27.6.2023
Yksi mökki ja kymmeniä laivoja

Rääkkyläläinen 69-vuotias Tuomo Asikainen ei kursaillut Wärtsilän Helsingin telakalla ollessaan tekemässä monta sataa metriä pitkiä risteilyaluksia ja jäänmurtajia. Alukset valmistuivat aikanaan, mutta Rasivaaran ja Niemisen välimaastoon sijoittuvaan mökkityömaahan on uponnut aikaa konsanaan enemmän kuin useampaan risteilijään.
26.6.2023
Soiva postikortti Rääkkylästä
Rääkkyläläisen luontokuvaajan Heidi Multasen taidokkaita otoksia on painettu postikorteiksi. Rääkkylän kunnan logolla varustetuista korteista löytyy myös QR-koodi, jonka kautta avautuu paikallisen muusikon Mammu Koskelon säveltämiä äänimaisemia, runoja sekä pientä Rääkkylä-tietoutta.
25.6.2023
Kukkia ja perhosia Paksuniemen kesässä

Ystävykset Merja Kupiainen ja Anneli Timonen toivat värikylläiset taideteoksensa Paksuniemen ravintolassa vierailevien iloksi.
24.6.2023
Sulo Reijonen rakentaa erämajaa

Parasta saa, kun asiat tekee itse. Lausahduksen voi hyvin yhdistää liperiläiseen Sulo Reijoseen. Seitsenvuotias Reijonen aloitti nimittäin viime kesänä rakentamaan itselleen erämajaa.
23.6.2023
Kertomisen arvoinen tarina voi olla pienikin muisto

Pieniltäkin kyliltä löytyy monia mielenkiintoisia henkilöitä, tapahtumia tai tarinoita, jotka vain odottavat kertomistaan. Viime vuonna alkanut Keski-Karjalan kylien tarinat -hanke kerää ja tallentaa Rääkkylässä vielä tämän vuoden ajan paikallisia muistoja, jotka tallennetaan Pohjois-Karjalan museon tietokantaan.
23.6.2023
Kaksi lensi yli käenpesän

KESÄKOLUMNI ”Oltiin Bonnie ja Clyde sekä Jekyll ja Hyde, ja me rehvasteltiin mitä vähän rahvasteltiin.Oltiin itsenäisii, oltiin toisissa kiija me napojamme tutkittiin ja kosketeltiin.Siinä kesä meni kolisten, ja rakastuttiin.Sitten löit sä luukkusi kiin-ni.”
21.6.2023
Mauri ulkoiluttaa mummoa päivittäin

Viinijärvellä asuvan Mauri Timosen kesä kuluu pitkälti kumien päällä, sillä päivittäin mies hyppää polkupyörän selkään ja viilettää ympäri Liperiä.
20.6.2023
Kiertävätkö kummitukset kylillä?

Kummitustarinoita on kerrottu vuosisatojen ajan. Tarinoita on kerrottu ajanvietteenä, mutta myös niiden avulla on myös opetettu ja varoitettu lapsia uhkaavista sekä vaarallisista paikoista. Rääkkylässä ja Liperissä kiertää lukuisia kummituskertomuksia, jotka tutuista henkilöistä tai paikannimistään huolimatta saattavat toistua samankaltaisina muillakin paikkakunnilla.
20.6.2023
Maku- ja saunamaistiaisia – Sari Kaasinen kehottaa nauttimaan maan antimista

Rääkkyläläiseen ruokaperinteeseen kuuluvat maalaispitäjälle ominaisesti oman maan antimet. Oman ryytimaan ja ruoka-aineksia tulvivien metsien saaliita valmistettiin ja valmistetaan edelleenkin monissa tuvissa leivinuunissa, joka antoi pirtin lämmittämisen jälkeen vielä lämpöä patojen ja paistien tekemiseen. – Minun lapsuudessani leivinuunissa tehtiin paljon patoja, paisteja ja laatikoita sekä leipää ja piirakoita, muistelee Sari Kaasinen. Kaasinen on mukana paikallisessa Syyään
20.6.2023
Lampaat laitumelle perinneniitylle

Tänä kesänä Liperinsalossa voi napata heinäkorren suupieleen ja lomailla vaikka lammaspaimenena. Niinikkosaarentien varteen Heikkilän tilan pihapiiriin on ehosteltu perinnepiha, jossa vanhin rakennus on 1800-luvun puolelta.
19.6.2023
Ruokareitille vetten kautta

