisuus julkaistaan kolmessa eri osassa. Tässä ensimmäisessä osassa on 12 satunnaisesti valittua valtuutettua:
11.9.2025
Viinijärven entisen linja-autoaseman myynti torppasi ainakin toistaiseksi lautakunnan pöydälle – Asiaa täytyy valmistella lisää ennen lopullista päätöstä

Liperin elinympäristölautakunta käsitteli tiistaina 9. syyskuuta Viinijärven entisen linja-autoasemakiinteistön myyntiä ja päätti siirtää asian jatkovalmisteluun. Lautakunnan puheenjohtaja Jukka Rummukainen (kesk.) esitti teknisen johtajan ehdotuksesta poiketen, että päätösehdotus siirretään jatkovalmisteluun. Lautakunta hyväksyi siirron yksimielisesti.
11.9.2025
Vesitaksojen nostoaikeet päätyi lautakunnassa kahteen vastaesitykseen – Tapio Mustosen esitys laittoi korotukset jäihin

Liperin elinympäristölautakunta päätti kokouksessaan tiistaina 9. syyskuuta, että kunnan vesihuoltolaitoksen taksoja ei koroteta lainkaan vuonna 2026. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen vastoin teknisen johtajan alkuperäistä esitystä, jossa käyttö- ja jäteveden yksikkömaksuihin esitettiin kolmen prosentin korotusta ensi vuoden alusta.
10.9.2025
Ylämyllyn pelastusasema on muuttamassa uusiin tiloihin – “Nykyisten tilojen kunto ja koko eivät vastaa tarpeita”

Ylämyllyn pelastusaseman on tämän hetkisten tavoitteiden mukaan tarkoitus siirtyä Toivontiellä sijaitsevista tiloista hyvinvointialueen omiin tiloihin Honkalampikeskukselle ensi vuoden aikana.
10.9.2025
Elvera rakentaa uutta sähköverkkoa PKS Sähkönsiirrolle Viinijärvellä Siikakosken ja Komperon alueella

Sähköverkon uudistamistyöt ovat alkaneet Viinijärvellä. Entistä vanhentunutta ilmajohtoverkkoa uudistetaan maakaapeliksi Kontkalantien eteläpään, Siikakoskentien sekä Komperontien varteen, yhteensä noin 18 kilometriä.
8.9.2025
”Kyllä nämä metsästäjät täytyy näköjään itse tehdä” – Harrastus yhdistää isän ja pojan Komperossa

Marjonlahden rannassa, Komperon metsästäjien laavulla, istuu tänä päivänä harvinaiseksi käyvä parivaljakko: isä Jyrki Peuha ja 15-vuotias poika Aatu. Heitä yhdistää intohimo metsästykseen – harrastukseen, joka nuorten keskuudessa on nykyään yhä harvinaisempi.
6.9.2025
AVI hylkäsi Neova Oy:n turvetuotannon laajennushakemuksen Rääkkylän Tuohtaansuolle

Itä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) on hylännyt Neova Oy:n hakemuksen Tuohtaansuon turvetuotantoalueen laajentamisesta Rääkkylän ja Tohmajärven kunnan alueilla.
6.9.2025
Aluehallintovirasto tarkasti Pohjois-Karjalan pelastustoimen – Ylämylly ja Honkalampi esillä ongelma-alueina

Itä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) teki kesällä valvontakäynnin Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen pelastustoimeen. Tarkastukseen osallistui hyvinvointialueen sekä pelastuslaitoksen johtoa ja aluehallintoviraston edustajia.
6.9.2025
Liperin vesihuoltolaitoksen taksat nousevat – uusi liittymismaksu haja-asutusalueille käyttöön jo syksyllä

Liperin elinympäristölautakunta käsittelee kokouksessaan tiistaina 9. syyskuuta vesihuoltolaitoksen uusia taksoja vuodelle 2026. Päätösehdotuksen mukaan käyttö- ja jäteveden yksikkömaksut nousevat ensi vuoden alusta kolme prosenttia.
6.9.2025
Törkeä rattijuopumus Liperissä – Kuljettaja teki useita ajovirheitä

Perjantaina alkuillasta hätäkeskukseen ilmoitettiin henkilöautosta, jonka kuljettaja teki useita ajovirheitä ajaessaan autoa valtatiellä 9 Liperissä.
5.9.2025
Liprakan uimahallin siivouspalvelun hintalappu kunnalle kuukaudessa 5 660 euroa – Normaalisti näin suuri hankinta kilpailutetaan laajemmin

Liperin elinympäristölautakunta käsittelee 9. syyskuuta kokouksessaan Liprakan uimahallin siivouspalvelun hankintaa. Lautakunnalle esitetään, että palveluntuottajaksi valitaan Puhdas Ilo Oy.
5.9.2025
Liperin kunta aikoo myydä Viinijärven entisen linja-autoaseman Juhta Oy:lle

Liperin elinympäristölautakunta käsittelee tiistaina 9. syyskuuta Viinijärven entisen linja-autoasemakiinteistön myyntiä. Kunta omistaa Kauppatie 4:ssä sijaitsevan, 362 neliömetrin kokoisen rakennuksen, jonka tontin pinta-ala on 6 310 neliömetriä.
4.9.2025
Nuorten kuljettajien törkeät liikennerikkomukset ovat kasvussa

Itä-Suomessa alle 25-vuotiaiden kuljettajien törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamiset ovat kasvaneet yli 50 prosenttia viime vuoteen verrattuna.
4.9.2025
Metsästyskausi alkoi – metsäjänis harvinaistuu, rusakko vahvistaa kantaansa

Jänisten jahtikausi käynnistyi sunnuntaina 1. syyskuuta. Metsäjänis, joka oli takavuosina suomalaismetsästäjien suosikkisaalis, on käynyt entistä harvinaisemmaksi.

