Liperin kunta myönsi ympäristöluvan Ylämyllyn moottoriurheilukeskuksen toimintaan – päätöksestä valitettaneen

Liperin kunnan rakennus- ja ympäristöjaosto on myöntänyt ympäristöluvan Joensuun Urheiluautoilijat ry:lle Ylämyllyn moottoriurheilukeskuksen toimintaan. Kyseessä on pitkään vireillä ollut lupa-asia, joka on ollut toistuvasti oikeuskäsittelyissä ja herättänyt runsaasti keskustelua alueella.

LähiTapiola Idältä merkittävä lahjoitus Liperin kunnalle – lahjoitussumma käytetään lasten ja nuorten hyväksi

LähiTapiola Itä lahjoittaa Liperin juhlavuoden kunniaksi 15 000 euroa lasten ja nuorten tukemiseen. Kunta käyttää lahjoituksen osallistavan budjetoinnin kautta lasten ja nuorten päättämiin kohteisiin. Lahjoitussumma jaetaan nuorille, alakouluikäisille ja alle kouluikäisille lapsille – 5000 euroa kullekin ikäluokalle. 

Vuosikymmenten varrelta: Paloaukea-päivän tunnelmia ja yritysuutisia Rääkkylästä

Miltä elämä Liperissä ja Rääkkylässä kuulosti sanomalehden sivuilla vuosikymmeniä sitten? Tässä jutussa tarjoamme kurkistuksen menneeseen kahden vanhan paikallislehtiartikkelin katkelman kautta. Ajan henki, kielenkäyttö ja arjen aiheet piirtyvät esiin tutulla mutta toisenlaisella tavalla.

”Koko ajan vain tykästymme enemmän ja enemmän Jyrin alueeseen”

Oli sunnuntai, vauvauintipäivä. Katri ja Vili Ikonen päättivät lähteä vajaan vuoden ikäisen Aatoksen uintitunnin jälkeen asuntoesittelyihin – perhe asui tuolloin vuokralla Joensuun Suhmurassa ja haaveili ensimmäisestä omistusasunnostaan.

Paksuniemestä tutut Tomi ja Jouni avasivat kotinsa oven Kotiseutu-uutisille

Eläkkeellä olevat Tomi Helanne ja Jouni Honkanen ovat tehneet kodistaan Rääkkylän kirkonkylällä viihtyisän turvasataman – ja älykkään sellaisen. Värikäs sisustus, puutarhan sato ja lemmikit tuovat iloa arkeen, jota rytmittävät yhteiset rutiinit ja aimo annos intuitiota.

Liperin kunta uudistaa oppimisen tuen kirjaamista – saa ministeriöltä rahoitusta

Liperin kunta on saanut Opetus- ja kulttuuriministeriöltä 27 600 euron hankeavustuksen, joka tukee esi- ja perusopetuksen tuen uudistusta. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 34 500 euroa, ja kunnan omavastuuosuus on 20 prosenttia.

Liperi saa 33 000 euroa lasten ja nuorten liikkumisen edistämiseen

Liperin kunta saa 33 000 euroa valtionavustusta lasten ja nuorten liikkumisen lisäämiseen. Rahoitus kohdistuu Liikettä koulupäivään II -hankkeeseen, joka jatkaa viime vuonna aloitettua työtä koulujen liikunnallisuuden vahvistamiseksi. Hankkeen kokonaisbudjetti on 58 350 euroa, josta kunta kattaa loput liikuntapalveluiden palkkakuluista ja koulujen välinerahoista.

Rääkkylän katkeamaton ketju: Rääkkyläläinen Vaida Laasonen opetteli uuden kielen ja kulttuurin – ja nyt hän auttaa muita tekemään saman

Amerikassa tapahtuu ihmeellisen ihania asioita. Siellä liettualainen Vaida kohtasi elämänsä rakkauden, rääkkyläläisen Pasi Laasosen.

Komperon vesiosuuskunta haluaa yhdistää vesihuollon Liperin kanssa – Elinympäristölautakunnalta vihreää valoa

Komperon vesiosuuskunta esitti Liperin kunnan elinympäristölautakunnalle neuvottelujen aloittamista vesihuollon liiketoimintojen siirtämisestä tai myymisestä kunnalle. Esitys jätettiin lautakunnalle 12. elokuuta 2025.