Liperistä voi matkailijalle löytyä mielenkiintoisia kohteita, olipahan reissaaja sitten paikallinen tai vähän kauempaa paikkakunnalle vierailulle tullut. – Omat kotikulmat voivat tosiaankin yllättää, Liperin ja Heinäveden yhteisen Lähiruokaretki -ruokamatkailuhankkeen projektikoordinaattori Noora Vuontisvaara muistuttaa.
19.6.2023
Heittäytyminen hahmoihin

Vaikka Anna Antikaisella on ikää vasta 21 vuotta, niin hän on ehtinyt näytellä Riäkkyteatterissa jo vuosikausia. Opinnot ja työt ovat vieneet Antikaisen naapurikaupunkiin, mutta Antikainen haluaa jatkaa rääkkyläläisessä teatterissa.
19.6.2023
Martti Karvisella on taiteilijajuhlavuosi

Roukalahden kesäteatterissa pitkään näytellyt Martti Karvinen ynnäilee, että hänellähän on tänä vuonna juhlavuosi. Hän aloitti kesäteatterissa näyttelemisen vuonna 2003. Aikaisempaa kokemusta näyttelemisestä ei ollut, mutta se ei ole tahtia haitannut.
18.6.2023
Kahden sukupolven kesäpaikka

Hannu ja Raija Holopaisen mökkihanke Ala-Säynelammella ehätti ensimmäisenä saamaan rakennusluvan tänä vuonna vapaa-ajanasuntojen puolella Liperissä.
17.6.2023
Kesätyömuistoja nuoruudesta

KESÄKOLUMNI Ensimmäisenä mieleeni tulivat lapsuuden ja nuoruuden kesätyöt. Alakouluikäisenä minun kesiini liittyivät mansikoiden keruu ja puutarhan hoito. Elävänä palasi mieleeni isän ruokatunnille kotiin tulo ja huudahdus: ”Ei ole mansikoita vielä kerätty” tai ”siellä ne räksät syövät meidän ensi talven satoa”. Ja, miksi ei oltu kerätty? Olimme kovin aamu-unisia siskoni kanssa.
17.6.2023
Youtube-seikkailu Sikiönsaaressa

Vantaalainen tubettaja Mikko Jurvanen halusi kuvauspaikan seikkailuvideoilleen, ja löysi kartalta Pohjoiselta Saimaalta Rääkkylästä autiosaaren. Tänä kesänä voidaan seurata hyväntuulisia Kippari Finnin seikkailuja.
16.6.2023
Olavi Virta, Esa Pakarinen – ja Timoi Munne

Eipä tiennyt Viinijärven Valistustalolla asuva Timoi Munne, saatikka sitten hänen vanhempansa Timoin syntymävuonna 1965, että heidän poikansa seisoo talon näyttämöllä samoilla jalansijoilla kuin Olavi Virta, Tapio Rautavaara ja Esa Pakarinen.
16.6.2023
Sadepäivän lohturuokaa 1930-luvulta

Keväällä bongasin kuopiolaisesta osto- ja myyntiliikkeestä erikoisen kirjan. Kirjan ulkoasu oli koruton ja nuhjaantunut. Yksinkertainen ruskeahko ja vuosien myötä kellastunut pahvikansi, jonka reunoja koristivat kaksi ohutta viivaa ja kannen yläosassa kirjan nimi kaunokirjaimin: Keittotaito.
16.6.2023
Mikä on se kaunehin kukka?

Kyllä Leskirouva tietää, että kysymys ei liity naiskauneuteen, vaikka ohessa Leskirouva onkin hämmästyttävä näky uudistuneessa kesälookissaan. Ihan itse otettu selfie jalustan avulla! Otsikon kysymykseen vastaus löytyy huumorista, jonka toivoisi kukkivan läpi vuoden itse kunkin tarhassa.
15.6.2023
Saunaan Kirkkolahden rantaan

Liperissä Kirkkolahden rantaa komistaa tänä kesänä uusi palvelurakennus. Viime syksynä aloitetut rakennustyöt valmistunevat heinäkuun aikana. Rakennuksen avajaisia on suunniteltu vietettävän 22. heinäkuuta Kirkkolahden kuohut -tapahtuman yhteydessä.
15.6.2023
Museoiden harvinaisuudet – Osallistu kilpailuun, niin voit voittaa Jopon

Kotiseutu-uutiset kiersi paikallisissa museoissa ja kysyi, mikä on paikkanne harvisin asia. Erikoisuuksien metsästysretki nimittäin on mitä parhainta kesäpäivien puuhaa. Sivulla näkyvien aarteiden lisäksi historian havinaan voi kuulla myös Leikkimuseo Kotistassa, Ollilan Tuvan aitassa, Parviaisen kotimuseossa ja Liperin kirkossa.
15.6.2023
Kesäkahvilat kutsuvat – Istahda toviksi ystävän kanssa tai nauti vain maisemista omassa rauhassasi.

