21.5.2019
50 vuotta sitten

Viime viikolla julkisuuteen tulivat listat uusista ylioppilaista. Onnittelut kaikille heille ja heidän vanhemmilleen.
16.5.2019
Pitkäjänteisyyttä ja talkoohenkeä

Väitetään, että meistä nykyihmisistä, joku kohdistaa tämän väitteen erityisesti nuorempiin sukupolviin, on tullut entistä lyhytjännitteisempiä. Ryntäämme paikasta toiseen, yhdestä asiasta tai harrastuksesta toiseen ja kolmanteen. Emme saa oikein mitään kunnolla tehdyksi tai sitten aiheutamme lähinnä suurta epäjärjestystä tai mielipahaa vaikka ihmissuhteissa.
15.5.2019
Vastavirtaan
Ajelin Liperiin pääsiäismaanantaina iltapäivällä. Olin tyytyväinen ajosuuntaani, sillä etelään päin autovirta oli lähes katkeamaton. Vastavirtaan oli paljon mukavampi ajella.
7.5.2019
Suoratoisto peittoaa suoran lähetyksen

Finnpanelin tutkimuksen mukaan keskivertokansalainen tuijotti viime vuonna telkkaria kaksi tuntia ja 45 minuuttia vuorokaudessa. Lukema on kymmenisen minuutta vähemmän kuin neljä vuotta aiemmin.
5.5.2019
Ihmiseltä ihmiselle
Tunnustan: olen helsinkiläinen. Syntynyt ja kasvanut Helsingin keskustassa, missä ratikat kolisevat vuorokauden ympäri ja luonto tarkoittaa kolmen neliön nurmikkoa, jolle puistotyöntekijät käyvät maanantaisin istuttamassa uudet kukat varastettujen ja tallottujen tilalle.
2.5.2019
Soppa maistui, äänestä eurovaaleissa

Kirkonkylän vapputapahtuma osoittautui taas erittäin suosituksi tilaisuudeksi, joka veti runsaasti paikalle liperiläisiä. Tuhansien kävijöiden virta täytti vajaaksi kolmeksi tunniksi Keskustien alkupään.
25.4.2019
Näkymätöntä väestöä kyläteillä
Maaseutututkija, emeritusprofessori Pertti Rannikko on kehottanut tulkitsemaan maaseutua ja sen asujaimistoa uudella tavalla. 2000-luvun maaseutu on määriteltävä uudelleen. Maaseutukylissä, maaseudulla yleensäkin, on ”näkymätöntä väestöä”.
24.4.2019
Vappu ja kesä tulevat

Ei se ihan tällä viikolla vielä vappu tule, mutta jo ensi keskiviikkona. Kesä tosin näyttää tulevan jo tällä viikolla. On aika epätavallista, että huhtikuun lopulla huidellaan jo kahdenkymmenen asteen tuntumassa.
24.4.2019
Joskus on pärjättävä omillaan

Olen elämäni käännekohdassa. Omien vanhempieni ikääntyminen on tosiasia. Kuvitelma heidän ikuisesta maanpäällisestä olemassaolostaan ei olekaan totta. Asia, joka on aina ollut jollain tavalla pysyvää, ei olekaan sitä. Vielä tulee se päivä, kun minun on oikeasti pärjättävä omillani.
18.4.2019
Kolme leivonnaista sitruunasta

Pääsiäisen perinteisiin leivonnaisiin kuuluvat sitruuna ja rahka. Molempia löytyy tämän jutun leivonnaisista. Sitruunasta valmistetaan lemon curdia eli paksua sitruunakiisseliä tai tahnaa. Se käy monenlaisiin leivonnaisiin.
18.4.2019
Maalia sutien ja seiniä mittaillen

Kevätvalo jos mikä on hyvä syy katsastella kodin nurkkia kriittisellä ilmeellä. Eikö vain jo alakin putkahdella mieleen yhtä jos toista remontoitavaa, kun kriittisin silmin tutkiskelee pirttiä niin sisältä kuin ulkoa.
18.4.2019
Kansanedustajat löytyvät naapureista

