Rääkkylä-jenkka kuullaan Pihasoitossa Erosilla

Rääkkyläläiset Keski-Karjalan musiikkiopiston oppilaat Kiira Halonen, Enni Ihalainen, Dmitri Pitkänen ja Martta Tolvanen ovat opettajansa Andjela Halosen johdolla säveltäneet Rääkkylä-jenkan. Yläkouluikäisten piano-oppilaiden sävellys esitetään Rääkkylän Varpasalon Kesäsoitossa huomenna keskiviikkona Kihaus Folk -pelimannien soittamana.Sävellys on tehty soitonopettaja Andjela Halosen musiikin hahmottamisen tunnilla.

– Uudessa opetussuunnitelmassa on aiempaa enemmän painotusta säveltämiseen ja improvisointiin. Tämä kappale on syntynyt oppilaiden improvisaatiosta, Halonen kertoo.
Soitonopettaja on osallistunut Rääkkylä-jenkan sovittamiseen ja nuotintamiseen. Kappale on valmistunut musiikkiopiston kevätkaudella 2018 ja sitä on aiemmin esitetty musiikkiopiston konserteissa Kiteellä ja Ylämyllyllä. Rääkkylässä ensiesitys on ollut Tupasoittajaisissa; Kihaus-viikon tapahtumissa teosta ei ennen keskiviikkoa ole esitetty.
– Me kaikki säveltäjät olemme rääkkyläläisiä. Toivon, että kansanmusiikkiperinne säilyisi Rääkkylässä vahvana, musiikinopettaja Halonen sanoo.
Nuoret säveltäjät opettajansa kanssa pääsevät seuraamaan Kihaus-viikon keskiviikon esitystä yleisöön: Rääkkylä-jenkan esittäjinä Kesäsoitossa toimivat Kihaus Folk -pelimannit. Tämän yhtyeen esittämän sovituksen on tehnyt Rääkkylän pelimannileirin vastaava opettaja, mandoliinivirtuoosi Joonas Ojajärvi.

Vastaa

Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.