Olavi Virta, Esa Pakarinen – ja Timoi Munne

Eipä tiennyt Viinijärven Valistustalolla asuva Timoi Munne, saatikka sitten hänen vanhempansa Timoin syntymävuonna  1965, että heidän poikansa seisoo talon näyttämöllä samoilla jalansijoilla kuin Olavi Virta, Tapio Rautavaara ja Esa Pakarinen.

– Että samoille sijoille. Minulla olisi jotain Pakarisen näköisiä asuja, mutta voisin laittaa Pekan ja Pätkän asuista sen pätkän eli Masa Niemen asun. En tiennyt taloon muuttaessa syksyllä 2012, että täällä ovat esiintyneet niin kuuluisat taiteilijat, Munne selvittää.

– Kyllä se vetää hiljaiseksi, kun ajattelee, että Olavi Virta seisoi tässä aikoinaan. Hän esitti kuulemma ennen verhon taakse vetäytymistä neljä viisi kappaletta. Pari kuulemma tosi hyvin. Virralla oli jo se alamäki menossa.

Timoi Munne sanoo olevansa toisen polven evakko. Helsingissä syntyneen Munnen isä oli evakko Karjalan Kannakselta. Munne tuumaa hirtehisesti, että liekö asiassa jotain epäselvää, kun vanhempansa menivät naimisiin huhtikuussa ja hän syntyi marraskuussa.

– Tulin vielä maailmaan takapuoli edellä. Siitä huolimatta äiti ja minä jäimme eloon. Ei se vielä mitään, mutta ensimmäinen epäonnistuminen oli muutto Keravalle. Keravahan on Suomen…

Keravaan liittyy myös Munnen muisto nuoruusajoilta, jolloin hän oli kaverinsa kanssa punkkari, kun muodissa oli teddy-kulttuuri.

– Käytiin usein Helsingin Lepakossa. Laitettiin vasta junamatkalla punk-tyyli päälle, muuten olisi tullut turpaan.

Sivarin puupyssy

Jos ajattelette, että Timoi Munne on ikänsä soittanut kitaraa ja kirkonkelloja, niin siinä erehdytte raskaasti. Munne on koulutukseltaan mielisairaanhoitaja ja perinteentutkimusta lukenut maisteri. Tähän kun vielä laitetaan päälle venäjän kielen opinnot, karjalan kielen opiskelu ja ortodoksisuus, niin on siinä mistä ammentaa musiikkiin, kirjallisuuteen ja näyttelemiseen.

– Kävin sivarin Valkealan sairaalassa ja ammattiin valmistumisen jälkeen menin vielä samaan paikkaan takaisin. Mieshoitajat lupasivat pitää minulle sulkeiset puupyssyn kanssa, mutta se harmittaa, kun ne jäivät pitämättä. Sivariajasta jäi positiivinen mieli, koska koin silloin ensirakkauden, Munne huokaisee.

Monissa esityksissä kitaran kanssa omaa lauluaan säestänyt Timoi Munne toteaa, että hän on molemmissa lajeissa lähinnä itseoppinut.

– Enhän minä osaa soittaa, laulaa tai näytellä sen kummemmin, mutta kun menin aikoinaan hoitajana ollessani opiskelemaan musiikkiterapiaa, niin sen jälkeen lopetin hoitajan työt. En ollut ihan varma kummalla puolella olisi pitänyt olla, hoitajana vai potilaana.

Munne hakeutui 90-luvun alussa Niittylahden kansanopistoon näyttelijätyönkurssille. Kurssilaisista neljä on nykyään ammattinäyttelijöitä.

– Pyrin minäkin kerran lapsellisuuksissani teatterikorkeakouluun. Rytminen osuus meni ihan perseelleen. En päässyt kokeiden toiseen vaiheeseen. Mutta eikös se häpeän sietäminen oli ykköstyökalu, kun vuorosanat unohtuvat lavalla, Munne selvittää.

”Venäjälle en mene”

Yhdessä asiassa itäiseen kulttuuriin perehtynyt Munne ei juuri vitsaile. Se on Venäjä ja varsinkin Venäjän Karjala. Munne on nimittäin ollut näyttelemässä Petroskoin teatterissa ja hänellä on paljon tuttuja rajan toisella puolella.

– Kysyivät joskus, että mistä päin Venäjää tulen, kun puhun kieltä niin hyvin. Minulla on sellainenkin omituinen harrastus sivarina, että kerään venäläisiä asepukuja. Vaan olen vaihtanut asepukuihin Ukrainan tunnuksen. 

– Minulla ei ole enää mitään asiaa Venäjälle. Olen ottanut sellaista kantaa asiaan, että tuskin edes laskevat maahan.

Sen verran Timoi Munne näkee asiassa huumoria, että jotkut pitivät häntä Viinijärvelle muutettuaan kommunistina.

– Joku saattaa pitää vieläkin, Munne hersyttelee. 

Kirkonkellojen rokkia

Aunuksen matkalla reilut kymmenen vuotta sitten ollut Munne sai ex-vaimoltaan puhelun, jossa vaimo kertoi punaisen unelmatalon löytyneen. 

Kyse oli Valistustalosta, jonne pariskunta muutti kolmen pojan kanssa. 

– Pojat ovat jo omillaan ja vierailevat täällä jatkuvasti. He kävivät täällä Viinijärvellä koulunsa. Poikien äidin kanssa ollaan hyvissä väleissä. Nykyinen tyttöystäväni asuu Pirkanmaalla. Hänen kanssaan puhumme keskenämme vain karjalan kieltä – ihan oikeasti, Munne vakuuttaa.

Liperiin muuttaminen ja pojan virpomaretki sekä mielenkiinto vähemmistönä olevaan uskonsuuntaukseen veivät Timoi Munnen ortodoksisuuden pariin.

– Kyllähän se oli jonkinlaista johdatusta. Kun tulin tänne, niin minut imaistiin äkkiä yhteisöön ja vapaaehtoistyöhön. Toimin nykyään palveluksissa avustajana ja Taipaleen pääkirkon isäntänä sekä kirkonkellojen soittajana.

– On sanottu, että minulla on kirkonkellojen soitossa rockyhtye Led Zeppelinin sävyjä. Ehkä siinä on vähän töminää, mutta hautajaiset ja häät on soitettava kaavan mukaan, päättää Timoi Munne, jolla olisi vielä monta tarinaa kerrottavanaan.