Uudessa pääsiäisen jälkeen kokoontuvassa eduskunnassa ei ole enää kansanedustajaa Liperistä ja Rääkkylästä. Liperiläinen Eero Reijonen ja rääkkyläläinen Kari Kulmala keskittyvät seuraavien vuosien aikana kotikuntiensa kunnallispolitiikkaan.
10.4.2019
Vaalimietteitä

On siis kevät, kuljen Varpasalon rantaan. On vaalitkin. Arvelen tunnistavani kaksi henkilöstöryhmää, jotka ovat vaaleista mielissään. Toinen on grillimakkaroiden arvoketjun ihmiset – tuottajat ja myyjät. Kai myös logistiikkaketju.
9.4.2019
Kallista kurkunkostuketta

Pyöräillessä vaanin haukan katsella lumesta paljastuvia pientareita. Kimaltaako lumen seassa jotain? Katseeni terästäytyy äärimmilleen aukeilla paikoilla. Peltojen kohdalla pyrin silmittelemään pajupusikoiden taaksekin, olisiko siellä jotain noukittavaa.
4.4.2019
Kello viiden tee, englantilainen teehetki

Afternoon Tea, Suomessa usein kello viiden teeksi kutsuttu englantilainen traditio on virkistävä hetki lounaan ja myöhäisen illallisen välillä.
3.4.2019
Muuttaminen on hauskaa

Tuhansia kannettuja kiloja, parikymmentä pahvilaatikkoa ja muutamia ärräpäitä sekä edelleen sekaisin oleva uusi toimistotila. Sitä kaikkea ja paljon muuta on Kotiseutu-uutisten toimituksen muutto. Tavarat ja työntekijät muuttivat kuun vaihteessa Keskustie kahdestakymmenestä kuutoseen saman tien varteen.
2.4.2019
Matkamuistoja

Matkailussa pätee sama kuin jokapäiväisessä elämässä; jälkeenpäin parhaiten muistaa vain jotenkin poikkeukselliset asiat ja tapahtumat. Kun kaikki sujuu kuin Strömsössä, siitä ei helmiä muistojen nauhaan juuri jää. Yllätyksistä yli pääsemisessä auttaa kummasti positiivinen asenne.
2.4.2019
Kevättä rinnassa

Oo, mikä ilmaus – kevättä rinnassa! Kyllä Leskirouva tietää tunteen kevään vallatessa mielen ja elämän roihutessa väkevänä. Kun luonto herää ja mahlat virtaavat, ihminen saa hypätä mukaan täysillä. Kevättä ihan kaikissa rinnoissa!
27.3.2019
Töitä ja taaperoita

Olin kotona ensimmäisen lapsemme kanssa, kunnes tämä oli puolitoistavuotias. Töihin paluu sujui yllättävän kivuttomasti, vaikka tuntuikin oudolta tunkea haarukkaa vain omaan suuhunsa lounastauolla ja laittaa ovi kiinni vessaan mennessään.
26.3.2019
Ei autoliike mikään karkkikauppa ole
Mittavan lottovoiton rapsahdettua tililleni vaihdan oitis autoa. Menopelikseni valikoituu baijerilaisen moottoritehtaan taidonnäyte, jonka linjat ovat sulavat ja väri mustanpuhuva. Konepellin alla hyrisee enemmän hevosvoimia kuin suurimmassakaan suomalaisessa ravitallissa.
25.3.2019
Katja kierrättää: Kierrätys on kiva ja hyödyllinen harrastus

