3.10.2025
Liperiläisillä ei tällä hetkellä ole vakuutusta kansalaisopiston oppitunneilla – kysyimme miksi

Joensuun seudun kansalaisopiston kursseille osallistuvat olivat syyskuun loppuun asti vakuutettuja oppitunneilla asuinkunnasta riippumatta. Joensuun kaupungin kilpailutettua vakuutukset tilanne kuitenkin muuttui: lokakuun alusta alkaen vakuutettuja ovat vain joensuulaiset oppilaat.
3.10.2025
Mihin Rääkkylän hyvinvointilautakunta investoisi? Päätöksiä tehdään ensi viikolla

Rääkkylän kunnan hyvinvointilautakunta käsittelee seuraavassa kokouksessaan 9. lokakuuta vuoden 2026 talousarviota. Päätösehdotuksen mukaan lautakunta esittää investoinneiksi koulurakennuksen rakentamista, kirkonkylän frisbeegolf-radan päivittämistä, kuivatusalueen ulkoilureitin sillan uusimista sekä päiväkodin uima-altaan kunnostamista.
3.10.2025
Uuden koulun suunnittelu etenee Rääkkylässä – katso tästä ensimmäiset havainnekuvat

Rääkkylään rakennettavan uuden koulun suunnittelu etenee. Joensuun hankintatoimi on kilpailuttanut kaikki kouluun liittyvät suunnittelutyöt, ja suunnittelijat on valittu.
2.10.2025
Siun sote: Rääkkylän sosiaali- ja terveysasema suljetaan viikon ajaksi

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen – Siun soten toimipaikoista osa on suljettuina lokakuussa henkilökunnan vuosilomien takia.
1.10.2025
Katuvalaistuksessa siirrytään led-lamppuihin – lue tästä, paljonko lampun vaihtaminen maksaa

Liperin kunnan taajamien katuvalaistuksessa ollaan siirtymässä led-lamppuihin. Kyseessä on useamman vuoden kestoinen projekti – led-tekniikkaa katuverkolle on vaihdettu kunnan kaikissa kolmessa taajamassa vuodesta 2021 alkaen.
1.10.2025
Vuosikymmenten varrelta: Majava rakensi patonsa sangen erikoiseen paikkaan

Miltä elämä Liperissä ja Rääkkylässä kuulosti sanomalehden sivuilla vuosikymmeniä sitten? Tässä jutussa tarjoamme kurkistuksen menneeseen kahden vanhan paikallislehtiartikkelin katkelman kautta. Ajan henki, kielenkäyttö ja arjen aiheet piirtyvät esiin tutulla mutta toisenlaisella tavalla.
1.10.2025
Eläkkeellä alkoi uusi elämä – Anne Martikainen nauttii lastenlastensa seurasta, leipomisesta, kirjoista ja Muumeista

Eläköityminen on iso elämänmuutos, joka herättää monenlaisia tunteita – iloa ja innostusta, jännitystä ja odotusta, mutta joskus myös haikeutta tai epävarmuutta. Jokainen kokee muutoksen omalla tavallaan. Miten liperiläinen Anne Martikainen eläköitymisen kokee?
1.10.2025
Veden hintaan kaavaillaan korotuksia Rääkkylässä

Rääkkylän kunnan elinvoimalautakunta käsittelee seuraavassa kokouksessaan vesihuoltolaitoksen käyttömaksujen ja vesiosuuskunnille myytävän veden hinnan korottamista.
30.9.2025
Onko Rääkkylän koulu terveysriski lapsille?

Rääkkylän koulun sisäilma ja sen vaikutukset lasten hyvinvoinnille nousivat esille kunnanvaltuuston kokouksessa eilen maanantaina. Ville Hirvonen (kesk.) kysyi, miksi lapsia pidetään edelleen koulussa, jonka sisäilma on huono – eikö heidät tulisi siirtää väistötiloihin?
30.9.2025
”Nyt on kaikki saavutettu” – Osmo Vänskän yritys palkittiin Rääkkylän vuoden yrityksenä

Taksi- ja tilausajot O. Vänskä on palkittu Rääkkylän vuoden yrityksenä. Palkinto ojennettiin yrittäjä Osmo Vänskälle Kesälahdella pidetyssä Keski-Karjalan Yrittäjäjuhlassa lauantai-iltana.
30.9.2025
Rääkkylän katkeamaton ketju: Tilaa pitää ympärillä olla

