Perinteiset erätulet raviradalla

Lauantaina kokoonnuttiin Pohjois-Karjalan maakunnan perinteisille erätulille Liperin harjoitusraviradan maastoon. Lamminkankaantien pää tienvarsineen ja parkkipaikkoineen täyttyi jo hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkua.

Videopuhelusta vuoristorataan

Riihitien palvelukodilla oltiin perjantaina ”ihan diginä”, kun kyseisesti nimettyä hanketta esiteltiin asukkaille ja heidän omaisilleen. Nykyteknologiaa voivat hyödyntää entistä paremmin sekä alati madaltuvalla kynnyksellä myös kehitysvammaiset käyttäjät.

Laneissa liuta osallistujia

Marraskuun toisena perjantaina Ylämyllyn nuorisotalolla järjestetyssä lähiverkkopelitapahtumassa, tuttavallisemmin laneissa, oli osallistujia päälle kolmekymmenen.

Ensimmäinen SM-mitali ei jää ainoaksi

15-vuotias kestävyysjuoksijalupaus Ilmari Lehmus jännitti, suorastaan pelkäsi kilpailemista uransa ensimetreillä. Kaksi vuotta myöhemmin kilometrejä on kertynyt tuhansia ja kilpailutilanteessa suorittamisesta muodostunut yksi vahvuus: ylämyllyläinen riipaisi 2000 metrin ennätysajastaan pois viisitoista sekuntia kesän SM-finaalissa ja pokkasi pronssia.

Kuulamoniottelu käy kuntosalitreenistä

Honkalammen nuorisoseura kokeili menneenä kesänä ensimmäistä kertaa uutta kuntourheilumuotoa, kuulan 10-ottelua. Moniottelussa on myös pieni kilpailuvivahde mukana, joko muita tai pelkästään itseään vastaan.

Pärettä ja tervaa

Ahonkylän kylätoimikunta järjesti lauantaina vuosittaisen perinnetapahtumansa. Päre ja Terva –nimeä kantanut tapahtuma oli vetänyt hyvän kelin suosimana edellisvuotta enemmän kävijöitä jo puolenpäivän aikaan.

Löytöjä lasitavarasta leivonnaisiin

Kahden vuoden tauon jälkeen järjestetty ViiniMarjan syyskirpputori keräsi myyjiä ruokasalin täydeltä. Kirpputoripäivään tuli varauksia eli myyjiä yhteensä seitsemän kappaletta, osa lähempää ja osa naapuripitäjänkin puolelta.

Valjaat kiinni ja saha soimaan!

Taimikonhoitoon ja raivaussahan käyttöön keskittyneessä koulutuksessa siirryttiin lauantaipäivän päätteeksi teoriasta käytäntöön. 4H-yhdistyksen järjestämä koulutuspäivä oli osa pohjoisen Savo-Karjalan yhteistä Digimetsä-hanketta.

Vieläkö on keppihevosia?

On, ainakin kahdeksan kappaletta! Tämä olisi vastaus, jos kysymys esitettäisiin Mattisenlahdella asuvalle Iiris Heiskaselle. Pirteä viidesluokkalainen on harrastanut keppihevosia nelisen vuotta.

Kultaa sekä kunniaa kurttutaituruudella

Leinosenlammen rannalla Ylämyllyllä asustava 18-vuotias Tami Riissanen voitti kesällä kaksi harmonikkakilpailua. Tavoitteena siintää kilpailuista kaunein, Kultainen harmonikka, mutta sitä ennen on kouluja käytävänä sekä velvollisuuksia suoritettavana.

Askel asevelvollisuuteen

Keskiviikon kutsunnoissa kartoitettiin kaikkiaan kahdentoista kekälepitäjäläisen nuoren miehen asevelvollisuusasioita.