Rouva Kinnusen laiskuus kostautui valtavalla määrällä kierrätettäväksi vietävää materiaalia autotallin nurkassa. Suurin osa oli elintarvikkeiden muovipakkauksia.
22.3.2019
Korjaamon ja katsastuksen kombinaatio
Korjaamokäynnit ovat ojaan ajelun lisäksi se seikka, jota koetan vältellä autoillessa. Osaamistasoni eikä innostukseni riitä edes vinkkarin vaihtoon. Mutta onneksi on miehet! Hädän hetkellä löytyy aina apu maskuliinisemmasta sukupuolesta. Asioinkin siis varaosaliikkeissä, josta se pyyhkimenvaihtaja löytyy myymälän puolesta, jos tilanne on akuutti.
18.3.2019
Maaseudulla on älliä

Viitisentoista vuotta sitten mainostin Maaseutuparlamentissa Helsingissä pilke silmäkulmassa, että maaseudun menestyksen kuusi ällää ovat logistiikka, leipä, lankku, lähienergia, laatuasuminen ja luomu-urokset.
15.3.2019
Lentääkö vai ei?

Aurinko, ranta ja palmut. Lämmin merituuli, joka kutittelee kasvoja ihan toisella tapaa kuin Liperin leveyksillä puhaltava talvinen tuisku. Ajatus lomaviikosta etelän lämmössä on mitä houkuttelevin: Ei raappaamista ja ankkajäähän jämähtäneitä tuulilaseja, palelevia sormia ja loputtomia vaatekerroksia. Vaan aurinkotuoleja, viipyileviä iltapäivän tunteja ja lasillinen kevyesti pirskahtelevaa viiniä.
13.3.2019
Soten kaatuminen ei näy paikallisesti

Pitkään ja hartaasti valmistellun valtakunnallisen soten kaatuminen ei näy mitenkään paikallisessa terveydenhuollossa Liperin ja Rääkkylän alueella. Eikä myöskään erikoissairaanhoidon puolella.
12.3.2019
Kilometrejä keräämässä

Kuluva talvi on suosinut hiihdon harrastajia. Pitkät pakkasjaksot jäivät onneksi esittäytymättä, ja lunta on piisannut suorastaan ruhtinaallisesti. Vaikka ladut ovat olleet välillä puista pudonneiden roskien vallassa, on uutta päällystettä tullut taivaalta kiitettävään tahtiin.
7.3.2019
Hyvää naistenpäivää!

Kansainvälisen naistenpäivän juuret ovat 1900-luvun alkupuolella, mutta päivä on vakiinnuttanut paikkansa viimeistään 1970-luvulla. Mielestäni Suomessa pitäisi viettää myös kansainvälistä miestenpäivää 19. marraskuuta, kuten Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.
27.2.2019
Käydään kylässä

Eteläsuomalaisilla se meni jo, keskisuomalaiset viettävät sitä parhaillaan, ja itäsuomalaisilla koululaisilla talviloma on vielä edessäpäin. Lomasesonki näkyy muuallakin kuin matkailu- ja vapaa-ajan palveluita tarjoavissa yrityksissä, sillä lomalla myös kyläillään.
21.2.2019
Kunnossa kaiken ikää

Näinä viikkoina meitä kaikkia suomalaisia miehiä, joilla ikävuosien ensimmäinen lukema alkaa viitosella, hätkäyttänyt kahden julkisuudessa tunnetun miehen kuolema. Olen itse juuri tuota ikäryhmää, joskin jo lähempänä seuraavaa tasavuosipykälää, jonka pitäisi vanhan hokeman mukaan olla elämänsä kunnossa.
18.2.2019
Elämä on ihmisen parasta aikaa
Helmikuisena maanantaina Suomi hiljeni lukemaan lukemattomia uutisjuttuja Matti Nykäsen kuolemasta. Nelinkertaisen olympiavoittajan komeimpia ilmalentoja ja puhuttaneimpia mahalaskuja muisteltiin niin lehtien palstoilla kuin kahvipöytäkeskusteluissakin.
18.2.2019
Anna norpille pesimärauha

