Rääkkylän katkeamaton ketju: Rääkkyläläinen Vaida Laasonen opetteli uuden kielen ja kulttuurin – ja nyt hän auttaa muita tekemään saman

Amerikassa tapahtuu ihmeellisen ihania asioita. Siellä liettualainen Vaida kohtasi elämänsä rakkauden, rääkkyläläisen Pasi Laasosen.

Rääkkylän uuden koulun suunnittelu on aloitettu – ”Tavoitteena on, että koulu on maakunnan paras pieni koulu 2030-luvulla”

Rääkkylään rakennettavan uuden koulun arkkitehtisuunnittelijaksi on valittu joensuulainen Suunnittelutoimisto Pauli Nuutinen. Suunnittelutoimisto on aloittanut työnsä, ja konkreettisia ehdotuksia koulurakennuksesta on luvassa vielä elokuun aikana.

Teollisten työpaikkojen määrä kasvoi Liperissä liki seitsemän prosenttia viime vuonna

Pohjois-Karjalan teollisten työpaikkojen määrä jatkoi viime vuonna hidasta laskuaan. Vuoden 2024 lopussa maakunnassa oli 10 655 teollista työpaikkaa, mikä oli 182 työpaikkaa (-1,7 %) vähemmän kuin vuonna 2023.

Vaivion kurssikeskuksella alkavat pian purkutyöt – uudet rakennukset on jo suunniteltu

Purkutyöt alkavat pian Vaivion kurssikeskuksella Liperissä. Hallintojohtaja Tommi Mäki Joensuun seurakuntayhtymästä kertoo, että purkutyö on kilpailutettu, ja urakoitsija valitaan ensi viikolla.

Kansanedustaja Eestilä Liperissä: Maatalouden rahoitusongelmat vaativat ratkaisuja

Kansanedustaja Markku Eestilä (kok.) tutustui tänään torstaina aamupäivällä liperiläisen maitotilan, Maitomeri Oy:n toimintaan. Hannu Hämäläisen isännöimällä tilalla Viinijärvellä keskusteltiin maatalouden kannattavuudesta ja imagosta sekä seurattiin modernin maitotilan arkisia toimintoja.

Alkavatko yhteistoimintaneuvottelut Siun sotessa? – Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluehallitukselle esitetään yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämistä

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen – Siun soten aluehallitus käsittelee ensi keskiviikkona pidettävässä kokouksessaan vuoden 2025 taloustilannetta ja vuoden 2026 talousarvion ja taloussuunnitelmavuosien 2027–2029 valmistelun periaatteita sekä niihin liittyen esitystä koko hyvinvointialuetta koskevien yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisestä tuotannollisista ja taloudellisista syistä.

Joka viides nuori on vailla työtä – mielenterveyden haasteet vaikeuttavat osaltaan nuorten työllistymistä

Pohjois-Karjalan työllisyystilanne on Suomen synkin. Tämän sanotaan johtuvan yleisestä taloustilanteesta: Itärajan yli ei kauppaa tehdä, ja myös Yhdysvaltojen kanssa kaupankäynnissä on nyt hankaluutensa. Tämä haastaa yrityksiä, mikä taas vaikuttaa niiden mahdollisuuksiin työllistää.

Kunnat esittävät Joensuun ja Pieksämäen välisen rataosuuden sähköistämistä – uudistus lisäisi henkilö- ja tavaraliikenteen sujuvuutta

Joensuun ja Pieksämäen välisen rataosuuden kunnat – Liperin mukaan lukien – sekä alueen maakuntaliitot esittävät liikenne- ja viestintäministeriölle rataosuuden modernisoimista sähköistämällä. Sähköistäminen ratkaisisi teollisuuden tavarakuljetuksen ongelmia ja parantaisi huomattavasti idän ja lännen välistä henkilöliikennettä.

Vuosikymmenten varrelta: Liperissä alkoi atk-koulutus, Rääkkylän kirkko sai uudet urut

Miltä elämä Liperissä ja Rääkkylässä kuulosti sanomalehden sivuilla vuosikymmeniä sitten? Tässä jutussa tarjoamme kurkistuksen menneeseen kahden vanhan paikallislehtiartikkelin katkelman kautta. Ajan henki, kielenkäyttö ja arjen aiheet piirtyvät esiin tutulla mutta toisenlaisella tavalla.

