8.3.2024
Naamioita ja aikakoneita kirjastolla

Liperin kirjaston näyttelytilassa on esillä maaliskuun loppupuolelle saakka Joensuun seudun kansalaisopiston taiteen perusopetuksen liperiläisten ryhmien töitä. Aika-näyttelystä löytyy niin naamioita kuin aikakoneitakin 1-6 -luokkalaisten lasten tekeminä.
7.3.2024
Kartta auttaa väistämään

Metsähallitus on julkaissut saimaannorpan pesimäalueista kartan, jossa jäillä ja rannoilla talven ja kevään aikana liikkuvat voisivat näitä paikkoja vältellä.
7.3.2024
Ponikerhossa kaikuu myös laulu

Liperin seurakunnan järjestämässä talvilomaan liittyvässä ponikerhossa päähuomion vievät epäilemättä hellyttävät ponit, mutta myös lauluun on aihetta ja aikaa.
7.3.2024
Kiitos kestää käyttöä

KOLUMNI Kiittäminen kuuluu käytöstapoihimme. Jo pienenä lasta muistutetaan ruokapöydästä noustessa: ”Mitä sanotaan?” Lapsenlapsi oli parivuotiaana perhekuntamme ahkerin kiittäjä – ”Tiitti” kuului vähän väliä pienestä suusta – täsmällisesti ja aina aiheesta.
7.3.2024
Kisojen perässä ympäri Suomea

Liperiläisten Venla ja Milja Pyykön harrastukset saa nipin napin laskettua yhden käden sormilla.– Ampumahiihto, hiihto, kilpa-ammunta, juoksu, yleisurheilu, isosisko Venla, 14, luettelee ja pikkusisko Milja, 12, nyökyttelee vieressä.
7.3.2024
Viinijärven koululla kattovuoto

Viinijärven koulun ruokalassa on ilmennyt kattovuoto, jonka seurauksena sulamisvesi on kulkeutunut ulkoseinärakenteen sisään ja edelleen alapuolisiin rakenteisiin ruokalatilan alueelle. Vuodon aiheuttamia kosteusvaurioita on todettu olevan kattopalkissa, betonipilarissa sekä lattiapinnoitteen alla pienessä osassa ruokalaa.
5.3.2024
”Maajoukkueleirillä oli hyvä tempo”

Topi Mustonen on olennainen osa Ylämyllyn Yllätyksen B-poikien ja miesten joukkueita. Hän pelaa oikean laitapakin paikkaa. 15-vuotias Mustonen erottui edukseen pelikentillä ja sai kutsun alle 16-vuotiaiden jalkapallon maajoukkueleirille. Leirille Mustonen osallistui helmikuun alkupuolella.
5.3.2024
Keskustien remontti alkaa Liperintien risteyksen suunnasta
Liperin kirkonkylän läpi kulkevan Keskustien remontti alkaa ensi viikolla valmistelutöillä.
5.3.2024
Paista popcorneja nuotiolla – halsterin voit lainata tai askarrella itse

Talvilomaviikolla moni suuntaan nuotiolle makkarapaketti matkassa. Josko tällä kertaa tikkupullien sijaan tehtäisiinkin popcorneja partiolaisten tapaan. Tarvittavan halsterin voit askarrella itse kepistä ja kahdesta sihvilästä rautalangan avulla.
5.3.2024
Penttilä-rakennus kokonaan kaikkien kuntalaisten käyttöön
MIELIPIDE Viime valtuuston kokouksessa (26.02.2024) on tehty aloite Penttilä-rakennuksen käyttöönoton selvittämisestä kokonaisuudessaan varhaiskasvatuksen käyttöön lukuun ottamatta Penttilä-salia. Ratkaisu edellyttäisi Enwald-museon siirtämistä pois Penttilästä.
5.3.2024
Juha Hartikka aikoo oikaista kokemansa vääryyden

Käsämässä asuva Juha Hartikka on jo vuodesta 2022 lähtien kamppailut viranomaisten kanssa Heponiemessä tekemänsä ruovikkoalueen muokkauksesta. Hartikka sanoo tehneensä sallitun ojituksen, kun taas Pohjois-Karjalan Ely-keskus on tulkinnut toimenpiteen kielletyksi ruoppaukseksi.
5.3.2024
Monipaikkaisuusnäkyy kesämökkikunnissa

