Ruovikko pois ja hyötykäyttöön
Mökkiranta loistaa ja kimaltelee kauniina, mutta rannan ruovikko pistää silmään. Ruovikon niitosta, leikkuusta tai kitkennästä voi saada hyötyä muutenkin kuin pelkän silmänilon tuottajana.
– Näköala paranee, niitettyä ruovikkoa voi käyttää monessa mielessä ja samalla järven laatu paranee. Yhdellä poistotyöllä voi saada monta hyötyä, mainitsee ruovikon poistoon erikoistunut liperiläinen Juha Hartikka.
Ruovikkoa voi poistaa mihin vuodenaikaan tahansa, mutta oikein ajoitettuna työn määrää voi vähentää.
– Joskus ruovikon voi saada kerralla pois yhden kesän aikana, jos poiston aloittaa jo kasvukauden alussa, opastaa Juha Hartikka.
Hartikka toteaa, että useimmiten se vaatii kuitenkin useamman kesän työn.
– Poiston voi tehdä leikkaamalla, niittämällä tai ihan katkaisemalla ruo’on, jolloin se alkaa kuivamaan. Tapoja on monia.
Alkukesästä ruokojen poistaminen on työläämpää, koska kuivuneet ruo’ot ovat tiukasti kiinni pohjamudassa eivätkä nouse helposti käsinvetämällä. Juhannuksen tienoilla vanhat ruo’ot väistyvät uusien tieltä. Uudet nousukkaat ovat silloin suhteellisen helppo poistaa.
– Kasvukauden edetessä ruokojen poistaminen muuttuu työläämmäksi, koska se alkaa paksuuntua ja vahvistua. Toinen hyvä aika kaislojen poistamiseen on syksy, jolloin ne irtoavat pohjasta paremmin.
Kaisloja katoksi tai lannoitteeksi
Ravinnerikkaita ja laholta suojassa olevia kuivuneita kaisloja voi hyödyntää moneen paikkaan.
– Kompostoituna niistä saa erinomaista maanparannusainetta. Ne ovat imeneet pelloilta valuneita ravinteita, kuten fosforia ja typpeä, joita ne luovuttavat sitten eteenpäin, valistaa Hartikka.
Jos rannoilta löytää valmiiksi mustaksi möhnäksi hajonnutta kaislikkoa, voi sen viskata suoraan vaikka kukkapenkkiin.
Lannoitteen lisäksi kaisloja voidaan käyttää esimerkiksi rakennustarvikkeena. Monista vanhemmista taloista saattaa löytyä vieläkin toja-levyä, jossa kuivuneita kaisloja on sidottu sementillä.
– Varsinkin 1970-luvulla kaisloja toimitettiin Saksaan perinnekattojen valmistukseen. Täällä olisi rannat täynnä erinomaista vientituotetta. Kaislastahan voi valmistaa, vaikka brikettejä, jos niin haluaa, Hartikka korostaa.
Jos käytössä ei ole niittokonetta, joka niputtaa ruokoset valmiiksi, kannattaa odottaa seuraavaan kesään. Niitolla poistetut ruo’ot ovat helposti kerättävissä rannoilta aaltojen kasattua ne siisteiksi nipuiksi.