Toimittajan kommentti: Järjestöt tekevät tärkeää työtä yksilöiden ja yhteisön hyvinvoinnin eteen – ja siksi niitä pitää vaalia

Iloa ei ole elämässä koskaan liikaa. Ei varsinkaan silloin, kun maailma näyttää synkimpiä sävyjään – kuten vakavan sairastumisen hetkellä. Silloin pienikin ystävällinen ele antaa voi antaa kokoaan enemmän voimaa ja valaa uskoa parempaan huomiseen.

Kysyimme: Miksi Arvinsalmella on lossi, eikä siltaa?

Liperin ja Rääkkylän kunnat yhdistävän Arvinsalmen yli pääsee lossilla. Nestori-nimeä kantava lautta liikennöi salmen yli vuorokauden ympäri, tarpeen mukaan.

Ylämyllyn jäteasema on jälleen suljettu – kosketusnäytön paikkaus ei kestänyt

Ylämyllyllä sijaitseva, Puhas Oy:n jäteasema on jälleen suljettu ilkivallasta johtuvan laitevian vuoksi.

Liperiläinen Kotileipomo Sorsa tuo ensimmäisenä Suomessa digitaalisen tuotepassin leipomotuotteisiin

Kotileipomo Sorsa, karjalaisia perinneleivonnaisia valmistava liperiläisyritys, on ensimmäisenä leipomona Suomessa ottanut käyttöön digitaalisen tuotepassin.

Myrskyn kaatamat puut on raivattu Niemisen hautausmaalta – nyt nostetaan kantoja

Myrskyn kaatamien puiden raivaaminen Niemisen hautausmaalta Rääkkylästä etenee suunnitellusti. Urakoitsija Antti Varonen Metsäpalvelu Log-Woodista kertoo, että hautausmaalla on parhaillaan menossa kantojen nosto.

Koirien kiinnipitoaika päättyy keskiviikkona 20. elokuuta – taajamassa koirat on pidettävä aina kytkettyinä

Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika päättyy koko maassa huomenna, keskiviikkona 20. elokuuta. Kiinnipitoajan päättyminen vaikuttaa ennen kaikkea koirien kanssa metsästämiseen.

Kukkakuhhauksessa ennätysmäärä kävijöitä – lähes 6000 ihmistä

Rääkkylän Haapasalmella järjestetty Kukkakuhhaus oli jälleen menestys. Karjalanruusun tilalla pidettävä maalaisromanttinen karjalalainen kyläjuhla on kasvanut kävijämäärältään kunnan suurimmaksi tapahtumaksi, ja tänä vuonna siellä kävi kolmen päivän aikana lähemmäs 6000 ihmistä.

Itsepalvelu-periaatteella toimiva jäteasema on taas käytettävissä – asema oli tilapäisesti suljettu ilkivallan vuoksi

Ylämyllyllä sijaitseva, Puhas Oy:n jäteasema on jälleen avattu asiakkaille. Myllynkaari-niminen itsepalveluasema suljettiin viime viikolla ilkivallan vuoksi – aseman kosketusnäyttö hajotettiin ja katoksen lasi lyötiin säröille elokuun toisen viikonvaihteen aikana.

Lannoitesäkkikeräys oli menestys Rääkkylässä

Rääkkylän 4H-yhdistys keräsi heinäkuussa kierrätettäväksi tyhjiä lannoite- ja siemensäkkejä osana valtakunnallista Reilu Teko -keräystä. Maatilalliset toimittivat säkkejä keräyspisteelle yli 2300 kappaletta – ennätyksellisen paljon.

Nyt etsitään Suomen liikkuvinta kuntaa – Liperi ja Rääkkylä eivät ole vielä ilmoittautuneet mukaan

Suomen liikkuvin kunta -kilpailu järjestetään tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa. Kilpailussa etsitään kuntaa, joka on edistänyt liikkumista monipuolisesti ja tasavertaisesti – ja tänä vuonna erityisesti luonnon tarjoamia mahdollisuuksia hyödyntäen. Vuoden teemana on ”Energiaa luonnosta”.

Maanteillä liikkuu nyt paljon maatalouskoneita – kannattaako ohittaminen?

Puintikauden aikana myös Liperin ja Rääkkylän maanteillä liikkuu paljon raskaita ja leveitä maatalouskoneita, kuten puimureita ja traktoreita.

