Liperin ja Joensuun rajamailla tapahtui kuolemaan johtanut onnettomuus

Kuopiontiellä, Liperin ja Joensuun rajamailla, tapahtui vakava liikenneonnettomuus sunnuntaiaamuna hieman ennen kello kuutta.

Savuhavainnot aiheuttivat torstaina hämmennystä Liperissä

Heinäveden ja Liperin alueelta tuli torstaina pelastuslaitokselle useita savuhavaintotehtäviä, joita tarkasteltiin usean paloaseman henkilöstön voimin.

Liperissä ja Rääkkylässä on todettu koronatartunta – koronatapauksia edelleen paljon

Viime viikolla todettiin uusia koronatartuntoja yhteensä 24. Tartuntoja todettiin Joensuussa, Juuassa, Kiteellä, Kontiolahdella, Lieksassa, Liperissä, Polvijärvellä ja Rääkkylässä. Tartunnoista yhdeksän oli peräisin ulkomailta ja jatkotartuntoja ulkomailta saaduista tartunnoista todettiin kuusi. Kahdeksan tartuntaa todettiin jo karanteenissa olleilla henkilöillä. Kahden tartunnan alkuperä jäi epäselväksi.

Enää ei tarvitse laskeskella sormia – Kymppileirillä riittää vauhtia, naurua ja uusia kavereita

Seurakunnissa halki Suomen juhlitaan täydet 10 vuotta täyttäviä, eikä Liperin seurakunta ole poikkeus. Tänä vuonna 10-vuotissyntymäpäiviä juhlistetaan toista kertaa leirien muodossa.

Onneksi voimme palata ajassa taaksepäin – Nauttimaan aitoudesta

KOLUMNI Silarit ja botoxit, hienot autot ja komeat urhot, paljon toinen toistaan kovempia keinoja tarjota shokkiefekti sekä paljon törkyä, sanojen törkyä, sanataiteen irvikuvia. Tästäkö pitäisi tänään saada musiikillinen nautinto?

Ylämyllyn Yllätyksen ja STPS:n yhteisjoukkue jatkaa 14-vuotiaiden SM-lopputurnaukseen

Ylämyllyn Yllätyksen ja Savonlinnan STPS:n tyttöjen yhteisjoukkue on edennyt Liiga Pohjoisen T14-sarjan lopputurnaukseen. Palloliiton niin sanottu SM-turnaus pelataan lokakuussa Eerikkilässä. Itä-Suomen ikäluokkansa voitokkaimman jalkapallojoukkueen ottelut jatkuvat syyskaudella Liigan yläloppusarjassa.

Asiakasmaksulain muutokset astuivat voimaan perusterveydenhuollossa – Katso lista, mitkä palvelut ovat maksuttomia ja mitkä eivät

Perusterveydenhuollon asiakasmaksulakia uudistettiin ja lakiin tehdyt muutokset astuivat voimaan 1. heinäkuuta. Muutokset koskevat useita tuhansia Siun soten asiakkaita.

Tämä ystävyys on kestänyt 60 vuotta – ”Ystävän kanssa saa olla oma itsensä”

Liperiläisten Salme Hiltusen ja Leena Pekkisen yhteydenpidon voisi jonkin mittapuun mukaan sanoa olevan jo eläkeiässä, sillä tänä vuonna täyttyy 60 vuotta ystävyyden alkamisesta. 

Nautitaan, kun siihen tarjotaan mahdollisuus – ”Tapahtumien järjestäjät ja monet yrittäjät ottavat päivittäin suuria taloudellisia riskejä”

PÄÄKIRJOITUS Nyt on aika antaa täysi tuki tapahtumien järjestäjille ja muille paikallisille toimijoille. Monet eri kulttuuritoimijat, tapahtumien järjestäjät ja yrittäjät joutuivat laittamaan punaisen ruksin aiemmin keväällä kesän suunnitelmien päälle.

Saanko viihtyä omassa somekuplassani?

KOLUMNI Vaikka kerään päivittäin reippaasti ruutuaikaa, ja olen sentään älylaite kourassa kasvanut somenatiivi, kirjoitan somesta kesätoimittajaurallani vasta nyt. Mitä itsehillintää se onkaan vaatinut!