19.3.2024
Ristin kesäteatterissa Kaiken takana on nainen
Ristin kesäteatterin eli Liperin harrastajateatteri ry:n tämän kesän näytelmä on Tiina Brännaren ja Eppu Nuotion käsikirjoittama Kaiken takana on nainen. Näytelmän ohjaa tuttuun tapaan Heidi Mutanen.
19.3.2024
Automaalaaja Taitaja-finaaliin

Rääkkyläläinen Nikita Nykänen selvitti tiensä Taitaja2024 SM-kilpailun finaaleihin, jotka järjestetään toukokuussa Kuopiossa. Hänen lajinaan on automaalaus. Toista vuotta automaalausta ammattioppilaitos Riveriassa opiskeleva Nykänen lähti kilpailuun kokeilumielellä.
19.3.2024
Herkkuja siivillä matkaaville

Joensuu-Liperin lentoaseman kahvilan pitäjän Päivi Hyttisen herkut ovat saattaneet matkustajia maailmalle vuodesta 2019 alkaen. Hyttisen tekemät pullat, piirakat ja leivonnaiset ovat maistuneet niin lentävälle henkilökunnalle kuin matkustajille ja kentän henkilökunnallekin.
19.3.2024
Lammen rannalle vuosien päästä

Honkalammenranta I asemakaavan esittely yleisötilaisuudessa ei herättänyt suuria intohimoja. Vajaan 60 hehtaarin alue ulottuu rakennetun Honkalammen reunalta aina Honkalammen uimarannalle saakka pitäen sisällään Honkalampikeskuksen rakennukset.
19.3.2024
Rääkkylään ja Liperiin työllisyyden palvelupisteet

Hallituksen, vuonna 2021, tekemän päätöksen mukaisesti työllisyyden hoito siirtyy ensi vuoden alusta alkaen valtiolta kuntien vastuulle. Pohjois-Karjalassa siirtoa on valmistelut viime vuoden huhtikuusta alkaen ja maakuntaan syntyy yksi työllisyysalue, jonka vastuukuntana toimii Joensuu.
19.3.2024
Taitajiksi tarjolla kuusi finalistia
Ammattitaidon SM-kilpailuihin eli Taitaja 2024 -mittelöihin on edennyt Liperistä ja Rääkkylästä yhteensä, jotka opiskelevat Riverian ammattioppilaitoksessa.
19.3.2024
Liperissä vapun juhlinta siirtyy koululle

Liperin kirkonkylän Keskustie ja torialue ovat viime vuosina täyttyneet vapun juhlijoista. Tänä vuonna kevään ja työväen juhlaa vietetään Liperin koulukeskuksella Keskustien remontin vuoksi.
19.3.2024
Kurssilaiset tuovat teoksiaan näytille

Rääkkylän kunnantalolla on vielä muutaman päivän esillä Keski-Karjalan kansalaisopiston Rääkkylän ryhmien kevätnäyttely, alkuviikosta näytille asetetut työt nimittäin raivataan perjantaina pois. Esillä on muun muassa puu- ja tekstiilitöitä, lasitöitä, keramiikkaa sekä lasten kokeilevan kuvataideryhmän teoksia.
19.3.2024
Kia Nirolla nirsoilematta

Pertti Nylundin isännöimästä Rinta-Joupin myymälästä löytyy laaja valikoima eri merkkisiä ja erilaisilla käyttövoimilla varustettuja autoja. Yksi esimerkki nykysuuntauksesta on Kia Niro. Vuoden 2020 vuosimallin auto on hybridi.
19.3.2024
Pertti Nylund palasi tuttuihin töihin

Liperiläinen Pertti Nylund on palannut takaisin tuttuihin työkuvioihin. Hän aloitti Rinta-Joupin Autoliikkeen Joensuun yksikön myymäläpäällikkönä tammikuun alkupuolella.
19.3.2024
Uusia jäseniä, ritari ja lahjoitus

Rääkkylän Lions Club täyttää tänä vuonna kuusikymmentä vuotta. Klubin jäsenmäärä on kasvanut tänä vuonna viidellä. Jäseniä on kolmekymmentäkolme. Veikko Sallinen sai tunnustuksena 55 vuoden jäsenyydestään Arne Ritari säätiön -killan jäsenyyden ja oikeuden käyttää Lions-ritarin arvonimeä. Klubi lahjoitti juhlavuoteen liittyen kahdelle palvelukodilla imulaitteen asukkaiden terveydenhoitoon.
18.3.2024
Saksalaislehdissä tulee Rääkkylä esille