Lämpöä ja toivoa: Hertta Carelian ensimmäiset paketit lähtevät matkaan

Leskeksi jäänyt Riikka Ruokolainen ja rintasyövän kokenut Sarah Laukkanen perustivat Hertta Carelían, yhdistyksen joka tarjoaa sairastuneille ripauksen lohtua – lahjapaketin ja muistutuksen siitä, ettei ole yksin.

Vaarojen Sanomien päätoimittaja on valittu Kotiseutuliiton valtuustoon

Vaarojen Sanomien päätoimittaja Pasi Karjalainen on valittu Kotiseutuliiton valtuustoon Pohjois-Karjalan edustajaksi. Alkava valtuustokausi on Karjalaisen ensimmäinen.

Vain kolmannes muovipakkauksista kierrätetään – Tiesithän nämä kierrätyspaikat Liperissä ja Rääkkylässä

Useampi kuin neljä viidestä suomalaisesta kertoo lajittelevansa muovipakkaukset usein. Silti vain noin kolmannes pantittomista kotien muovipakkauksista päätyy muovinkeräykseen.Miksi valtaosa muovipakkauksista päätyy jonnekin muualle kuin kierrätettäviksi?

Kerro muistosi kyläkoulusta liperiläiselle tutkijalle Alina Kuusistolle – ”Osa on puhunut hyvinkin avoimesti ja kritisoinut alueensa koulupolitiikkaa”

Mikä on ollut kyläkoulujen merkitys? Miten koulunkäynti on koettu maaseutualueilla Pohjois-Karjalassa ja Varsinais-Suomessa? Millaisia muistoja kyläkouluista on jäänyt mieleen?

Mikä mahtaa olla Viinijärven aarre? Tätä kysymystä lienee pohtinut useampikin Viinijärven aarrejahti -tapahtumaan osallistunut lapsi ja aikuinen

Viinijärvellä etsittiin aarretta lauantaina – lasten ja aikuisten voimin, apuna aarrekartat ja aimo annos seikkailumieltä. Viinijärven aarrejahti -tapahtuman ideana oli kierrellä eri puolilla taajamaa, suunnistaen karttaan merkityille pisteille. Pisteillä seikkailijat tutustuivat erilaisiin harrastusmahdollisuuksiin ja keräsivät merkkejä suorituksistaan.

Kukkakuhhaus keräsi perjantaina runsaasti väkeä Rääkkylän Haapasalmelle – ”Ehdottomasti uudestaan”

Kukkaloistosta ja maalaisromantiikasta, sadonkorjuuajan antimista ja paikallisista tuotteista – niistä on Kukkakuhhaus tehty. Rääkkylän Haapasalmella järjestettävä hyväntuulinen kyläjuhla alkoi perjantaina ja jatkuu sunnuntaihin asti.

Uusi juttusarja alkaa: Rääkkyläläisen taiteilijan Auli Partion teoksia on ollut esillä eri puolilla maailmaa – Mutta mikä on tehnyt hänestä taiteilijan?

Tummatukkaiset, kimonopukuiset naiset koristavat ohuesta posliinista valmistettuja kahvikuppeja. Herkin siveltimenvedoin maalatut kuviot ja lämmin värimaailma tuovat ripauksen japanilaista eksotiikkaa oravisalolaiseen kahvipöytään.

Ruokaa riittää Liperissä ja Rääkkylässä – mutta alkutuotannon jatkuvuus huolettaa

Pohjois-Karjalassa tuotetaan monia elintarvikkeita enemmän kuin maakunnassa kulutetaan. Huoli tilojen tulevaisuudesta on kuitenkin läsnä: jatkajia on yhä vaikeampi löytää, investoinnit ovat jääneet vähäisiksi ja maatalouden kannattavuus mietityttää.

Kolumni: Tulevaisuus on kysymys, ei vastaus

Mihin aiot opiskelemaan peruskoulun jälkeen? Entä mitä sen jälkeen – kun lukio tai ammatillinen koulutus on käyty? Millaisia suunnitelmia sinulla on tulevaisuuden varalle?

