Kolme leivonnaista sitruunasta
Pääsiäisen perinteisiin leivonnaisiin kuuluvat sitruuna ja rahka. Molempia löytyy tämän jutun leivonnaisista.
Sitruunasta valmistetaan lemon curdia eli paksua sitruunakiisseliä tai tahnaa. Se käy monenlaisiin leivonnaisiin.
Näiden reseptien lisäksi lemon curd sopii mainiosti esimerkiksi täytekakun väliin.
Sekoita kuohkeaksi vatkattua kermaa sitruunakiisseliin ja täytä kakku kirpeän raikkaalla täytteellä. Tämä kermainen sitruunatäyte sopii erinomaisesti myös tuulihattujen täytteeksi.
Sitruunamarenki-tortun lemon curdin ohje on hieman erilainen perusohjeeseen verrattuna. Tässä ohjeessa otetaan kananmunien valkuaiset marengin käyttöön.
Pääsiäispipareihin ja sitruunarahka- muropiiraaseen voit halutessasi käyttää kaupasta saatavaa valmista lemon curdia. Älä kuitenkaan pelkää sen valmistamista, sillä se ei ole vaikeaa. Se vaatii vain hieman kärsivällisyyttä ja tarkkaavaisuutta.
Lemon curd -perusohje
1 iso sitruuna
2 munaa
1 dl sokeria
50 g voita
Purista sitruunasta mehu.
Vatkaa munat, sokeri ja sitruunamehu kevyesti pienessä kattilassa. Lisää voi paloina seokseen.
Kuumenna seosta hitaasti koko ajan sekoittaen kiisselin sakenemiseen asti. Ole kärsivällinen, tässä voi kestää 10–15 minuuttia.
Älä päästä kiisseliä kiehumaan, muuten se juoksettuu.
Nosta kattila liedeltä ja jäähdytä kiisseli.
Kiisseli jähmettyy tahnamaiseksi jäähtyessään.
Käytä haluamiisi leivonnaisiin.
Lemon curd säilyy jääkaapissa muutamia päiviä.
Sitruunarahkamuropiiras
4 dl vehnäjauhoja
100 g voita
1,5 dl sokeria
2 munaa
100 g kermaviiliä
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljauutetta
1 annos lemon curdia
rahkatäyte:
250 g maitorahkaa
1 muna
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljauutetta
muropäällys:
2 dl vehnäjauhoja
100 g sokeria
50 g voita
Valmista piirastaikina vatkaa vatkaamalla huoneenlämpöinen voi ja sokeri keskenään. Lisää munat yksitellen. Vatkaa kuohkeaksi.
Lisää leivinjauhe jauhoihin.
Sekoita puolet jauhoseoksesta taikinaan. Lisää kermaviili ja sen jälkeen loput jauhoista.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun suorakulmion muotoiseen uunivuokaan.
Lusikoi lemon curd taikinan päälle.
Valmista rahkatäyte sekoittamalla kaikki aineet tasaiseksi massaksi.
Kaada rahkatäyte lemon curdin päälle ja levitä tasaisesti joka puolelle.
Valmista muropäällys vatkaamalla sokeri ja jauhot kylmään voihin.
Peitä kakku muropäällyksellä.
Paista 175 asteessa 50–60 minuuttia.
Sitruunaiset pääsiäispiparit
150 g voita
2,5 dl tomusokeria
1 tl vaniljauutetta
5 dl vehnäjauhoja
1/2 annos lemon curdia
Vatkaa voi, tomusokeri ja vaniljauute kuohkeaksi. Lisää jauhot ja vatkaa, kunnes taikina muuttuu koostumukseltaan muromaisesta kiinteämmäksi.
Jaa taikina kahteen yhtä suureen osaan. Pyöräytä taikinat palloiksi. Laita toinen odottamaan jääkaappiin siksi aikaa, kun työstät toisen puolen.
Kääntele ja taputtele taikinaa jauhotetulla alustalla muutamia kertoja, niin että taikinassa ei ole railoja ja epätasaisuuksia.
Kauli taikina muutaman millin paksuiseksi levyksi.
Ota piparimuotilla taikinasta paloja. Ota pienemmällä sydämen muotoisella muotilla keskeltä pipareita pala pois. Voit paistaa pienet sydämet kekseiksi tai laittaa ne työstämättömän taikinan sekaan.
Kauli toinen puoli taikinasta ja ota tästä piparimuotilla vastapalat reikäisille kekseille.
Paista pikkuleipiä 175 asteessa noin kymmenen minuuttia.
Kun piparit ovat jäähtyneet, sirottele reikäisten piparien päälle tomusokeria. Levitä pohjapalalle lemon curdia ja asettele reikäpala päälle.
Sitruunamarenkitorttu
3 dl vehnäjauhoja
100 g voita
1 rkl tomusokeria
1 muna
1 rkl kylmää vettä
kiisseli:
5 kananmunan keltuaista
3 sitruunaa
2 dl sokeria
100 g voita
marenki:
5 kananmunan valkuaista
2 dl sokeria
2 tl maissijauhoja
Vatkaa kylmään voihin jauhot ja tomusokeri. Lisää muna ja kylmä vesi. Pyöräytä taikina kiinteäksi palloksi.
Kauli taikina jauhotetulla alustalla pyöreäksi. Varmista, että taikina ulottuu myös piirasvuoan reunoille. Nosta taikina voideltuun piirasvuokaan.
Laita leivinpaperi taikinan päälle ja täytä vuoka kuivatuilla herneillä. Paista pohjaa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Ota herneet pois ja paista pohja kypsäksi, noin 5–8 minuuttia.
Jäähdytä.
Erottele keltuaiset valkuaisista.
Tee kiisseli samalla metodilla kuin lemon curdin perusohjeessa. Kaada kiisseli piirakkapohjan päälle kuumana.
Valmista marenki. Vatkaa huoneenlämpöisiä kananmunan valkuaisia, kunnes koostumus alkaa olla paksuhkoa.
Lisää puolet sokerista lusikallinen kerrallaan koko ajan vatkaten.
Lisää maissijauhot vatkaten.
Lisää loput sokerista, edelleen koko ajan vatkaten.
Lusikoi valkuaisvaahto piiraan päälle. Paista 175 asteessa noin 20–30 minuuttia, kunnes marenki on kauniin kultainen.
Marengin on tarkoitus jäädä pehmeäksi sisältä.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.