Pohjoisen Saimaan matkailuhankkeeseen liittyen Rääkkylässä vieraili viime viikon lopulla kuusi eri saksalaismedioiden edustajaa. Heidän matkaansa Itä-Suomeen olivat toteuttamassa hankkeen lisäksi yhteistyössä Visit Finland, Kolin Matkailu ja GoSaimaa.
18.3.2024
Ruokamatkailulla elinvoimaa maakuntiin

Kolmen maakunnan, Etelä-Savon, Etelä-Karjalan sekä Pohjois-Karjalan matkailuhankkeiden edustajat viettivät ruokamatkailuiltaa yhdessä paikallisten yrittäjien ja toimijoiden kanssa viime keskiviikkona Rääkkylässä Villa Ruusulassa.
18.3.2024
Järvellä kiire unohtuu – 70 vuotta täyttävä Martti Karvinen viettää kissanpäiviä kalalla

Pyhäselän rannalla Liperin Roukalahdella koko ikänsä asunut Martti Karvinen hämmästelee järven vaikutusta ihmiseen. – Järvellä ei ole kiire minnekään, kaikki muu unohtuu, sanoo maaliskuun 20. päivänä 70 vuotta täyttävä Karvisen Kissanpäivien yrittäjä.
16.3.2024
Karelia-soutu palaa Liperiin ja Rääkkylään

Kirkkoveneet palaavat vuosien tauon jälkeen Liperiin ja Rääkkylään, kun Karelia-soutu järjestetään täällä jälleen. Pyhäselän ylitse eivät venekunnat kuitenkaan retkeile, eikä pienveneitä nähdä tällä puolella järveä.
16.3.2024
Emilia Kangaskolkka ehdolla europarlamenttivaaleissa

SDP on asettanut liperiläisen Emilia Kangaskolkan eurovaaliehdokkaaksi. Hän on yksi ensimmäisistä 11 sosialidemokraattien ehdokkaasta kesäkuun alussa käytävissä vaaleissa.
15.3.2024
Virka-apu ja petopolitiikka tapetilla

Liperin riistanhoitoyhdistyksen SRVA eli suurriistavirka-apu ryhmään kuuluvat Tutjunniemen Erän jäsenet ja kokeneet metsästäjät Juha Meronen ja Ilkka Jokinen kertovat, että Liperissä jatketaan SRVA-toimintaa aiemmin sovitulla mallilla eli vapaaehtoinen apu esimerkiksi loukkaantuneiden suurpetojen ja hirvien jäljittämiseksi poliisin pyynnöstä jatkuu.
15.3.2024
Keskustien remontti alkoi

Liperin kirkonkylän Keskustien remontti on alkanut tiesulkujen rakentamisella. Perjantaista alkaen Tokmannin risteyksestä ei pääse kääntymään Keskustielle.
14.3.2024
Sämpläyksen ja breikkaamisen lyhyt oppimäärä

Liperin kouluissa vietettiin erilaista, jos ei ihan koulupäivää, niin ainakin tuntia, kun ala- ja yläkoululaiset saivat lyhyen oppimäärän sämpläyksessä ja breikkaamisessa. Kolmen taajaman kouluissa vieraili Back 2 The Future -bändi, joka pisti niin sanotusti punttiin vipinää oppilaille ja opettajille.
13.3.2024
Rääkkylä julkisuuden valokeilassa
MIELIPIDE ”Kunnanjohtaja on kunnan keulakuva, myös vapaa-ajallaan.” Naistenpäivän uutisoinnin perusteella tämä totuus oli kunnanjohtajaltamme päässyt unohtumaan. Epäasiallisen someviestinnän mukanaan tuomaa kielteistä julkisuutta ei pieni sitkeä gallialaiskylämme olisi tarvinnut. Eivätkä johtavat luottamushenkilöt kohun aiheuttamaa ylimääräistä työtä.
13.3.2024
Riveriasta valmistuneet ammattilaiset