Soininen sijoittui kahdenneksitoista Kazanissa

Käsämästä kotoisin oleva levyseppähitsaaja Valtteri Soininen kävi kuluneena viikonloppuna kilpailemassa muita maailman parhaita nuoria metallin työstäjiä vastaan. Kazanissa järjestetyissä ammattitaidon MM-kisoissa Soinisen sijoitus kolmentoista kansainvälisen kilpailijan joukossa oli lopulta kahdestoista teräsrakennetöiden lajissa.

Vielä ei ole sieniä sateella noussut

Näin voisi todeta alkavan syksyn sienisadosta. Tattiyrittäjä Dalla Valle tiedotti toissapäivänä verkkosivuillaan Rääkkylästä löytyneen kuusenherkkutattia, kantarelli on tiedotteen mukaan nousussa selkeästi innokkaammin maakunnan alueella. Rääkkyläläisen sienestäjän Tarja Nevalaisen mukaan sieniä ei vielä hirveästi ole.

”Kuuluiko kymppiä?”

Kuluneena lauantaina Ylämyllyn Toivontiellä järjestetyn huutokaupan valikoimasta ei valinnanvara loppunut. Yli kahden sadan myyntiartikkelin joukosta löytyi huutajia kiinnostanutta tavaraa huonekaluista hyllyihin sekä peileistä polkupyöriin.

Kuorolaulua leikin kautta

On elokuinen torstai-iltapäivä. Ylämyllyn seurakuntatalon saliin on kokoontunut neljä salokyläläistä nuorta laulajaa sekä kanttori Hannele Sorvari. Hänen johdollaan yksittäisistä äänistä muodostuu keväästä 2016 Lehmus-nimeä kantanut kuoro. Syyskaudelle on muutama esiintyminen jo kaavailtuna.

Ollilan kesä pakettiin

Mattisenlahdessa sijaitsevan Ollilan tuvan kesäkausi päättyi lauantaina järjestettyihin päättäjäisiin. Koko perheen tapahtumassa oli nähtävää tuvan erikoisuuksista paikallisiin tuote-esittelijöihin.

Saariston onkikisa

Lauantaina ongittiin Saaristonrannassa Tutjun-Roukalahden kalaveden osakaskunnan järjestämässä kilpailussa.

Jalmari on saunatonttu

Komperon savusaunan tonttu on saanut nimensä museon perustajiin kuuluneen Jalmari Rummukaisen mukaan. Kuudetta vuosikymmentä Komperossa päivystävä piippalakki on mielissään saunakulttuurin virvoittumisesta.

Autounelmoijan aikamatka

Loputtomana liukuhihnatuotantona valmistetun japanilaishenkilöauton pihaan parkkeerattuani kävelen sisään Myllyn vanhat autot -museoon. Aula on sisustettu autoiluhenkisesti: vitriini on täynnä pikkuautoja ja Keke Rosberg poseeraa 1980-lukulaisessa Nesteen julisteessa.

Kettunen kesämaisemissa

Kettusenakin tunnettu kirjailija Markus Kajo on viettänyt kesiään Liperissä jo nuorena poikana. Maanantaina 13. heinäkuuta 1992 ilmestyneessä Kotiseutu-uutisten numerossa haastateltu Kajo pohti omaa julkisuuden henkilön statustaan ja paikkakunnan houkuttelevuutta turistien silmin. Julkkispaineita hän ei Vaiviossa päin liikkuessaan ole tuntenut.

Pelastustyöstä parsintahommiin

Liperin paloaseman kesämies Joonas Karvinen on toisen polven palomies. Leipäpitäjäläistä juurta oleva Karvinen on ollut asemalla mukana lukioikäisestä asti.

Harmonikkamestari Ahvenainen 90 vuotta

Syyskuussa 90 vuotta täyttävä ja pyöreitä vuosiaan Helsingin Finlandia-talon konserttiin huipentuvalla kiertueellaan juhlistava harmonikkataituri Veikko Ahvenainen saapuu konsertoimaan Liperiin. Tulevan sunnuntain Penttilä-salin konsertissa julkistetaan myös taiteilijan 90-vuotisjuhla-albumi.

