Marjoja ja muuta makeaa
Sikiönmäen luomutilalla Rääkkylän Oravisalossa kesää korostavat muun muassa lukuisat herukat monissa eri väreissä.
– Meillä on tosiaan musta-, viher-, sekä punaherukkaa kasvamassa ja nyt uutena tulokkaana on valkoherukka, kertoo tilan isäntä Tero Tolvanen.
Valkoherukan lisäksi uutena tuotantolajina tilalla on raparperi.
Lomalainen voi hakea itselleen maistuvaa aktiviteettiä ja käydä itse poimimassa edellä mainittujen lisäksi myös luomuista mansikkaa.
Tilalla pölyttämisen hoitavat tilan omat mehiläiset, jotka pitävät omilla toimillaan huolen siitä, että kesän sato olisi mahdollisimman antoisa. Omaa marjasatoaan voi tarvittaessa makeuttaa pörriäisten oman tehtaan tuotoksilla.
Marjoja myös Liperistä
Liperissä Jaakkolan Tähtimarjat -marjatilalla on päässyt perinteisesti loppukaudesta keräilemään pensasmustikoita.
Riikolan luomutilalta Käsämästä puolestaan voi kesän aikana käydä ostamassa mansikoita, jos ennakkovaraus tehtynä tai punaisia mollukoita jäänyt vielä penkkiin varausten jälkeen.
Koivuselän marjatilalta Mattisenlahdelta voi hankkia muun muassa mansikoita ja herukoita itsepoimittuna tai valmiiksi kerättynä.
Tuomaalan luomutilalta Vaiviosta voi ostaa luomumarjoja kuten esimerkiksi karviaisia ja tyrnimarjoja sekä tietysti mansikoita.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.