Liperiläisedustusta PKO:n hallituksessa ja hallintoneuvostossa

Pohjois-Karjalan Osuuskaupan hallitus ja hallintoneuvosto ovat järjestäytyneet. 

Aluetoimittajan ajatuksia

”Hyvää päivää hyvät lukijat”, todettiin Kotiseutu-uutisiin kirjatussa otsikossa tammikuussa 1981. Artikkelissa Rääkkylän uusi aluetoimittaja Kaarina Kainulainen teki itseään tutuksi paikallislehden lukijoille.

Myllymiljöö muuttuu unimaailmaksi

Kirkkolahden rantamaisemissa sijaitseva perinteikäs myllymiljöö muuttuu tänään unenomaiseksi maailmaksi valotaiteilija Kari Kolan valoinstallaation myötä.

Maakunta on yhä epidemian kiihtymisvaiheessa

Pohjois-Karjala on edelleen kokonaisuutena koronavirusepidemian kiihtymisvaiheessa ja tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi annetut suositukset ja rajoitukset pidetään voimassa toistaiseksi. Tilannetta arvioidaan viikoittain.

Koronavuosi 2020

Saippuasta ja käsidesistä, turvaväleistä ja kasvomaskeista – niistä oli vuosi 2020 tehty.

Kuka vei kukkaron?

Kinnulankujalla Rääkkylässä murtauduttiin lukittuna olleeseen autoon tammikuun kolmannen ja viidennen päivän välisenä aikana.

Peräänajo Varkaudentiellä

Varkaudentien ja Ristinpohjantien risteyksessä sattui peräänajo eilen loppiaisena.

Tunteista ja tilastoista

Lumi narskuu askelten alla, ja pakkanen nipistelee kevyesti poskia. Puiden oksille ja maan kamaralle laskeutuneet lumihiutaleet ovat maalanneet maiseman talvisen valkoiseksi. Tuntuu tammikuulta.

Tarkastuslentoja luvassa Liperin alueella

Viime päivien aikana kosteana satanut lumi on paikoitellen taivuttanut puiden oksia ja latvoja sähköjohdoille, saaden aikaan yksittäisiä vikoja muun muassa Liperin alueella.

Aura-auto ja henkilöauto törmäyskurssilla Liperissä

Aura-auto ja henkilöauto kolaroivat Heinävedentiellä Liperissä eilen lauantaina iltapäivällä kello 16:n jälkeen.

Väestölaskentaa 1970-luvun malliin

Viisi vuosikymmentä sitten Kotiseutu-uutisissa raportoitiin väestölaskennassa ilmenneistä epäselvyyksistä. Kuten paikallislehden luonteeseen sopii, artikkelissa pureuduttiin Liperin ja Rääkkylän väestölaskentatoimistojen tapahtumiin.

Ulosajo Kuopiontiellä, Viinijärven tienoilla

Kuopiontiellä Liperissä sattui henkilöauton ulosajo uudenvuodenaattoiltana hieman ennen kello 19:ää.

Pyhäselkä on osin jään peitossa

Jään paksuutta Pyhäselällä mittaava Raimo Virkkunen kertoo Pyhäselän saaneen jääpeitteen ylleen. Roukalahdella sijaitsevalla mittauspisteellä jääkannen paksuus on kymmenen senttiä. Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.

Ensimmäiset koronarokotteet on annettu maakunnassa

Ensimmäiset rokotteet koronaviruksen aiheuttamaa covid-19-tautia vastaan annettiin Pohjois-Karjalassa tänään torstaina.

Autoilija suistui kahdesti ojaan Varkaudentiellä

Henkilöautoilija ajautui kahdesti ojaan Varkaudentiellä Liperissä viime yönä hieman puolenyön jälkeen.

Harri Mikkonen rääkkyläläisen rautakaupan omistajaksi

Rääkkylässä toimivan Kaupparinne Teppo Mononen Oy:n omistus on siirtynyt Harri Mikkoselle. Aiemmin omistus jakautui Mikkoselle ja Teppo Monoselle – Teppo Mononen oli aiemmin myös yrityksen pääomistaja.

Koronarajoitukset jatkuvat vuodenvaihteen yli

Koronavirusepidemian kiihtymisvaiheen suositukset ja rajoitukset ovat edelleen voimassa Pohjois-Karjalassa.

Jätesäiliö paloi, postilaatikko räjähti

Liperissä sattui alkuviikosta kaksi ilkivallantekoa.

Onko lupa ilotulittaa?

Vuoden vaihtumista seuraavaan juhlistetaan huomenna torstaina. Kalenterilehden kääntymisen kunniaksi saatetaan jokunen ilotulitekin korkeuksiin kiidättää – ilotulitteita on lupa käyttää uudenvuodenaaton kello 18:n ja uudenvuodenpäivän kello 2:n välisenä aikana.

Maakunnan ensimmäinen koronarokote annettaneen torstaina

Koronarokotukset alkavat myös Pohjois-Karjalassa. Tämänhetkisen tiedon mukaan maakunnassa annetaan ensimmäinen koronarokote keskussairaalassa uudenvuodenaattona iltapäivällä.

Kolme autoa vaurioitui Sirppitiellä Liperissä

Autoilija törmäsi pysäköitynä olleeseen henkilöautoon Sirppitiellä Liperin kirkonkylällä eilisiltana noin kello 22:n aikaan. Törmäyksen voimasta pysäköity auto liikahti osuen vieressä olleeseen ajoneuvoon.

Historiallinen yhdistys kerää muistoja iltaravintolaelämästä

Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys kerää parhaillaan pohjoiskarjalaista ravintoelämää koskevaa muistitietoa.