Kaukolämpötyöt jatkuvat kuukauden verran

Ylämyllyn alueelle rakennetaan täysin hiilineutraalia kaukolämpöverkkoa vielä reilun kuukauden ajan. Tällä hetkellä työn alla on runkoverkon rakentaminen Tehtaantien päähän.

Uusia lauluja viimeistä kertaa

Säveltäjä-pianisti Petri Hirvosen suurprojekti päättyy tänä kesänä. Neljännen Uudet laulut -projektin jälkeen Hirvosen työ on valmis – tasaluvulle on päästy ja Sata laulua Pohjois-Karjalasta -kokoelma valmis. Tänä vuonna Liperistä tekstejä on päässyt mukaan kaksi ja Rääkkylästä yksi. Kilpailuun osallistuneiden teosten nimet on julkaistu, mutta sanoittajien henkilöllisyydet paljastetaan vasta karsintakonserttien jälkeen.

Mustikat kukkivat saaristossa

Liperin Saariston rantaan saapuu poliisivene. Vesiliikennevalvontaa suorittamassa on kaksi poliisia: toinen Rääkkylästä ja toinen Liperistä. Ylikonstaapeli Kari Kulmala ja vanhempi konstaapeli Petri Malo kertovat kokemuksesta, että havainto virkavallan saapumisesta on veneilijöille jo kiirinyt. Nykyisin tieto kulkee pikaviestimiä pitkin savumerkkien tai suhisevien kaislikoiden sijaan.

Suvi soi urkusävelin

Suvi soi Liperissä -konserttisarja jatkuu urkukonsertilla. Ensi keskiviikkona, 17. heinäkuuta, järjestettävässä konsertissa esiintyy Tampereen tuomiokirkon urkuri, urkutaiteilija Esa Toivola.

Kansalle musiikkia laidasta laitaan

Kansanmusiikki yhdistikalifornialaisia nuoria esiintyjiä, naisellista Eriniä ja seksuaalisuutta korostavaa Pornoa-yhtyettä Kihauksen perjantaissa.

Kihaus-gallup: Miltä tämän vuoden Kihaus vaikuttaa?

Kysyimme Kihaus Folk -perjantaina festivaaliyleisöltä, miten he ovat tapahtumaan löytäneet ja minkälainen tunnelma tämän vuoden juhlassa on. Siinä missä yksi saapui paikalle museobussilla toinen sotki Rääkkylään pyörällä.

Museobussissa on lämmin tunnelma

Kihaus Folkiin pääsee tänä vuonna myös museobussilla. Vuoden 1962 Scanialla tehty, Joensuusta lähtenyt ja Liperin kautta koukannut menoreitti on tunnelmaltaan nostalginen, suorastaan lämmin. Paluu Joensuuhun tehdään molempina festivaalipäivinä Hammaslahden kautta.

Ulkoilmaihmisen unelmalaji

Liperiläinen 14-vuotias Emmi Nissinen on innostunut suunnistamisesta. Lajin kiehtovuuteen hänellä on selvä vastaus. – Parasta on, että pääsee juoksemaan metsään. Oma jännityksensä on kanssa siinä, löytyykö ja löytääkö ne rastit.

Laulu on iloni ja kesätyöni

Liperin kunta on tarjonnut aiempien kesien tapaan musiikkia harrastaville nuorille ikimuistoista kesätyötä. Kesäsoittajien kaksiviikkoinen keikka alkoi juhannuksen jälkeisenä maanantaina viimeisillä soittotreeneillä, jonka jälkeen soittokeikkaa on jokaisena arkipäivänä riittänyt yhdestä kolmeen kappaletta.

Käsämän leikkipuistosta aloite

Käsämäläinen Paula Silvennoinen teki kesäkuun lopulla kuntalaisaloitteen, joka koskee lasten leikkipuiston rakentamista Käsämään.

Heittäydy – se kannattaa!