Lasten leikkiessä pieneen leikkimökkiin mahtuu kokonainen mielikuvitusmaailma. Oravisalolaisen omenatarhan pihapiirissä olevaan leikkimökkiin mahtuu puolestaan pieni puoti – itsepalveluperiaatteella toimiva hedelmäkauppa.
29.9.2025
Pääurakoitsija: ”Viinijärven uuden koulun rakennustyöt etenevät aikataulussa – sääsuoja valmistuu tällä viikolla”

Uuden koulun rakentaminen Viinijärvelle on edennyt aikataulussaan. Tällä viikolla työmaalla saadaan päätökseen näkyvä vaihe, kun koko rakennuksen kattava sääsuoja valmistuu.
29.9.2025
Niemisen kappelin korjaustyöt ovat viivästyneet

Rääkkylässä sijaitsevan Niemisen kappelin korjaustyöt ovat viivästyneet. Kappeli vaurioitui, kun raju myrskytuuli pyyhkäisi elokuun toisena päivänä Niemisen hautausmaan läpi kaataen puita – osa puista rikkoi kaatuessaan kappelirakennuksen ikkunoita ja kattorakenteita.
29.9.2025
Liperissä järjestetään vuosittain lähes 200 kansalaisopiston kurssia – lue tästä, mitkä kurssit ovat nyt erityisen suosittuja

Liperissä järjestetään vuosittain lukuisia Joensuun seudun kansalaisopiston kursseja. Opiston apulaisrehtori Outi Krohns kertoo, että syyslukukaudella kursseja järjestetään keskimäärin 90, kevätlukukaudella keskimäärin sata.
28.9.2025
Vuosikymmenten varrelta: Mikä on nuorisotyön arvoitus? Mikä koulupäivän aikana tuoksui?

Miltä elämä Liperissä ja Rääkkylässä kuulosti sanomalehden sivuilla vuosikymmeniä sitten? Tässä jutussa tarjoamme kurkistuksen menneeseen kahden vanhan paikallislehtiartikkelin katkelman kautta. Ajan henki, kielenkäyttö ja arjen aiheet piirtyvät esiin tutulla mutta toisenlaisella tavalla.
28.9.2025
Työnäytökset houkuttelivat pellon laidalle

Vanhoissa traktoreissa on jotain vetoavaa. Tämän johtopäätöksen saattoi tehdä seuratessaan Liperin koulukeskuksen takana sijaitsevalla pellolla pidettyä työnäytöstä. Näytöstä, jonka aikana pellolla puksutti muutama aikaa ja elämää nähnyt traktori. Traktorien kuljettajat ohjasivat menopelejään syksyisessä auringonpaisteessa – koppeja kun ei näissä traktoreissa ole.
28.9.2025
Varkaudentiellä sattui hirvikolari – lue tästä, milloin Liperissä ja Rääkkylässä tapahtuu eniten hirvikolareita

Varkaudentiellä Liperissä sattui hirvieläinonnettomuus eilen illalla kello 19 jälkeen.
27.9.2025
” Nopeasti ne myytiin loppuun” – leipäkilpailun parhaimmisto palkittiin Leipäpäivässä

Leipäkilpailun palkinnot jaettiin Penttilä-salissa Liperin Leipäpäivän päätteeksi. Leipäkilpailuun osallistui tänä vuonna kaikkiaan 21 leivontataidonnäytettä, joista 13 ruisleipien sarjaan ja kahdeksan muiden kuin ruisleipien sarjaan.
27.9.2025
Liperin Leipäpäivässä kävi ennätyksellisen paljon ihmisiä – yhteisöllisyys on tapahtuman valtti

Liperin Leipäpäivässä kävi enemmän ihmisiä kuin koskaan ennen. Liperin koulukeskuksessa ja sen piha-alueilla järjestetyn tapahtuman saama suosio nousikin puheenaiheeksi – kävijät päivittelivät niin väentungosta kuin parkkialueiden laajenemista koulukeskuksen viereisen hiekkakentän ja nurmialueiden ulkopuolelle.
27.9.2025
Lue tästä, ketkä voittivat Liperin Leipäpäivän yhteydessä järjestetyn leipäkilpailun