Kylätalot, rantaravintolat ja mitä erikoisimmat kahvilanpaikat heräävät henkiin, kun kesän ensimmäiset pörriäiset pölähtävät ilmoille. Liperissä ja Rääkkylässä piisaa paikkoja, joissa voi istahtaa rauhassa juomaan kupposen kuumaa tai kylmää juotavaa.
15.6.2023
Paksuniemessä päristään paremmalla pinnalla – Juttua päivitetty urakka-aikataulun suhteen

Rääkkylän Paksuniemessä ovat olosuhteet hieman muuttuneet viime kesästä. Paksuniemen logistiikkahankkeen myötä myllymeijerin piha-alue sai loppukeväästä asfalttipinnoitteen ja samalla parannettiin parkkialueen kaatoja, jotta vesi valuisi rakennuksista poispäin.
15.6.2023
Yhteiskyydillä tien päälle

Liperissä ja Rääkkylässä voi hakea Reissukyyti-sivuston kautta yhteiskyytiä muutamiin tapahtumiin tai mielenkiintoisiin paikkoihin, jos esimerkiksi oma menopeli puuttuu eikä julkisilla liikenneyhteyksillä matkan taittaminen ole mahdollista. Kimppakyytiä voi sivuston kautta etsiä tai tarjota myös muihin kohteisiin.
14.6.2023
Marjoja ja muuta makeaa

Sikiönmäen luomutilalla Rääkkylän Oravisalossa kesää korostavat muun muassa lukuisat herukat monissa eri väreissä.
14.6.2023
Mobiilisti suunnistusreitille

Mobiili- eli mobo-suunnistus on vaihtoehto perinteiselle kiintorastisuunnistukselle. Liperistä löytyy kolme omatoimiseen suunnistuksen harjoitteluun soveltuvaa mobo-rataa. Kaksi reiteistä löytyy Ylämyllyn maastoista ja uusimpana tulokkaan on Liperin kirkonkylällä Kirkkorannasta lähtevä reitti.
14.6.2023
Puromäkeen tuli houkutuksia lisää

Puromäen puutarha Roukalahdentien varrella Liperissä muistetaan parhaiten vihannestuotannostaan, mutta yrittäjät Jukka ja Hanne Kinnunen ovat laajentaneet koko ajan tilakokonaisuuteen kuuluvaa toimintaa. Vierailijoita ihastuttaa uutuutena muotopuutarha eli potager, jonka kasvit ovat kaikki syötäviä.
14.6.2023
Mahdollisuuksien aarreaitta tarjolla kesällä

PÄÄKIRJOITUS Kesä saa meidät kaikki virkoamaan talvihorroksen jäljiltä. Näin sanotaan ja ehkä ajatellaan, vaikka se ei tietenkään pidä paikkaansa. Talvella tehdään ja harrastetaan ihan samalla lailla kaikkea mahdollista. Vuodenaika, pakkaset ja metrin lumihanki asettavat toki rajansa tekemiselle. Kesä lisää luonnollisesti tekemisen mahdollisuuksia aivan toiseen potenssiin.
24.7.2022
Ruovikko pois ja hyötykäyttöön

Mökkiranta loistaa ja kimaltelee kauniina, mutta rannan ruovikko pistää silmään. Ruovikon niitosta, leikkuusta tai kitkennästä voi saada hyötyä muutenkin kuin pelkän silmänilon tuottajana.
23.7.2022
Yli kymmenen vuoden uurastus aaltojen syleilyyn

Käsämässä asuvalla Jukka Nissisellä ja Arja Tukiaisella on ennen juhannusta edessä mukava vesillelaskupäivä. Vuonna 2009 kölipuun valinnasta alkanut puisen matkaveneen rakennusprojekti saa päätöksensä. Vene kävi kastautumassa ja koeajolla Kirkkolahdessa viime syksynä, mutta ensimmäinen täysi ajokausi on tänä kesänä.
18.7.2022
Kososen Juha palasi vielä koulunpenkille