Avoin mieli on toimittajan tärkeimpiä työkaluja kirkkaana kulkevan ajatuksen lisäksi – molempia kannattaa hyödyntää parhaansa mukaan niin ihmisiä kohdatessaan kuin juttuja kirjoittaessaan. Näin paikkakunnan ulkopuolisena, sudeettisavolaisena immeisenä, näen paikallisen elämänmenon hyvinkin objektiivisesta vinkkelistä.

Amerikanvieraita Viinirannalla

Näin otsikoi 12. heinäkuuta 1968 ilmestynyt Kotiseutu-uutiset. Nelisenkymmentä vuotta aiemmin Amerikkaan lähtenyt Vilho Soini vieraili kotikonnuillaan Viinijärven Viinirannalla. 28-vuotiaana uudelle mantereelle suunnannut Soini perusti veneveistämön Torontoon, Kanadan Ontarioon. Vuonna 1955 hän perheineen ja veistämöineen muutti samassa provinssissa sijaitsevaan Barrien kaupunkiin. Amerikkaan lähdön syytä kysyttäessä puuseppä Soini vastasi seikkailunhalun: siihen aikaan oli muotia lähteä Suomesta pois.

Mantsiselta jätti-investointi

Jättimäisiä materiaalinkäsittelykoneita valmistava Mantsinen Group investoi yli 12 miljoonaa euroa Ylämyllyn tehtaansa tuotanto- ja toimistotiloihin, koneistuskeskukseen ja pintakäsittelylinjastoon. Tämä on suurin yrityksen tuotantoteknologiaansa tekemä kertainvestointi.

Muuttoliike minimaalista

Tilastokeskus julkisti kesäkuun lopulla kalenterivuoden 2018 lopulliset väestönmuutostiedot. Liperin kunnan osalta muuttoliike pysähtyi – kuntaan muutti sekä kunnasta muutti pois saman verran henkilöitä, yhteensä 715 henkeä suuntaansa. Rääkkylässä muuttoliike veti väkimäärää 20 hengen verran alaspäin.

Liperiin 139 hirvenpyyntilupaa

Suomen riistakeskus julkisti tiistaina tulevan metsästyskauden hirvenpyyntiluvat Pohjois-Karjalan alueelle. Yhteensä lupia myönnettiin 1502, joista Liperin riistanhoitoyhdistykselle 139 ja Rääkkylään 65.

Sanaa ja säveltä suven päivässä

Lauantaina leipäpitäjässä laskeudutaan Leinon, runon ja suven päivän tunnelmiin. Runo- ja laulumaailma -yhdistyksen taiteilijat tulkitsevat suomalaisia runoja ja lauluja. Ruislinnun laulu -ohjelmassa on perinteisten Eino Leinon tekstien lisäksi viinijärveläisen Virpi Erosen uusia sana- ja säveltaideteoksia. Musiikkiohjelmasta vastaavat Erosen ja kitarasäestäjänä toimivan miehensä Tapani Erosen lisäksi Irina Tanskanen ja Pilviliina Piirainen – naiset esiintyvät sekä solisteina

Piirinuohousjärjestelmä historiaan

Nuohousala on vapautunut kilpailulle tämän viikon alusta. Heinäkuun ensimmäisestä päivästä lähtien Pohjois-Karjalan pelastuslaitos ei enää organisoi nuohouspalveluja alueellaan, vaan asiakas voi ostaa palvelun haluamaltaan nuohoojayrittäjältä.

Rääkkylä-jenkka kuullaan Pihasoitossa Erosilla

Rääkkyläläiset Keski-Karjalan musiikkiopiston oppilaat Kiira Halonen, Enni Ihalainen, Dmitri Pitkänen ja Martta Tolvanen ovat opettajansa Andjela Halosen johdolla säveltäneet Rääkkylä-jenkan. Yläkouluikäisten piano-oppilaiden sävellys esitetään Rääkkylän Varpasalon Kesäsoitossa huomenna keskiviikkona Kihaus Folk -pelimannien soittamana.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.