Kuka taitaa parhaiten leivän leipomisen? Tähän kysymykseen etsittiin jälleen vastausta Liperin Leipäpäivän aattona käydyssä leipäkilpailussa. Kilpailusarjoja oli kaksi: ruisleivät ja muut leivät.
26.9.2025
500 piirakkaa päivässä, kahdeksan vuotta yrittäjänä – Honey Bee Allaga laajensi yritystoimintaansa Joensuuhun

Käsämäläisellä Honey Bee Allagalla on takanaan kiireinen kesä. Leipomoyrittäjä teki usean kuukauden ajan riisi-, peruna- ja ohrapiirakoita kahdessa eri toimipisteessä, Sotkumantien varrella Käsämässä sekä Jukolanportilla Joensuussa. Piirakoita oli myynnissä näiden leipomotilojen yhteydessä sekä Joensuun torilla sijaitsevassa myyntivaunussa – ja yrittäjästä tuntui, että monessa paikassa olisi pitänyt olla samanaikaisesti.
26.9.2025
Kansallisten peltotukien maksut aikaistuvat– viljelijätukien maksaminen alkaa lokakuussa

Ruokavirasto aloittaa vuoden 2025 kansallisten peltotukien maksamisen 9.10.2025. Tuet on aikaisemmin maksettu joulukuussa, mutta tästä vuodesta alkaen tuista maksetaan ennakkoa, jonka osuus on noin puolet tuen kokonaismäärästä.
26.9.2025
Mitä tapahtuu Eihvelille? – 50 000 euron korjauskustannukset ovat yhdistykselle liikaa

Rääkkylän Vuoniemessä sijaitseva, Eihvelinä tunnettu lintutorni on edelleen suljettu turvallisuussyistä. Torniin kiipeäminen on kielletty sen huonon kunnon vuoksi.
25.9.2025
Muuttaako kaivosteollisuus Viinijärven tilaa?

Elementis Minerals B.V. suunnittelee Outokummussa sijaitsevan Vuonoksen rikastushiekka-alueen kapasiteetin kasvattamista. Tällä voi olla ympäristövaikutuksia paitsi Outokummussa, myös Liperissä.
25.9.2025
Miten kouluissa pitäisi uintia opettaa? Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto julkaisee uudet suosituksensa tänään

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) julkaisee tänään torstaina uudet koulun uimaopetuksen sisällölliset suositukset. Suositusten tarkoituksena on varmistaa, että lapset ja nuoret oppivat olennaiset tiedot, taidot ja asenteet, jotta he osaavat toimia turvallisesti vedessä ja veden läheisyydessä ottaen huomioon myös toisten ihmisten turvallisuuden.
25.9.2025
Lakimuutos herättää huolta kunnissa – ”Tavoite on hyvä, mutta keinot on kyseenalaisesti valittu”

Hankintalakia uudistetaan parasta aikaa. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan muutoksilla lisätään tehokuutta ja kustannussäästöjä julkisissa hankinnoissa.
23.9.2025
Työllisyystilanne kohenee sekä Liperissä että Rääkkylässä

Pohjois-Karjalan työllisyystilanne on kohentunut viimeisimmän kuukauden aikana. Tuoreimpien, elokuun lopun tilannetta kuvaavien tilastojen mukaan maakunnan työttömyysaste on 13,8 prosenttia. Kuukautta aiemmin vastaava luku oli 15,4.
23.9.2025
Sähkön hinta ja sää ohjaavat kysyntää – polttopuita ostetaan nyt maltillisesti

Polttopuukauppa käy hyvin, muttei erityisen kiivaana. Näin toteavat Juha Sallinen ja Kalle Nisonen, joilla kummallakin on polttopuita myyvä yritys Liperissä.
22.9.2025
Puuskatuulet katkoivat sähköjä Pohjois-Karjalassa – Rääkkylässä sähköttä oli lähes 200 kotitaloutta

Tänään maanantaina puhaltaneet kovat puuskatuulet ovat aiheuttaneet vikoja PKS Sähkönsiirron verkkoalueella Pohjois-Karjalassa ja Koillis-Savossa. Enimmillään ilman sähköjä on ollut lähes 2800 taloutta, joista noin 200 Rääkkylässä.
22.9.2025
Siun sote aloittaa lokakuussa RS-viruksen vasta-aineen antamisen pienille lapsille

