11.11.2020
Ulosajo Mattisenlahdentiellä
Mattisenlahdentiellä Liperissä sattui ulosajo tänään keskiviikkona iltapäivällä.
11.11.2020
Gallup: Oletko aloittanut jouluvalmistelut?
Jouluaattoon on 43 päivää. Joulusuklaat ovat rantautuneet paikallisiin puoteihin hyvän aikaa sitten, ja innokkaimmat jouluihmiset ovat jo aloittaneet tonttukuvioisten korttien askartelun, lahjojen hankkimisesta puhumattakaan.
11.11.2020
Valmistuneita
Riveriasta valmistui lokakuussa neljä liperiläistä opiskelijaa. He kaikki suorittivat sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Opiskelijat ovat Elisa Hattunen, Sini Reijonen, Tiia Ryhänen ja Marjo Turunen.
11.11.2020
Perhekahviloihin kaivataan uusia vetäjiä

Mannerheimin Lastensuojeluliiton perhekahviloihin etsitään uusia vetäjiä Liperissä. Tällä hetkellä kunnan yhdessäkään taajamassa ei kokoonnu pienille lapsille ja näiden vanhemmille kohdennettua kokoontumispaikkaa.
8.11.2020
Seitsemän liperiläistä seurakunnan valtuustoon

Taipaleen ortodoksisen seurakunnan seurakuntavaltuustoon on valittu kaikkiaan seitsemän liperiläistä. Luottamustehtävään valittiin Meeri Jolkkonen (64 ääntä), Heikki Piiroinen (54), Sari Hiltunen (46), Kati Parppei (46), Minna Lihavainen (39), Kaija Kareinen (38) ja Wilhelmiina Virolainen (37).
8.11.2020
Polvijärventiellä autoilleen kaasujalka oli liian raskas

Reipasta ylinopeutta ajanut pohjoiskarjalainen mies joutui luovuttamaan ajokorttinsa poliisille Liperissä eilen lauantaina iltapäivällä kello 15:n aikaan.
7.11.2020
Kuopiontiellä tiellä seilannut mies puhalsi 1,53 promillea

Pohjoispohjanmaalainen mies autoili tanakassa humalassa Kuopiontiellä perjantain ja lauantain välisenä yönä kahden aikaan.
7.11.2020
Mopoilija ja autoilija kolaroivat Ylämyllyllä
Henkilöautoilija ja mopoilija kolaroivat Liperintiellä Ylämyllyllä perjantain ja lauantain välisenä yönä puolenyön aikaan. Onnettomuus sattui, kun autoilija teki u-käännöstä Liperintien varressa olevan linja-autopysäkin kohdalla.
7.11.2020
Palomies pelasti mäyrän kellarista

Pelastushenkilöstö auttoi pinteeseen joutuneen mäyrän takaisin vapauteen tänään iltapäivällä Liperissä.
7.11.2020
Sanomalehtien Liitosta tulee Uutismedian liitto
Sanomalehtien Liitto uudistaa nimensä Uutismedian liitoksi. Uusi nimi otetaan käyttöön 12. marraskuuta.
6.11.2020
Lokakuu oli tavallista lämpimämpi

Ilmatieteen laitoksen mukaan lokakuu oli Pohjois-Karjalassa kaksi ja puoli astetta tavanomaista lämpimämpi. Esimerkiksi osin Liperin alueella sijaitsevalla Joensuun lentoasemalla kuukauden keskilämpötilaksi mitattiin 6,1 astetta pitkän ajan keskiarvon ollessa 3,6 astetta.
6.11.2020
Varkaat on vangittu

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tänään vanginnut neljä miestä todennäköisin syin epäiltynä törkeästä varkaudesta, joka tapahtui Liperissä kuluvan viikon alussa, 2.–3. marraskuuta.
6.11.2020
Lupa lehden lähettämiseen

Kotiseutu-uutisten sivuilla ilmoitettiin tärkeästä asiasta marraskuussa vuonna 1970. Kyseessä oli paikallislehden oma mainos, jonka voimin liperiläisiä ja rääkkyläläisiä patisteltiin tilaamaan aviisi.
6.11.2020
Koronatilanne perustasolla Pohjois-Karjalassa

