Lapsi- ja perhepalveluissa olisi vielä parantamisen varaa

Liperiläinen Maija Silvennoinen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuuston jäsen, joka esitellään seuraavaksi paikallisten valtuutettujen sarjassa. Kaikki valtuutetut esitellään Kotiseutu-uutisissa kevään aikana. Hyvinvointialue aloittaa vuoden 2023 alussa, mutta luottamushenkilöt ovat jo aloittaneet työnsä.

Kuljettaja nukahti rattiin – Ulosajossa tuuria mukana

Autoilija nukahti rattiin torstaina iltapäivällä ajaessaan henkilöautolla Varkaudentiellä kohti Kuopiontietä. Auto ajautui vastaantulevien kaistan yli pientareelle, jossa se törmäsi tieliittymään ja pomppasi liittymän toiselle puolelle. Auto jäi pyörilleen hankeen.

Yleinen valtakunnallinen maskisuositus poistuu

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yleinen maskisuositus poistuu tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta. Lisäksi alueilla voi olla omia paikallisia maskisuosituksia. Siun sote ei ole vielä päivittänyt suositustaan käyttää kasvomaskia aina julkisissa sisätiloissa.

Uutta perinteisen rinnalle – Honkalammen nuorisoseuralla käynnistyy uusi kerhoryhmä

Honkalammen nuorisoseuran kevään ja kesän toiminta jatkuu perinteisissä merkeissä, mutta seuran ohjelmaan on tulossa myös uudenlaista kerhotoimintaa.

Puolet rääkkyläläisnuorista on ollut huolissaan mielialastaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen keväällä 2021 tekemä kouluterveyskysely kertoo, että Rääkkylässä painiskellaan valtakunnallisten haasteiden parissa.

Kiireettömiä aikoja joudutaan perumaan, jos hoitajajärjestöjen lakko alkaa viikon päästä

Hoitajajärjestöjen lakko on laajenemassa koskemaan myös Siun soten erikoissairaanhoitoa. Lakko on alkamassa keskiviikkoaamuna pääsiäisen jälkeen.

Piispa Jolkkosen kirjoittama dokumentti Ylellä pääsiäisenä

Pääsiäisenä Yle TV1 esittää Kuopion hiippakunnan piispan Jari Jolkkosen käsikirjoittaman dokumentin Suomen herännäisyysjohtaja Paavo Ruotsalaisen elämäntarinasta.

Kunnanjohtajan valinnasta

MIELIPIDE Menin maanantaiseen valtuuston kokoukseen avoimin mielin. Rivivaltuutettuna minulla oli hyvin vähän taustatietoa hakijoista, kuulopuheita lukuun ottamatta.

Avaruuden asukit laskeutuivat kirjaston lukusaliin

Ylämyllyn kirjastolla on esillä Ylämyllyn päiväkotilaisten teoksista koostuva taidenäyttely. Näyttelyn teemana ovat avaruuden ihmeet olioineen, planeettoineen sekä tietysti avaruusaluksineen.

Matalan kynnyksen lähipalvelut ovat tarpeellisia

Liperiläinen Sanna Rissanen on seuraavana esittelyvuorossa Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuustoon valittujen paikallisten valtuutettujen sarjassa. Kaikki esitellään Kotiseutu-uutisissa kevään aikana. Hyvinvointialue aloittaa vuoden 2023 alussa, mutta luottamushenkilöt ovat jo aloittaneet työnsä.