Laasonen ja Hirvonen hallitukseen

Rääkkyläläiset Anne Laasonen ja Jyrki Hirvonen on valittu Keski-Karjalan Jetina ry:n hallituksen jäseniksi. Niin ikään rääkkyläläinen Ilpo Jorasmaa on nimetty Hirvosen varajäseneksi. Liisa Ahonen puolestaan sijaistaa tohmajärveläistä Vilho Mikkosta.

Kahden promillen humalassa Liperissä

Pohjoiskarjalaisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen tämän autoiltua kahden promillen humalassa Liperin kirkonkylällä.

Uusia koronatartuntoja maakunnassa

Viikonlopun aikana todettiin Pohjois-Karjalassa yhteensä seitsemän uutta koronavirustartuntaa. Tartuntoja varmistui Lieksassa, Outokummussa, Ilomantsissa, Kiteellä ja Joensuussa. Tartunnan saaneiden henkilöiden lähikontaktit on kartoitettu ja heihin on oltu suoraan yhteydessä.

Katkelmia koululaisten joulusta

Parikymmentä vuotta sitten Kotiseutu-uutisissa kerrottiin sanoin ja kuvin, millaisia ajatuksia joulu koululaisissa herättää.

Luovuus asuu päiväkodissa

Joulukuu on jännittävää aikaa. Joka päivä kalenterista paljastuu jotain yllättävää, ja ajatus ikkunan takana kurkistelevista tontuista saa mahanpohjan kutisemaan ja puheen pulpattamaan.

Kaksi huumekuskia jäi kiinni Ylämyllyllä

Poliisi tavoitti Ylämyllyltä kaksi huumausaineiden vaikutuksen alaisena autoillutta kuljettajaa viime yön aikana.

Maakunnassa uusia koronatartuntoja

Siun sote tiedottaa, että sen toimialueella varmistuu edelleen päivittäin uusia koronavirustartuntoja eri puolilta maakuntaa. Kuluvalla viikolla on torstai-aamuun mennessä todettu yhteensä 15 uutta tartuntaa.

Joensuun lentoaseman kiitotie uusitaan

Osin Liperin kunnan alueella sijaitsevan Joensuun lentoaseman kiitotie uusitaan ensi kesänä.

Elämä ilman palleaa

Tytöllä on kihartuvat pitkät hiukset ja suuret, tarkkaavaiset silmät. Hän katselee ulko-ovelle ilmestynyttä vierasta vaitonaisena.

Traktorilahja päiväkodille

Kuin joulu olisi tullut etuajassa. Näillä sanoin Mannerheimin Lastensuojeluliiton päiväkodin johtaja Tuula Muikku luonnehti traktorilähetystä, joka rullasi Jyrissä toimivan hoitopaikan pihaan tiistaina.

Kun Taikametsän joulu saapui Taikametsään

Taikametsän päiväkodissa Ylämyllyllä on lehteilty viime aikoina ahkerasti Camilla Sandbergin kirjoittamaa ja Tiina Kauppisen kuvittamaa satukirjaa Taikametsän joulu. Kirjaa on luettu ääneen ja sen innoittamana on taiteiltu upea yhteisöteos päiväkodin seinää koristamaan.

Ylämyllyläinen Riikka Ruha on Vuoden Karjalainen Taitaja

Ylämyllyläinen Riikka Ruha on valittu Vuoden Karjalaiseksi Taitajaksi.

Kun päiväkoti oli vasta suunnitteilla

Mustavalkoisessa uutiskuvassa ahkeroi kaksi naista remonttihommissa: toinen sutii maalia pienellä pensselillä pistorasian ympärille, kollegan levittäessä telalla seinään uutta sävyä. Puuhanaisiksi heitä kuvatekstissä kutsutaan.

Maalaustelineitä Liperin päiväkotiin

Liperin Hevosystäväinseura lahjoitti paikalliseen päiväkotiin kolme puista, lasten käyttöön tarkoitettua maalaustelinettä. Joulun hengessä tehdyn eleen tarkoituksena on vauhdittaa pienten ihmisten taiteellista puuhastelua.

Koronaepidemia yhä kiihtymisvaiheessa

Koronavirusepidemia on Pohjois-Karjalassa edelleen kiihtymisvaiheessa. Näin ollen koko Siun soten toimialueella ovat voimassa yhtenäiset suositukset kasvomaskien käytöstä, matkustamisesta ja harrastustoiminnasta sekä Aluehallintoviraston määräämä yli 20 hengen yleisötilaisuuksien kielto.

Pipareista paras?

Mitäpä joulu olisi ilman herkkuja – omin kätösin rypytettyjä karjalanpiirakoita, kummitädin reseptillä tehtailtua taatelikakkua ja vastapaistettuja torttuja, joiden jäähtymistä ei millään malttaisi odottaa. Leivonnaisia, joiden raaka-aineisiin lukeutuvat voin ja jauhojen lisäksi myös muistot ja pitkät perinteet.

Huumekuski narahti Liperissä

Poliisi pysäytti tänä aamuna Liperissä tavanomaisen liikennevalvonnan yhteydessä henkilöautolla liikkuneen miehen. Tällä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Autoilija puhalsi poliisin alkometriin nollan promillen tuloksen, mutta oli silminnähden rauhaton.

Palohälytys ilman paloa Ylämyllyllä

Pelastuslaitos sai tänä aamuna hälytyksen Marinpolulla Ylämyllyllä sijaitsevaan omakotitaloon, missä palovaroitinjärjestelmä oli alkanut hälyttää. Yksin kotona ollut, kouluun lähtöä odottanut nuori soitti apua, ja poistui asunnosta oikeaoppisesti tienvarteen opastamaan pelastushenkilöstön paikalle.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.