Rääkkylän uuden koulun suunnittelu on aloitettu – ”Tavoitteena on, että koulu on maakunnan paras pieni koulu 2030-luvulla”

Rääkkylään rakennettavan uuden koulun arkkitehtisuunnittelijaksi on valittu joensuulainen Suunnittelutoimisto Pauli Nuutinen. Suunnittelutoimisto on aloittanut työnsä, ja konkreettisia ehdotuksia koulurakennuksesta on luvassa vielä elokuun aikana.

Yrittävä Liperi juttusarja alkaa: Lentokoneiden huoltoa ja miljoonien liikevaihto Liperissä

Liperistä käsin huolletaan lentokoneita ja helikoptereita asiakkaille ympäri Eurooppaa. Joen Service on Suomessa harvinaisuus. Yritys työllistää 15 henkilöä ja liikevaihto nousee vuosittain neljään miljoonaan euroon.

Liperiläinen Sulokivi Oy rakentamassa maailmanennätyshanketta Joensuuhun Botanialle

Kivialaan ja piharakentamiseen erikoistunut Sulokivi Oy on rakentamassa massiivista maailmanennätyshanketta Joensuuhun Botanian puutarhan yhteyteen. Viinijärvellä louhituista murkuloista on nimittäin valmistumassa maailman suurin kivilabyrintti.

Valitukset eivät tuottaneet enää tulosta – Liperin kunta myönsi ympäristöluvan Ylämyllyn moottoriurheilukeskuksen toimintaan

Liperin kunnan rakennus- ja ympäristöjaosto on myöntänyt ympäristöluvan Joensuun Urheiluautoilijat ry:lle Ylämyllyn moottoriurheilukeskuksen toimintaan. Kyseessä on pitkään vireillä ollut lupa-asia, joka on ollut toistuvasti oikeuskäsittelyissä ja herättänyt runsaasti keskustelua alueella.

Teollisten työpaikkojen määrä kasvoi Liperissä liki seitsemän prosenttia viime vuonna

Pohjois-Karjalan teollisten työpaikkojen määrä jatkoi viime vuonna hidasta laskuaan. Vuoden 2024 lopussa maakunnassa oli 10 655 teollista työpaikkaa, mikä oli 182 työpaikkaa (-1,7 %) vähemmän kuin vuonna 2023.

Vaivion kurssikeskuksella alkavat pian purkutyöt – uudet rakennukset on jo suunniteltu

Purkutyöt alkavat pian Vaivion kurssikeskuksella Liperissä. Hallintojohtaja Tommi Mäki Joensuun seurakuntayhtymästä kertoo, että purkutyö on kilpailutettu, ja urakoitsija valitaan ensi viikolla.

Kansanedustaja Eestilä Liperissä: Maatalouden rahoitusongelmat vaativat ratkaisuja

Kansanedustaja Markku Eestilä (kok.) tutustui tänään torstaina aamupäivällä liperiläisen maitotilan, Maitomeri Oy:n toimintaan. Hannu Hämäläisen isännöimällä tilalla Viinijärvellä keskusteltiin maatalouden kannattavuudesta ja imagosta sekä seurattiin modernin maitotilan arkisia toimintoja.

Alkavatko yhteistoimintaneuvottelut Siun sotessa? – Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluehallitukselle esitetään yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämistä

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen – Siun soten aluehallitus käsittelee ensi keskiviikkona pidettävässä kokouksessaan vuoden 2025 taloustilannetta ja vuoden 2026 talousarvion ja taloussuunnitelmavuosien 2027–2029 valmistelun periaatteita sekä niihin liittyen esitystä koko hyvinvointialuetta koskevien yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisestä tuotannollisista ja taloudellisista syistä.

Tiukassa paikallistaistossa ei maaleilla mässäilty

Keskiviikkona miesten jalkapallon Kolmosessa taisteltiin paikallisesta herruudesta Niemisen kentällä, kun NiemU:a vastaan marssi Ylämyllyn Yllätys. Paikka paikoin fyysiseksi äitynyt ottelun lämmitti tunteita niin vaihtopenkillä kuin katsomossakin.

Joka viides nuori on vailla työtä – mielenterveyden haasteet vaikeuttavat osaltaan nuorten työllistymistä

Pohjois-Karjalan työllisyystilanne on Suomen synkin. Tämän sanotaan johtuvan yleisestä taloustilanteesta: Itärajan yli ei kauppaa tehdä, ja myös Yhdysvaltojen kanssa kaupankäynnissä on nyt hankaluutensa. Tämä haastaa yrityksiä, mikä taas vaikuttaa niiden mahdollisuuksiin työllistää.

