Sähkökatkot vaivaavat

Lauantaina ukkosmyrskyt ja rankkasateet ovat aiheuttaneet sähkönjakeluun ongelmia maakunnassa.

Hieman ennen viittä ja kuuden aikaan noin tuhat Pohjois-Karjalan Sähkön asiakasta oli Liperissä sähköttä. Useiden tuntien katkoksesta ovat kärsineet muun muassa Vaivion, Ylämyllyn ja Puromäen suunnilla. Rääkkylän saarilla talouksia oli vailla virtasta parin tunnin ajan iltapäivällä.

Ylämyllyllä puita kaatui muun muassa junaradalle sekä yhden rakennuksen päälle. Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin.

Vastaa