Siun sote tiedottaa Pohjois-Karjalan ja Heinäveden koronavirusepidemian olevan edelleen perustasolla. Siun soten alueella on todettu kuluvan viikon aikana kolme uutta koronavirustartuntaa. Kaikki tartunnat on todettu karanteenissa olleilla henkilöillä.
6.11.2020
Hirvikolari Kuopiontiellä

Kuopiontiellä Liperissä sattui hirvikolari eilen illalla kello 18:n jälkeen.
4.11.2020
Korkealla, kalliolla

Kotiseutu-uutisten toimittajat jalkautuvat lehden levikkialueen luontopoluille elämyksiä etsimään. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui Niinikkosaaressa sijaitseva, kallioiseen maastoon muovautunut Oinaanvaara.
3.11.2020
Nivankankaalla käyneistä varkaista kaivataan havaintoja
Nivankankaantiellä Liperissä sijaitsevassa varastossa on käynyt varkaita eilisen iltapäivän kello 16:n ja tämän aamun kello puoli seitsemän välisenä aikana.
30.10.2020
Savua ja tervaa oppitunnin täydeltä

Kukapa meistä ei omakohtaiseen kokemukseensa luottaisi?! Omin silmin nähty asia tekee tyystin toisenmoisen vaikutuksen kuin vaikkapa äidin valistuksellinen puheenvuoro tai opettajan lausumat faktat.
29.10.2020
Poliisi kaipaa havaintoja

Poliisi kaipaa havaintoja henkilöistä, jotka ovat vastuussa bussipysäkkien katosten lasiseinien rikkomisesta. Ilkivaltaa on tehty niin Liperissä, Kontiolahdella kuin Joensuussakin.
27.10.2020
Harrastuksesta kumpusi ammatti ja yritys
”Yritetään yhdessä Liperissä”, kehotettiin Kotiseutu-uutisissa lokakuussa 1988. Paikallislehden sivuja sävytti tuolloin yritys-teema, jossa uutisoitiin muun muassa 25-vuotiaan Maire Vilhusen aloittaneen yrittäjänä Viinijärvellä.
26.10.2020
Liperissä liikkuneesta varkaasta kaivataan havaintoja
Toissaviikolla, viikon 42 aikana on Heinävedentien varrella Liperissä sijaitsevasta kiinteistöstä anastettu Atlas Copco XAS-96 -perävaunukompressori. Perävaunukompressorin rekisteritunnus on DCV-516.
25.10.2020
Tukevassa humalassa auton ratissa Ylämyllyllä

Pohjoiskarjalaisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen tämän ajeltua päihtyneenä henkilöautolla Ylämyllyntiellä. Mies puhalsi alkometriin 2,5 promillen lukeman.
21.10.2020
Gallup: Tykkäätkö talviaikaan siirtymisestä?
Kesäaika päättyy ja talviaika alkaa tulevana sunnuntaina. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kelloja siirretään tunti kohti kesää eli taaksepäin. Aamuneljältä kello onkin vasta kolme.
21.10.2020
Talvinopeusrajoitukset voimaan tällä viikolla

Itä-Suomen teillä siirrytään talvinopeusrajoituksiin kuluvan viikon aikana. Pohjois-Karjalan alueella tämä tarkoittaa siirtymistä 100 kilometrin tuntinopeusrajoituksesta 80 kilometrin tuntinopeusrajoitukseen tietyillä tieosuuksilla.
21.10.2020
Lumi motivoi renkaidenvaihtoon

Alkuviikon lumisateet ovat motivoineet autoilijoita ryhtymään renkaidenvaihtoon.
21.10.2020
SM-kultaa puolukkakukolla

Rääkkyläläinen Kotileipomo Isabella on voittanut artesaaniruoan Suomen mestaruuden. Voitto tuli täytettyjen makeiden leipomotuotteiden sarjassa vanhan ajan puolukkakukolla.
21.10.2020
Hirvikolari Varpasalontiellä