Kunnat esittävät Joensuun ja Pieksämäen välisen rataosuuden sähköistämistä – uudistus lisäisi henkilö- ja tavaraliikenteen sujuvuutta

Joensuun ja Pieksämäen välisen rataosuuden kunnat – Liperin mukaan lukien – sekä alueen maakuntaliitot esittävät liikenne- ja viestintäministeriölle rataosuuden modernisoimista sähköistämällä. Sähköistäminen ratkaisisi teollisuuden tavarakuljetuksen ongelmia ja parantaisi huomattavasti idän ja lännen välistä henkilöliikennettä.

Keski-Karjalan Vanhustentaloyhdistys hakeutuu konkurssiin – Yhdistyksellä Rääkkylässä useita asuntoja

Keski-Karjalan Vanhustentaloyhdistyksen hallitus on päättänyt hakea yhdistyksen konkurssiinja konkurssihakemus toimitetaan lähipäivinä.

Tuhansien eurojen sakko uhkaa: Nämä ehdokkaat Liperistä ja Rääkkylästä eivät ole ilmoittaneet vaalirahoitustaan määräajassa

Vaalirahoitusilmoitukset kevään alue- ja kuntavaaleista piti lain mukaan tehdä viimeistään kesäkuun puolivälissä. Myöhästyneitä uhkaa 7 000 euron sakko, selviää Valtiontalouden tarkastusvirastosta (VTV).

Kunnanhallitukset kokoontuivat sekä Liperissä että Rääkkylässä kesätauon jälkeen – Rääkkylässä otettiin voimakkaasti kantaa valtionosuuksien leikkaukseen

Rääkkylän kunnanhallitus otti 18. elokuuta kokouksessaan kantaa valtiovarainministeriön ehdottamaan kuntien valtionosuuksien 75 miljoonan euron kertaluontoiseen leikkaukseen. Kunnanhallitus vastustaa suunnitelmaa ja katsoo, että leikkaus heikentäisi kuntien mahdollisuuksia selviytyä lakisääteisistä tehtävistään sekä vaarantaisi palveluiden saatavuuden erityisesti heikoimmassa asemassa oleville. Rääkkylän kunta esittää säästön hakemista muualta.

Vuosikymmenten varrelta: Liperissä alkoi atk-koulutus, Rääkkylän kirkko sai uudet urut

Miltä elämä Liperissä ja Rääkkylässä kuulosti sanomalehden sivuilla vuosikymmeniä sitten? Tässä jutussa tarjoamme kurkistuksen menneeseen kahden vanhan paikallislehtiartikkelin katkelman kautta. Ajan henki, kielenkäyttö ja arjen aiheet piirtyvät esiin tutulla mutta toisenlaisella tavalla.

Toimittajan kommentti: Järjestöt tekevät tärkeää työtä yksilöiden ja yhteisön hyvinvoinnin eteen – ja siksi niitä pitää vaalia

Iloa ei ole elämässä koskaan liikaa. Ei varsinkaan silloin, kun maailma näyttää synkimpiä sävyjään – kuten vakavan sairastumisen hetkellä. Silloin pienikin ystävällinen ele antaa voi antaa kokoaan enemmän voimaa ja valaa uskoa parempaan huomiseen.

Kysyimme: Miksi Arvinsalmella on lossi, eikä siltaa?

Liperin ja Rääkkylän kunnat yhdistävän Arvinsalmen yli pääsee lossilla. Nestori-nimeä kantava lautta liikennöi salmen yli vuorokauden ympäri, tarpeen mukaan.

Ylämyllyn jäteasema on jälleen suljettu – kosketusnäytön paikkaus ei kestänyt

Ylämyllyllä sijaitseva, Puhas Oy:n jäteasema on jälleen suljettu ilkivallasta johtuvan laitevian vuoksi.

Liperiläinen Kotileipomo Sorsa tuo ensimmäisenä Suomessa digitaalisen tuotepassin leipomotuotteisiin

Kotileipomo Sorsa, karjalaisia perinneleivonnaisia valmistava liperiläisyritys, on ensimmäisenä leipomona Suomessa ottanut käyttöön digitaalisen tuotepassin.

ViU taipui supervuorossa – maanantaina kotikentällä voitettava

Viinijärven Urheilijoiden tyttöjen superpesisjoukkue hävisi maanantaina Kajaanissa ensimmäisen puolivälieräsarjan ottelun supervuoron päätteeksi (6-5, 0-6, 5-0).

