Liperiläinen Vilho Varis vietti tällä viikolla 90-vuotissyntymäpäiviään ystävien ja pikkusiskon ympäröimänä. Saimi ja Vilho ovat erityinen kaksikko, sillä kumpaisellakaan ei ole omaa perhettä. Sisarukset asuivat eläkevuosia kotipaikallaan Siansuolla kahdeltaan ennen isoveljen muuttoa Iltaruskon asumisyksikköön viime talvena.
Kiteen seurakunnan kirkkoneuvosto käsittelee ensi tiistaina kappeliseurakuntien lopettamiseen liittyvän esityksen. Rääkkylän ja Kesälahden kappeliseurakuntien lakkauttamisesta lopullisesti päättää Kiteen seurakunnan kirkkovaltuusto.
Liperin seurakunta tarjoili keskiviikkona aamupuuroa Ylämyllyn seurakuntatalolla. Puurokattila höyryää syksyn ajan keskiviikkoaamuisin joka toinen viikko. Puuron lisäksi, aamupalastelijoille oli tarjolla muun muassa sämpylöitä mehun ja kahvin kera.
Rääkkylän kirjastossa alkoi elokuussa Aluehallintoviraston rahoittama Lukeva perhe -hanke. Hanke jatkuu ensi vuoden kevääseen saakka. Hankkeen yhtenä tavoitteena on kartoittaa paikallisten lapsiperheiden toiveita kirjastopalvelujen kehittämiseksi. Lisäksi hankkeen tavoitteena on innostaa lapsiperheitä yhdessä lukemiseen sekä kannustaa aloittamaan kirjastopolku heti lapsen synnyttyä.
Satu Toivanen on monille liperiläisille tuttu muun muassa entisen Grilli-Kahvio Sisun yrittäjänä. Hän avasi syyskuun alussa kynsistudion Liperin kirkonkylälle.
Tulevana viikonloppuna kuusikymmentä vuotta täyttävä Raita Joutsensaari on monelle rääkkyläläiselle tuttu henkilö. Hän on työskennellyt Rääkkylän kunnan palveluksessa erilaisissa tehtävissä kolmisenkymmentä vuotta.
Kaatamo-Risti -alueen vesistöillassa kävi selväksi, että alueen asukkaat haluavat pitää huolta vesistön tilasta ja parantaa järvien, lampien ja virtaavien uomien tilaa vielä paremmaksi. Teatteri- ja kylätalolla järjestetyssä tilaisuudessa oli mukana vajaat parikymmentä kyläläistä.
Onpa sitten kesähelle, syyssade tai heleä pakkanen, kilpaurheilussa treenataan vuodenajasta ja lajista riippumatta. Oman työnsä ohella huipulle tähtäävä hiihtäjä Anni Kaipainen odottaa jo jännityksellä kahden kuukauden päästä koittavia ensimmäisiä kilpailuvetoja ladulla. Uutta on, että hän suksii tulevana talvena Liperin väreissä.
Kuoringan, Viinijärven ja lampialueen purojen koluaminen on tuottanut iloisia uutisia, kun opiskelija-harjoittelija Kerkko Kivistö onnistui kaksi vuotta sitten kuvata Myllypurosta taimenen. Se uiskenteli kirkkaan veden virtaamassa muutamia satoja metrejä Myllylammesta yrittäen kivuta kohti lampea.
Rääkkyläläinen Ari Vaittinen tunnetaan monen toimen ja harrastuksen miehenä. Maatalous on vaihtunut metsätalouteen ja mökkitalkkarin töihin. Kuusikymmentä vuotta tällä viikolla täyttävä Vaittinen on ollut mukana myös metsänhoitoyhdistystoiminnassa ja Rääkkylä-Seuran hankkeissa.