Varpasalontiellä Rääkkylässä sattui hirvikolari eilen illalla.
21.10.2020
Uuden pukkarin kautta avantoon

Tynnyrisaunan ilmestyminen Liperin Kirkkolahden rantamaisemiin kertoo talven tekevän tuloaan. Paikallinen avantouintiseura Liperin Pulikoijat lämmitti remontoidun löylyhuoneen ensimmäistä kertaa sunnuntaina ja aloitti samalla uintikautensa viileän veden syleilyssä.
19.10.2020
Hiilloksen ja hiljaisuuden tähden

Kotiseutu-uutisten toimittajat jalkautuvat lehden levikkialueen luontopoluille elämyksiä etsimään. Tällä kertaa kohteeksi valikoituivat Vaivion vaihtelevat ulkoilumaastot.
19.10.2020
Mies ajoi humaltuneena, nainen liian kovaa

Kuopiolaisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen Liperissä. Henkilöautolla liikkunut mies puhallutettiin liikennevalvontatarkastuksen yhteydessä Ylämyllyntiellä sunnuntai-iltana kello 19:n aikaan.
19.10.2020
”Myrkyn ostoluvan haku on melko harvinaista”

Auta poliisia auttamaan, kehotettiin Kotiseutu-uutisissa 25. lokakuuta 1984. Otsikoksi kirjatulla lauseella siteerattiin valtakunnallisen poliisin päivän teemaa – tuona vuonna virkavallalle omistettua päivää vietettiin kymmenen vuoden tauon jälkeen.
16.10.2020
Tukevassa humalassa Liperin kirkonkylällä

Poliisipartio pysäytti henkilöautolla liikkuneen miehen Varolantiellä Liperissä torstain ja perjantain välisenä yönä hieman ennen yhtä.
15.10.2020
Maankäyttöpäällikön virkaa ei täytetä
Liperin kunta päätti, ettei haettavana ollutta maankäyttöpäällikön virkaa täytetäkään tällä haavaa.
14.10.2020
Liperin tartuntamäärä on pysynyt yhdeksässä

Siun soten mukaan uusien koronavirustartuntojen määrä on hieman laskussa Pohjois-Karjalan ja Heinäveden alueella. Uusia tartuntoja on viikonlopun ja alkuviikon aikana varmistunut seitsemän.
14.10.2020
Karkotusluvan on saanut 13 tilaa Liperissä, kaksi Rääkkylässä

Varsinais-Suomen ely-keskus on kuluvan syksyn aikana myöntänyt 13 liperiläistilalle ja kahdelle rääkkyläläistilalle luvan valkoposkihanhien karkottamiseen. Lisäksi Rääkkylään on lupa vireillä 25 tilalle ja Liperiin 18 tilalle.
14.10.2020
Ilkivallantekijää ei ole tavoitettu

Poliisi kaipaa edelleen havaintoja Liperissä tapahtuneista ilkivallanteoista.
14.10.2020
Sadepäivänä passaa pomppia

Syyslomaviikon tiistai valkeni harmaana ja kovin sateisena. Liperin kunnan vapaa-aikaohjaaja Riitta Linkola ennätti jo sadetakkiin sonnustautuessaan huolestua – miten käy Pärnävaaralla pidettävän perheiden toimintapäivän? Tuleeko tapahtumaan ketään?
14.10.2020
Syksy on hirvikolareiden aikaa

Syksyinen maantie osaa olla pimeä kuin mikä, varsinkin sateella ja hämärän jo laskeuduttua. Kaikki valo tuntuu katoavan ja ajokaistojen ulkopuolella näyttää olevan vain jotain harmaata. Hirviä ja muita metsän kulkijoita on hankala havaita – ei siis ihme, että hirvikolareita sattuu eniten hämärän aikaan.
13.10.2020
Taidetta ja teknologiaa

Liperiläisen Ninka Reitun satumaiset hahmot herättävät taideteokset uuteen eloon Joensuun taidemuseossa. Miten erilaiselta vihreämekkoinen nainen näyttääkään, kun tätä tarkastelee älypuhelimeen asennetun, ar-teknologiaa hyödyntävän Arilyn-sovelluksen avulla!