Lapset, vanhemmat ja isovanhemmat juhlivat Ylämyllyn Yllätyksen 80-vuotista taivalta – ”Jalkapallosta on tullut koko perheen harrastus”

Urheiluseura Ylämyllyn Yllätyksen 80-vuotisjuhlien väri on sininen. Paloaukean tekonurmelle on kokoontunut kolmisensataa jalkapallon harrastajaa – lapsia ja nuoria sinisissä peliasuissa. Samaa sinistä näkyy myös katsomon puolella ja kentän laidalla, paikoissa, minne nuorten harrastajien vanhemmat ovat saapuneet tukemaan ja kannustamaan jälkikasvuaan.

Kysyimme, kuinka Liperin riistanhoitoyhdistys otti uutisen vastaan, että karhunmetsästys ei pääse alkamaan tänä syksynä

Liperin riistanhoitoyhdistyksen Miika Sotikov kommentoi Kotiseutu-uutisille Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätöstä, joka kieltää karhunmetsästyksen toteuttamisen.

Rääkkylän seurakunnan entinen kirkkoherra sai rovastin arvonimen

Piispa Jari Jolkkonen on 14. elokuuta myöntänyt rovastin arvonimen seuraaville hiippakunnan papeille:

Viinijärven aseman rautatieomenapuu sai ansaitsemansa kyltin – ”Viinijärvellä on yksi Suomen hienoimmista ja parhaiten säilyneistä asemapuistoista”

Viinijärven juna-asemalla, asemalaiturin kupeessa kasvaa vehreä omenapuu. Muutaman metrin mittaisella puulla on riippuvat, liki maata viistävät oksat ja sateenvarjomainen latvus.

Maaseutuhankkeisiin on tarjolla runsaasti rahaa – 6,4 miljoonaa euroa on kohdentamatta tälle vuodelle

Pohjois-Karjalan Ely-keskuksella on tarjolla runsaasti rahoitusta maaseutuhankkeille. Tälle vuodelle tarkoitettua EU-maaseuturahoitusta on kohdentamatta vielä 6,4 miljoonaa euroa – rahoitusta on mahdollista saada yritystukiin ja kehittämishankkeisiin.

Leipäpäivän suosio pitää pintansa – näytteilleasettajia ilmoittautunut jo runsaasti

Liperin Leipäpäivään on ilmoittautunut jo useita kymmeniä näytteilleasettajia. Näin siitä huolimatta, ettei syksyistä sadonkorjuutapahtumaa ole juurikaan markkinoitu. Johanna Rinnekari Liperin Leipäpäivä ry:stä toteaakin, että tapahtuman suosio puhuu puolestaan.

Savusauna paloi Liperissä – Pelastuslaitoksen tullessa paikalle palo oli jo siinä vaiheessa, että rakennusta ei voitu pelastaa

Pelastuslaitos sai keskiviikkona alkuillasta hälytyksen tulipalosta Liperissä Pataniementiellä.

Viinijärven kirjastoon kuljetaan nyt Kirkkotieltä – itsepalveluaika tuo joustoa asiointiin

Uuden koulun rakentaminen Viinijärvelle on vaikuttanut myös taajaman kirjaston arkeen. Kirjasto muutti väistötiloihin vuosi sitten, ja heinäkuussa vaihtui kirjaston sisäänkäynnin sijainti. Enää ei kirjastoon pääse koulun sisäpihalta, vaan käynti on Kirkkotieltä.

Vuosikymmenten varrelta: Maratonhaaveita ja eläkepäivien odotusta

Miltä elämä Liperissä ja Rääkkylässä kuulosti sanomalehden sivuilla vuosikymmeniä sitten? Tässä jutussa tarjoamme kurkistuksen menneeseen kahden vanhan paikallislehtiartikkelin katkelman kautta. Ajan henki, kielenkäyttö ja arjen aiheet piirtyvät esiin tutulla mutta toisenlaisella tavalla.

Kylätoiminnan rahoitukseen suunnitellaan leikkauksia – vaikutukset tuntuvat koko maassa

Valtiovarainministeriön 8. elokuuta julkaisema budjettiesitys ei lupaa hyvää kylätoiminnalle ja maaseudun kehittämiselle. 

Ylämyllyllä on tehty ilkivaltaa – itsepalvelu-periaatteella toimiva jäteasema on suljettu ilkivallan vuoksi

Ylämyllyllä sijaitsevalla, Puhas Oy:n jäteasemalla on tehty ilkivaltaa. Myllynkaari-nimisen itsepalveluaseman kosketusnäyttö on hajotettu viikonvaihteen aikana. Lisäksi katoksen katto on lyöty säröille.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.