Ammattioppilaitos Riveriasta valmistui tammi- ja helmikuun aikana yhteensä 208 tutkinnon suorittajaa. Valmistuneiden joukossa oli ainakin 14 liperiläistä.
13.3.2024
Kirkkolahti helli auringolla ja ahvenilla

Liperin Kirkkolahdella kökötti tiistaina reilut 140 pilkkijää ahvenia narraamassa. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n Suomen mestaruuksista kisattiin aurinkoisessa pikkupakkasessa.
13.3.2024
Tasa-arvo ei ole naiskysymys

KOLUMNI ”Tyttäriemme kasvatus” oli otsikoitu ensimmäinen Minna Canthin kirjoittama sanomalehtiartikkeli (Keski-Suomi, 2.5.1874). Siinä nainen, joka nykyään tunnetaan kirjailijana ja tasa-arvon puolestapuhujana, otti napakasti kantaa tyttöjen koulutuksen puolesta, vaatien valtiota panostamaan naiskouluihin siinä missä pojillekin tarkoitettuihin opinahjoihin. Ei yksilöiden itsensä, vaan yhteiskunnan edun vuoksi – Canth toivoi sanomalehtien ottavan asian keskusteluun ja siten herättävän ”isänmaan huomiota
13.3.2024
Kunnanjohtajan ja setämiehen uskottavuus puntarissa

PÄÄKIRJOITUS Rääkkylän kunnanjohtaja Esko Rautiainen teki selkeän virheen lähettämällä seksuaalissävytteisiä viestejä somen viestipalvelu X:ssä. Vastaavien viestien lähettäminen ei ole laitonta, mutta niiden lähettäminen ei kuulu kunnanjohtajan toimenkuvaan. Ei edes yksityishenkilönä, sillä kunnanjohtaja on kunnanjohtaja 24 tuntia vuorokaudessa – halusi hän sitä tai ei.
12.3.2024
Asiatonta ja ei asian mukaista

Rääkkylän kunnanhallitus kuuli maanantaisessa kokouksessaan kunnanjohtaja Esko Rautiaista, jonka lähettämät seksuaalissävytteiset viestit somepalvelu X:ssä tulivat julki viime viikon perjantaina Sanomalehti Karjalaisen jutussa.
12.3.2024
Käsämäläinen Kettunen ahkeroi sukukirjojen parissa

Erkki Kettunen on viimeisen kymmenen vuoden aikana toimittanut, koonnut ja taittanut seitsemän sukuhistoriateosta.
12.3.2024
Kiitos Tuija!
MIELIPIDE Unohdin seurakunnan kahvitilaisuuden, jossa diakoni Tuija Rissanen hyvästeltiin eläkepäiville. Jalka paketissa ja rollaattori kulkuneuvona, tuskin olisin ehtinyt kirkkoa kiertämään. Mutta se upea työ, mitä hän teki ihmisten ja seurakuntalaisten hyväksi, ei saa jäädä kiittämättä.
12.3.2024
Museo- ja kirjastoaloitteesta
MIELIPIDE Järkytyimme Liperi-Seuran hallituksen jäseninä viime kunnanvaltuuston kokouksessa kuunnellessamme aloitetta Enwald -museon siirtoehdotuksesta kirjaston tiloihin. Onko valtaosalla liperiläisistä päättäjistä kotiseutumme Liperin perinteiden ja kulttuurin tuntemus noin ohut?
12.3.2024
Valtuustoaloitteesta Penttilään liittyen
MIELIPIDE Liperin kunnan valtuuston kokouksessa 26.2.2024 jätettiin valtuustoaloite Liperin Penttilä-rakennuksen käyttöönoton selvittämisestä varhaiskasvatuksen tarpeisiin neljän valtuustoryhmän sekä muutaman yksittäisen valtuutetun allekirjoittamina. Penttilä-rakennuksessa sijaitsevan Enwald-museon paikaksi esitettiin esimerkiksi Liperin kirjastoa.
12.3.2024
Käsityöpiiri tekee hyvää höpötellessä

Liperin kirkonkylällä sijaitsevassa Herrankukkarossa kaikuu tiistai-aamupäivisin puheensorina ja neulepuikkojen kilinä. Liperin seurakunnan käsityö- ja askartelupiiri on kokoontunut käsillä puuhastelun merkeissä.
12.3.2024
Kihaus Folk -festivaalille 10 000 euroa tukea Taikelta