Vanhan legendan mukaan saimaannorppaemo synnyttää poikasen eli kuutin talvipesän suojiin nestorinpäivän aikoihin. Moni kuutti syntyneekin juuri tuona päivänä eli 26. helmikuuta, sillä synnytykset ajoittuvat yleensä helmikuun loppupuolesta maaliskuun puoleen väliin.
14.2.2019
Korvapuusteja ja ystäviä

Miten korvapuustit ja ystävät liittyvät toisiinsa. No ainakin sillä tavalla, että tänään on ystävänpäivä ja korvapuustit ovat muuten vain allekirjoittaneen, ja ilmeisesti monen muunkin herkkua. Sitä paitsi Rääkkylä saa lähiaikoina palveluvalikoimaansa takaisin leipomokahvilan, jossa todennäköisesti tehdään myös korvapuusteja.
12.2.2019
Ammatinvalinnasta
Mikä siusta tulee isona? Tähän kysymykseen muotoilin vastauksen viimeksi muutama päivä siten.
6.2.2019
Kaikkien mahdollisuuksien paikka

Tiedättekö missä paikassa on kymmeniä erilaisia rakennuksia monipuolisiin käyttötarkoituksiin, rakennukset ovat pääosin hyväkuntoisia, alueen tiestö on kunnossa ja maisemat ovat silmää hiveleviä! Hyvällä syyllä voisi puhua kaikkien mahdollisuuksien paikasta.
5.2.2019
Naiskirjailijoita ja muita höpöjuttuja

Siskonpeti-sarjassa oli aikoinaan tämän viikon teemaan sopiva sketsi, jossa toimittaja (Jarkko Niemi) haastattelee taiteilijapariskunta Johan Ludvig Runebergia (Joonas Nordman) ja Fredrika Runebergia (Niina Lahtinen). Toimittaja on kiinnostunut siitä, miten rouva onnistuu yhdistämään perheen ja romaanikirjailijan uran, mutta aviomies torppaa puheenaiheen kerta toisensa jälkeen.
26.1.2019
Ristiäisiä ja riitasointuja

Ei ole yhdentekevää, minkä nimen uusi kauppakeskus, yritys tai ihminen saa loppuelämän riesakseen. Usein itse nimiä kiehtovampia ovat kuitenkin tarinat niiden takana.
25.1.2019
Karjal… ei kun riisipiirakoita

Jos saisin ottaa autiolle saarelle vain kolmea erilaista purtavaa, pakkaisin reppuuni karjalanpiirakoita, hyvää juustoa ja jogurttia. Arvan osumista karjalaisten perinneherkkujen kohdalle tuskin tarvitsee selittää: jos on varttunut Etelä-Karjalassa ja pitänyt valtaosan elämästään kotiseutunaan Pohjois-Karjalaa, ei piirakoista parempaa tiedäkään. Riisipiirakoista, jos tarkkoja ollaan.
23.1.2019
Kirkkolahden rannalta Kiinaan

Kirkkolahden rannalla on otettu vastaan maitoa ja viljaa jo vuodesta 1906 lähtien. Meijerillä ja myllyllä on kunniakasta historiaa takanaan jo yli satakymmenen vuotta. Liperin Osuusmeijeri yhdistyi Osuuskunta ItäMaitoon vajaat kymmenen vuotta sitten.
23.1.2019
Tarina tuntemattomasta tyypistä
Eihän sitä malttanut käsistään laskea. Kari Hotakaisen kirjaamat sananparret ja lauseet veivät mennessään punaisten takkien ja kuplajuoman maailmaan. Sivuille sujautetut sattumukset saivat nauramaan, yllättymään ja vaikuttumaan.
19.1.2019
Jospa se siitä

Niin ainakin toivon! Pari eri virusta on tätä mummia riepotellut melkein parin kuukauden ajan. Ai että alkaa käydä hermoon kun ei pääse liikkumaan, varsinkin kun on tottunut käymään ”tyttöjen” kanssa vesijuoksussa, sauvakävelyllä sekä avannossa. Sisäliikunta olikin joulutauolla – onneksi.

