Parakkien pohjatyöt alkavat

Liperin koulukeskuksen toisten väistötilojen pohjatyöt alkanevat ensi viikolla. Parakit on tarkoitus ottaa alakoulun käyttöön ensi vuoden alussa.Pohjois-Karjalan hankintatoimi kilpailutti siirtokoulutilat, ja niiden hinnaksi tulee noin 19 000 euroa kuukaudessa. Lisäksi kunnan budjetista kuluu euroja pohjatöille.
Uusi siirtokoulu sijoittuu maatalousmuseon ja Koulukujan väliselle pellolle. Alakertaan tehdään kolme normaalia luokkaa, erityisopetusluokka, musiikkiluokka ja varasto. Toisesta kerroksesta löytyvät rehtorien, apulaisjohtajan, opinto-ohjaajan ja kouluterveydenhuollon tilat. Siirtokouluun tulee myös wc-tilat; nykyisissä yläkoulun parakeissa niitä ei ole.
Parakit palvelevat noin puolta alakoulusta vuoden 2022 syksyyn asti, kunnes Liperin uusittu koulu on valmis.

Vastaa