Myrskyn kaatamat puut on raivattu Niemisen hautausmaalta – nyt nostetaan kantoja

Myrskyn kaatamien puiden raivaaminen Niemisen hautausmaalta Rääkkylästä etenee suunnitellusti. Urakoitsija Antti Varonen Metsäpalvelu Log-Woodista kertoo, että hautausmaalla on parhaillaan menossa kantojen nosto.

Koirien kiinnipitoaika päättyy keskiviikkona 20. elokuuta – taajamassa koirat on pidettävä aina kytkettyinä

Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika päättyy koko maassa huomenna, keskiviikkona 20. elokuuta. Kiinnipitoajan päättyminen vaikuttaa ennen kaikkea koirien kanssa metsästämiseen.

Kukkakuhhauksessa ennätysmäärä kävijöitä – lähes 6000 ihmistä

Rääkkylän Haapasalmella järjestetty Kukkakuhhaus oli jälleen menestys. Karjalanruusun tilalla pidettävä maalaisromanttinen karjalalainen kyläjuhla on kasvanut kävijämäärältään kunnan suurimmaksi tapahtumaksi, ja tänä vuonna siellä kävi kolmen päivän aikana lähemmäs 6000 ihmistä.

Itsepalvelu-periaatteella toimiva jäteasema on taas käytettävissä – asema oli tilapäisesti suljettu ilkivallan vuoksi

Ylämyllyllä sijaitseva, Puhas Oy:n jäteasema on jälleen avattu asiakkaille. Myllynkaari-niminen itsepalveluasema suljettiin viime viikolla ilkivallan vuoksi – aseman kosketusnäyttö hajotettiin ja katoksen lasi lyötiin säröille elokuun toisen viikonvaihteen aikana.

Vesilintujen metsästyskausi alkaa 20. elokuuta – metsästys kohdennettava runsaisiin lajeihin

Vesilintujen metsästys alkaa keskiviikkona 20. elokuuta kello 12.00. Suomen riistakeskus muistuttaa, että metsästys tulee kohdentaa elinvoimaisiin lajeihin, kuten sinisorsaan, taviin ja telkkään. Hämärämetsästys on kielletty, ja metsästää saa vain päivänvalossa.

Lannoitesäkkikeräys oli menestys Rääkkylässä

Rääkkylän 4H-yhdistys keräsi heinäkuussa kierrätettäväksi tyhjiä lannoite- ja siemensäkkejä osana valtakunnallista Reilu Teko -keräystä. Maatilalliset toimittivat säkkejä keräyspisteelle yli 2300 kappaletta – ennätyksellisen paljon.

Nyt etsitään Suomen liikkuvinta kuntaa – Liperi ja Rääkkylä eivät ole vielä ilmoittautuneet mukaan

Suomen liikkuvin kunta -kilpailu järjestetään tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa. Kilpailussa etsitään kuntaa, joka on edistänyt liikkumista monipuolisesti ja tasavertaisesti – ja tänä vuonna erityisesti luonnon tarjoamia mahdollisuuksia hyödyntäen. Vuoden teemana on ”Energiaa luonnosta”.

Maanteillä liikkuu nyt paljon maatalouskoneita – kannattaako ohittaminen?

Puintikauden aikana myös Liperin ja Rääkkylän maanteillä liikkuu paljon raskaita ja leveitä maatalouskoneita, kuten puimureita ja traktoreita.

Lämpöä ja toivoa: Hertta Carelian ensimmäiset paketit lähtevät matkaan

Leskeksi jäänyt Riikka Ruokolainen ja rintasyövän kokenut Sarah Laukkanen perustivat Hertta Carelían, yhdistyksen joka tarjoaa sairastuneille ripauksen lohtua – lahjapaketin ja muistutuksen siitä, ettei ole yksin.

Vaarojen Sanomien päätoimittaja on valittu Kotiseutuliiton valtuustoon

Vaarojen Sanomien päätoimittaja Pasi Karjalainen on valittu Kotiseutuliiton valtuustoon Pohjois-Karjalan edustajaksi. Alkava valtuustokausi on Karjalaisen ensimmäinen.

Vain kolmannes muovipakkauksista kierrätetään – Tiesithän nämä kierrätyspaikat Liperissä ja Rääkkylässä

Useampi kuin neljä viidestä suomalaisesta kertoo lajittelevansa muovipakkaukset usein. Silti vain noin kolmannes pantittomista kotien muovipakkauksista päätyy muovinkeräykseen.Miksi valtaosa muovipakkauksista päätyy jonnekin muualle kuin kierrätettäviksi?
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.