Puhelin välttämättömyys?

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.

Kesätapahtumia yhteistyöllä, talkoilla

Kesälomallani havaitsin jatkojakelevani viestejä melkein päivittäin Liperin tapahtumista sosiaalisessa mediassa. Oli ilo havaita, miten paljon erilaisia tapahtumia meillä järjestetäänkään eri puolilla kuntaa. Ja mikä hienointa, tapahtumia tuotetaan yhteisvoimin eri toimijoiden kanssa!

Liiankin vihreä kesä

Juuri nyt alkaisi olla se aika vuodesta, kun päästään herkuttelemaan oman maan antimilla. Mansikoista on hieman saanut suuta makeaksi. Onnekkaimmat ovat kuulemani mukaan jo päässeet uuden perunan nostoon, ja metsistä alkaa vähitellen löytää pikkuisen särvintä lautaselle.

Rentoutua voi lomattakin

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Ihan paska juttu

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Seitsemää sorttia Saran kunniaksi

Aikaan ennen naamakirjaa harva tiesi muiden kuin lähipiirin syntymäpäivistä. Nimipäivät sen sijaan oli helppo muistaa, sen kun kalenteria vilkuili tai radiota kuunteli.

Hellemekoista fleecehuopiin

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Toisen polven hamsteri

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Soitonrytkettä ja rallattelua

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Harrasta ja löhöile

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Kasvatusta ja kesän tapahtumia

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin. Lapsuuden muistoihini kuuluu se, kun kuivalla savikkopellolla harvennettiin sokerijuurikasta. Rivi tuntui aloittaessa käsittämättömän pitkältä. Mittasin rivin pituuden tänään ja se oli 170 metriä.

Sulassa sovussa saunan lauteilla

Seison sillalla ja tuijotan alla olevaan veteen ja siinä heikosti näkyvään siimaan. Siiman liikahtaessa tuntuu samalla kalan tärppi. Tärpin jälkeen ei pidä hötkyillä, silakan litkaus vaatii malttia. Kun lopulta kelaan siiman ylös, kuusi silakkaa kiemurtelee siimaan kiinnitetyissä hopeisissa koukuissa.

Juhannus juhlista jaloin

Menetkö juhannuksena mökkeilemään jonnekin vai lähdetkö ylipäätään reissuun monen suomalaisen tavoin? Näitä keskusteluita on käyty viime päivinä työpaikoille ja tuttujen kesken. Suurimmalla osalla meistä lienee jonkinlainen suunnitelma tai ainakin ajatus juhlista jaloimman viettämisestä.

Henkilökohtainen ratkaisu

Perussuomalaisten puoluekokouksesta käynnistyi, jonkun mielestä jo huomattavasti aiemmin, ennen näkemätön poliittinen tapahtumasarja, joka on koskettanut myös Kotiseutu-uutisten molempia levikkikuntia. Huomion kohteena ovat jo olleet ja ovat jatkossakin Liperin ja Rääkkylän perussuomalaiset valtuutetut. Oman ratkaisunsa eteen on joutunut rääkkyläläinen kansanedustaja Kari Kulmala.

Vaihtoon meni

Uusi kesä ja uudet pelit. Kuntien valtuustoissa ja kunnanhallituksissa alkavat siirtoikkunat pikkuhiljaa umpeutua samaan aikaan, kun jalkapalloilijat jo sukkuloivat täysillä kentiltä toisille. Paloaukean kenttä on viritetty vihreäksi ja suomalaisen jalkapallon iskukykyinen tulevaisuus on tallonut kumirouhetta ahnaasti.

Aikaansaamattomien nuorten aikaansaamattomat kesälomat

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Jäätävän kuumaa kesää

Vuosi sitten koetun tämän vuosisadan lähes kuuminta toukokuuta ei seurannut toinen samanmoinen, vaan kesää ja Kesä-Kotsaria odotellessa hytistiin kylmässä sekä odoteltiin jäiden lähtöä Arvinsalmesta ja Heposelältä. Kuun lopussa alkanut lämpeneminen käänsi odotukset jo parempaan suuntaan.

Lomalainen tässä, hei!

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Onnenpotkuja

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Tiukalla on muutakin kuin talous

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin

Viittä vaille valmista vuosikaupalla

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Hyvää yötä ja työtä

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.

Kesärääkkyläläiset tuovat elinvoimaa

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Kokeneilla voimilla jatketaan

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Kuvankäsittelyä

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.

Tauko jumpaten

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Äidin elämää

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Joukkueurheilun kaipuuta

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

America First Yllätys Second

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea tämän mainion kolumnin.

Rakentamisen ja remontoinnin aika

Rakentaminen ja yhä enemmän myös remontointi peruskorjauksineen ovat kansantaloudellisesti erittäin myönteisiä ilmiöitä. Reipas rakentaminen ja remontointi tuovat talouteen lisää toimeliaisuutta ja alan työllisyysvaikutukset ulottuvat todella kauas.

Partiolaiset keskiajalla

Yöastian tyhjentäjän mielestä ritarin täytyy osata ranskaa, sillä sitä puhutaan kuninkaiden hoveissa. Kaartilainen puolestaan väitti, ettei ritari saa riisua haarniskaansa kuin yöksi. Ruokakomeron hoitajan mukaan ritarilakiin kuuluvat kauniit pöytätavat. Vain yksi henkilöistä puhui kuitenkin totta. Tiedätkö kuka?

Kennolevyjen vietävänä

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Positiivista pöhinää

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Hyvien palveluiden äärellä

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Muutoksia ja vähemmän muutoksia

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Yhteistä aikaa puoli vuosisataa

Viisikymmentä vuotta yhteistä aikaa on monella mittapuulla jo kohtuullinen ja kunnioitettava ajanjakso. Sellaisella aikavälillä tullaan tutuiksi ja tiedetään ystävän tavoista ja toiveista. On nähty toisen iloja ja suruja sekä eletty voimakkaasti mukana arjessa ja juhlassa.

Vaikuttamisen aika

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Kesämökillä, talvella

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Osta Volga, tee velka, velka…

Kaikkihan me muistamme kaukaisesta nuoruudesta autoiluun liittyviä sanontoja. Minä muistan ainakin yhden. Sehän meni näin: osta Volga, tee velka – velka kestää kauemmin kuin Volga. Tähän vitsailuun oli syynä Suomen runsas Volga- ja itäautokanta vielä 60-luvulla. Oli Volgaa, Mossea ja Popedaa. Myöhemmin listaan lisättiin vielä Lada.

Kaasu kaikilla, kesänopeus yksillä

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.