Rääkkylässä Kiteentiellä poliisi puhallutti henkilöauton kuljettajan torstaina aamulla kello 9.15. Puhalluskokeen tulos oli 0,8 promillea. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena.
Joensuun Kuhasalon jätevesiseuranta kertoo, että koronavirustilanne on menossa parempaan suuntaan. Myös terveydenhuollossa todettujen koronavirustapausten määrä on laskusuunnassa.
Järvien vedenkorkeudet olivat huhtikuun lopussa hieman tavanomaista ylempänä. Arvinsalmen mittauspisteellä vedenkorkeus oli huhtikuun lopulla seitsemän senttimetriä ylempänä ajankohdan keskiarvoon verrattuna.
Keski-Karjalan alueella haluttaisiin syventään luterilaisten seurakuntien yhteistyötä. Ajatuksena on, että seurakunnissa käynnistetään kehitystyöryhmä, jonka tehtävänä on miettiä laaja-alaisesti yhteistyön mahdollisuudet ja laatia yhteinen henkilöstösuunnitelma.
Riverian ammattioppilaitoksesta valmistui huhtikuun aikana ainakin seitsemän liperiläistä ja kolme rääkkyläläistä.
Poliisi kertoo, että Liperin Tutjuntien varrella on huhtikuun lopulla rikottu rehupaaleja sekä postilaatikoita.
Joensuu-Liperin lentoasemalta reittilentoja tällä hetkellä operoiva Amapola Flyg Ab:n viimeinen ostopalvelulento lennetään 14. elokuuta. Reittilentojen uutta kilpailutusta valmistellaan parhaillaan ja tavoitteena on, että uuden kilpailutuksen myötä ensimmäinen lento toteutuisi 31. lokakuuta.
Ensimmäisen lapsensa saaneet ylämyllyläiset Tiia Kerkkänen ja Hanna Voutilainen hehkuvat onnea, jonka äitiys on heille tuonut. Liperin seurakunnan Ekavauva-kerhossa käyvät ja toisiinsa tutustuneet nuoret naiset ovat kokeneet samankaltaisen tunteen elämän muutoksesta.
Pohjois-Karjalan syöpäyhdistyksen Liperin osasto kävi puheenjohtaja Eeva Huikurin johdolla muistamassa Ruusun päivänä 4. toukokuuta kukkasin ja laulun sävelin Penttilänpihan ja ryhmäkodin asukkaita.
Rääkkyläläinen Mari Pippuri sai ikuistettua maanantaina harvinaisen valkoisen sinisorsan pelloltaan Niemisessä. Pippurin mukaan valkoinen siivekäs viihtyi pellolla muiden lajitovereidensa kanssa aamupäivän ruokaillen ja sulamisvesistä muodostuneissa lammikoissa pulikoiden.