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun sote käynnistää RS-viruksen ehkäisyyn kehitetyn vasta-aineen antamisen pienille lapsille lokakuussa. Vasta-aineen antaminen perustuu kansalliseen suositukseen.
22.9.2025
Hyvinvointilautakunta päätti: Asiakaspalveluajat typistyvät Rääkkylän kirjastossa

Rääkkylän kirjaston palveluajat vähenevät.
22.9.2025
Paperikirjat pitävät pintansa Liperissä ja Rääkkylässä – sähköiset materiaalit kasvattavat rooliaan yläkouluissa

Suomalainen peruskoululainen sai viime vuonna käyttöönsä oppimateriaaleja – kuten paperisia kirjoja ja sähköisiä oppimateriaaleja – keskimäärin 145 euron arvosta. Panostus oppimateriaaleihin vaihtelee kuitenkin paljon kuntien välillä. Suomen kunnista 68 eli noin 23 prosenttia panosti oppimateriaaleihin vähintään 200 euroa oppilasta kohden, muutamat kunnat jopa yli 300 euroa.
21.9.2025
Ukrainalainen Larysa Morozova rakentaa tulevaisuuttaan Rääkkylässä

On kulunut yli kolme vuotta siitä, kun Larysa Morozova perheineen jätti Ukrainan taakseen, ja pakeni kotimaassaan käytävää sotaa Suomeen. Ensimmäiset viikot perhe oli pääkaupunkiseudulla, kunnes tie vei Pohjois-Karjalaan ja Rääkkylään.
21.9.2025
Rääkkylän katkeamaton ketju: ”Ei täältä mihinkään pääse. Eikä tarvitsekaan”

Rääkkylällä on erityinen paikka Sari Hirvosen sydämessä. Siksi hän haluaa vaikuttaa siihen, millaista tulevaisuutta saarilla ja koko kunnassa rakennetaan.
20.9.2025
Verneri tuumi, että rahaa pitäisi saada ja perusti 4H-yrityksen

Kiireinen on koululaisen perjantaipäivä. Saman aamun aikana rääkkyläläinen Verneri Laasonen myy valmistamiaan käsityötuotteita syystorilla ja osallistuu koulupäivän ohjelmaan – juoksee katuviestissä avausosuuden, antaen alkutahdit joukkueensa voitolle.
19.9.2025
”Saa haastella ja viipyillä” – Rääkkylän tori täyttyi syystorilla käyneistä ja katuviestiin osallistuneista

Rääkkylän kirkonkylällä järjestettiin syystori ja juostiin katuviesti tänään perjantaina. Syystorilla oli kaupan käsitöitä, leipää ja leivonnaisia sekä sadonkorjuuajan tuotteita, kuten omenoita, juureksia ja hunajaa – kaikki paikallisia, rääkkyläläisten tekijöiden ja yrittäjien tuotteita.
19.9.2025
Rääkkylä etenee ilmastotyössä pienin mutta määrätietoisin askelin

Rääkkylän kunta on mukana Pohjois-Karjalan maakuntaliiton Ilmastokestävä Pohjois-Karjala 2030 -hankkeessa.
18.9.2025
Kysyimme: Mitä tapahtuu Liperin vanhoille kunnantaloille?

Liperin kirkonkylällä on kaksi entistä kunnantaloa, joista kumpikin on tällä hetkellä tyhjillään. Kysyimme, mitä näille kiinteistöille on tarkoitus tehdä.
18.9.2025
Rääkkylän kunnanhallitus myönsi luvan Piimälahden alueella tehtäviin hakkuisiin
Rääkkylän kunnanhallitus päätti kokouksessaan maanantaina myöntää hakkuuluvan UB Metsälle. Hakkuissa on noudatettava rantametsien käsittelysuosituksia ja jätettävä riittävä puustoinen suojakaistale ranta-alueelle. Hakkuut ja maanmuokkaus suositellaan tehtäväksi kuivien kausien aikana – ei kevättulvien eikä rankkasateiden aikana.
18.9.2025
Kunnanhallitus päätti: Rääkkylä osallistuu kahteen maakunnalliseen työllistämishankkeeseen

Rääkkylän kunnanhallitus päätti maanantaisessa kokouksessaan osallistua Kuhinan jatkohankkeeseen. Kyseessä on maakunnallinen hanke, jonka keskiössä on järjestöjen rooli työllisyydenhoidossa.