Jos opettajana toimiminen yli 30 vuotta ja Liperin Urheilukalastajien vetäminen puheenjohtajana samoin yli 30 vuotta ei riitä, niin silloin kannattaa palata koulunpenkille. Näin teki Kososen Juha. Hän opiskelee parhaillaan kalastusoppaaksi.
17.7.2022
Sinapinkeltainen maistuu makealta

Harvoinpa sitä saa ajaa lyhyen koeajon yhtä makoisalla autolla kuin vuoden 1971 Ford Escort 1300 Sport on. Vaihteet loksahtelevat täsmälleen paikolleen ja jälkikäteen vaihdetut tuplaweberit antavat autoon muhkean äänen.
15.7.2022
”Puuta pitää osata lukea”

Ylämyllyläinen Antti Ticklen tietää, miten kirveen kanssa toimitaan. Hän on halonhakkuun SM-kilpailujen vakiokävijä ja EM-kilpailujen mestari. Kilpailu-ura on jo takana, mutta kotipihalla odottaa sopivia koivupöllejä, joita Ticklen kävi kesäkuussa pilkkomassa opetusmielessä Karjalan Erämessuilla Kontiolahdella.
11.7.2022
Kukat palkitsevat hoitajansa

Pässikallion puutarhan kasvihuone hehkuu värejä ja muotoja. Kylmästä keväästä huolimatta puutarhuri Aija Boehm-Tiainen on saanut kukat kasvamaan ja kukkimaan kesäkukkasesongin alkuun.
10.7.2022
Talliarki värittyy kesäisin

Aktiiviselle 17-vuotiaalle Enna Käyhkölle kesä tarkoittaa enemmän aikaa tallilla. Käyhkö asuu Honkavaaralla, mutta käy Jutta Imanin tallilla Viinijärvellä.
9.7.2022
Yhdessä on enemmän kuin yksin

Visit Karelian toimitusjohtajana tämän vuoden keväällä aloittanut Annamari Kärki toteaa, että hänellä alkuaika on mennyt Pohjois-Karjalan matkailutilanteen hahmottamiseen. Hän on ehättänyt jo tutustua Liperin tilanteeseen, mutta Rääkkylän asioihin sukeltaminen on vielä kesken.
6.7.2022
Ötököitä bongaamaan

Kun uimarannalla löhöily tai pihapelit alkavat jo puuduttaa, voi yhtenä mainiona ajanvieteaktiviteettina harjoitella ötökkäbongausta. Erilaisia ötököitä löytyy Suomestakin kymmeniä tuhansia riippuen siitä, mitä tuohon arkikieliseen eläinryhmään haluaa laskea, osalle esimerkiksi perhoset ovat ötököitä.
3.7.2022
Ite-taiteilija Tolvasen teokset Harjulaan

Harjulan tilan entinen navetta täyttyy tänä kesänä ite-taiteilija Toivo Tolvasen sadoista öljyväriteoksista. Tilan isäntä Juhani Tuomela tuumaa, että hän ei ole moista taulumäärää eläissään nähnyt. Navetta on ollut aiemmin varastokäytössä, mutta se on nimetty Galleria Harjulaksi, jonka logossa lukee teksti Taidetta taiteen vuoksi.
2.7.2022
Lavasteilla näyttämö herää eloon

Kesäteatterin lavasteet ovat merkittävä osa esitystä, mutta toisaalta ne eivät saa viedä liikaa lavatilaa. Ristin kesäteatterilla lavasteiden suunnittelu aloitettiin käsikirjoituksen pohjalta keväällä tämän kesän esitystä varten.
30.6.2022
Eksoottiseen meijeritilaan rakentui taidenäyttely

Liperin myllymiljöössä työskentelevä taidemaalari Tapani Ahtonen kokosi itsensä ja kymmenen muun taiteilijan teoksista ainutlaatuisen taidenäyttelyn. Näyttely nimittäin sijaitsee Liperin kirkonkylän myllymiljöössä entisessä meijeritilassa. Erityislaatuinen entinen tuotantotila luo rosoisuudellaan puhuttelevan ja syvällisen miljöön taidenäyttelylle.