Liperissä pidetyssä Monipaikkainen Pohjois-Karjala -tutkimuksen esittelyssä kävi ilmi, että monipaikkaisuudessa näkyy erityisesti vapaa-ajan asuntojen ja asukkaiden suuri määrä. Liperissä voi haja-asutusalueella yöpyä kesäaikaan kolmannes enemmän henkilöitä kuin talvella. Ilmiö näkyy myös naapurikunnissa, Rääkkylä ja Heinävesi, joissa on paljon kesämökkejä.
5.3.2024
Mitähän sitä tekisi hiihtolomalla?
PÄÄKIRJOITUS On kuulemma joku lomaviikko menossa. Ai niin, sehän on hiihtolomaviikko, jolloin koululaiset ja perheet ryntäävät sankoin joukoin hiihtämään ja reippailemaan. Monelle palkansaajalle ja yrittäjälle kyse on ainoasta talviajan pidemmästä lomailusta, jos mukaan ei lasketa juhlapyhien aikaisia lomapäiviä. Niitähän sattuu tänä vuonna kalenteriin ennätysmäärä eli kymmenkunta.
5.3.2024
Eino Mujunen sujutteli ensimmäisen kerran Hipoissa

Käsämässä asuvan Eino Mujusen ei tarvinnut sujutella yksin Liperin Osuuspankin perinteisissä Hippo-hiihdoissa. Ladulle rynnisti Pärnävaaran stadionalueella eri sarjoissa Mujusen kanssa 110 hiihtäjää.
5.3.2024
Työpalvelusta apua arjen tarpeisiin

Rääkkylän 4H-yhdistys tarjoaa alueellaan maksullista työpalvelua, johon sisältyy muun muassa kotiapu- ja siivouspalvelua niin yhdistyksille, yrityksille kuin yksityishenkilöillekin. Työpalvelun piiriin kuuluu myös kauppa- ja apteekkiasiointipalvelu. Työpalvelun tuotoilla tuetaan paikallista lasten ja nuorten harrastustoimintaa.
4.3.2024
Diakoni Tuija Rissanen suuntaa eläkepäivillään metsään

Kirkkokansa saatteli Liperin seurakunnassa 14 vuotta diakonina työskennelleen Tuija Rissasen eläkkeelle keskiviikkona Liperin kirkossa pidetyn jumalanpalveluksen jälkeen. Rissanen palkattiin Liperin seurakuntaan aikana, jolloin kirkkoherrana oli Ilpo Hilke. Seurakunnan nykyinen kirkkoherra Jari Uimonen totesi puheessaan, että Rissanen on antanut liperiläisille diakonian todelliset kasvot.
4.3.2024
Työpalvelusta apua arjen tarpeisiin

Rääkkylän 4H-yhdistys tarjoaa alueellaan maksullista työpalvelua, johon sisältyy muun muassa kotiapu- ja siivouspalvelua niin yhdistyksille, yrityksille kuin yksityishenkilöillekin. Työpalvelun piiriin kuuluu myös kauppa- ja apteekkiasiointipalvelu. Työpalvelun tuotoilla tuetaan paikallista lasten ja nuorten harrastustoimintaa.
3.3.2024
Käsämäläinen Kettunen ahkeroi sukukirjojen parissa

Erkki Kettunen on viimeisen kymmenen vuoden aikana toimittanut, koonnut ja taittanut seitsemän sukuhistoriateosta.
2.3.2024
Karppi, kaatopaikka ja kakkahätä

Vuoden 1999 maaliskuun 8. päivän Kotiseutu-uutisten uutispätkissä oli juttua muun muassa erään eväkkään asuttamisesta Liperiin.
1.3.2024
Liperiläismies on vangittu todennäköisin syin vaimonsa murhasta epäiltynä

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on vanginnut perjantaina 37-vuotiaan liperiläismiehen, jota epäillään todennäköisin syin 36-vuotiaan vaimonsa murhasta.
1.3.2024
Useille yhdistyksille tukia hyvinvointialueelta
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta on hyväksynyt Siun soten eli hyvinvointialueen myöntämät järjestöavustukset keskiviikon kokouksessaan.
1.3.2024
Liperin kirkon muutostöistä tehtävä arkkitehtitasoiset piirustukset

Liperin seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi joulukuussa pääkirkon takaosan muutossuunnitelmat ja haki niiden toteuttamiseen Kirkkohallituksen lupaa. Kirkkohallitus torppasi hankkeen toistaiseksi puutteellisten ja virheellisten suunnitelmien takia.

