Ristin kesäteatterissa Kaiken takana on nainen
Ristin kesäteatterin eli Liperin harrastajateatteri ry:n tämän kesän näytelmä on Tiina Brännaren ja Eppu Nuotion käsikirjoittama Kaiken takana on nainen. Näytelmän ohjaa tuttuun tapaan Heidi Mutanen.
– Kyllä meille meni valinnassa vähän normaalia myöhempään, kun halusimme varmistaa muutaman näyttelijän mukana olon. Valittavana oli monta vaihtoehtoa. Sekin vähän viivytti, koska halusimme mukaan enemmän musiikkia, Mutanen kertoo.
Kuten näytelmän nimi kertoo, niin kyse on Matin ja Tepon ehkä tunnetuimmasta kappaleesta. Veljesten musiikkia kuullaan rakkaudesta ja tasa-arvosta kertovassa esityksessä enemmänkin.
– Porukkaa on mukana aiempaa enemmän. Ryhmässä on kaksitoista esiintyjää. On vanhoja tuttuja, uusia ja mukaan tulleita entisiä. Anne Härkönen on opettanut laulupuolta. Soittoa ja laulua tulee livenä ja osa taustoina.
Mutasen mukaan kyse on musiikkikomediasta, ei niinkään farssista, jossa musiikin osuus on pienempi. Mukaan mahtuu huumorin lisäksi vakavampaakin mietettä.
– Käsikirjoittajat ovat samoja kuin viime kesän näytelmässä. Tämä ei ole kantaesitys, vaan esityksiä on ollut muuallakin Suomessa.
Heidi Mutanen selvitti, että ryhmä on pitänyt jo lauluharjoituksia. Nyt on tiiviin harjoittelun aika. Harjoituksia on kolme kertaa viikossa.