Taiteen edistämiskeskus myönsi Rääkkylä Folk yhdistys ry:lle 10 000 euron avustuksen Kihaus Folk -festivaalin järjestämiseen.
12.3.2024
Kuningas Ubun joukot Rääkkylästä ja Ylämyllyltä

Kuningas Ubu eli puolalaiset -näytelmä saa ensi-iltansa on Näyttämö-teatterissa Joensuussa ensi viikolla. Satiirisen näytelmän kirjoitti vuonna 1896 ranskalainen Alfred Jarry ivatakseen fysiikan opettajaansa. Näytelmä oli aikansa skandaali.
11.3.2024
Poliisi epäilee surman tapahtuneen aamuyöllä

Toissa viikolla Liperissä kuolleen naisen surmatyön epäillään tapahtuneen aamuyöllä 27. helmikuuta. Myöhemmin iltapäivällä poliisi tapautui omakotitaloon ja löysi 36-vuotiaan naisen kotoaan kuolleena.
11.3.2024
Envald-museon paikka on Penttilässä

Liperi-Seuran puheenjohtaja Pentti Kuokkanen toteaa, että muutama viikko sitten Liperin kunnanvaltuustossa tehty valtuustoaloite tuli hänelle ja kotiseutuyhdistykselle yllätyksenä. Aloitteessa esitetään selvitettäväksi Envald-museon siirtoa pois Penttilästä keskeisemmälle paikalle kirkonkylällä. Penttilä jäisi varhaiskasvatuksen käyttöön ja Penttilä-sali kokouskäyttöön.
11.3.2024
Nuorilla SM-hiihdoista kaksi mitalia

Liperin Hiihtoseuran nuoret hiihtäjät napsivat nipun hyviä sijoituksia viime viikonloppuna kisatuissa nuorten SM-hiihdoissa. Liperiläisseuran hiihtäjistä kirkkaimman mitalin saalisti Pauli Vuorma M20-sarjan kymmenen kilometrin perinteisen kilpailussa, jossa hän sijoittui toiseksi jääden voittajasta vain 4,6 sekuntia. Väinö Kontkanen sivakoi samassa kilpailussa viidenneksi.
11.3.2024
Ranskalaisilla mauilla kerätään varoja

Häränfilee provençal duchesse, kermainen bouillabaisse ja ratatouille. Noiden herkkujen äärelle ja ranskalaisiin tunnelmiin matkustetaan Liperin Yhteisötalolla järjestettävässä illallistapahtumassa tulevana perjantaina.
11.3.2024
Liprakassa peuhasivat kaikenikäiset

Talvilomaviikon perjantai huipentui Liperin kunnan uimahallissa Käsämässä vedessä peuhailuun. Iltapäivän perheille ja lapsille kohdennettuina tunteina altaisiin pulahti väkeä tasaisena virtana.
8.3.2024
Elinkeinojohtaja Hyttinen Polkan toimitusjohtajaksi

Liperin kunnan elinkeinojohtaja ja Lipertek Oy:n toimitusjohtaja Mika Hyttinen siirtyy loppukeväästä, todennäköisesti toukokuussa Polkka Oy:n toimitusjohtajaksi. Pohjois-Karjalan tukipalvelut Oy tuottaa maakunnan alueella ateria-, puhtaus- ja logistiikkapalveluita kunnille ja hyvinvointialueelle.
8.3.2024
Rääkkylän kunnanjohtaja Esko Rautiaisen viestittely tapetilla

Perjantaina levisi laajalti julkisuuteen Rääkkylän kunnanjohtaja Esko Rautiaisen viestintä ja kommentointi sosiaalisessa mediassa. Rautiaisen kommentointi viestipalvelu X:ssä (entinen Twitter) on aiheuttanut hämmennystä ja hänen viestejään on pidetty asiattomina.
8.3.2024
Vapaa vuoro veti liikuntahalliin

Hiihtolomaviikon vapaa vuoro veti hiihtolomalaisia Patteriston yksikön liikuntasaliin Ylämyllyllä. Parin tunnin vapaamuotoinen sisäliikuntamahdollisuus oli tarkoitettu kaikille kuntalaisille, mutta käyttäjät olivat lomalla olevia koululaisia.

