Vapaaehtoiset jalkautuvat nuorisotyöhön Liperissä

Ylämyllyn yläkoululla pidettiin maaliskuun lopulla ensimmäinen jalkautuvan nuorisotyön koulutusilta, johon osallistui yli kaksikymmentä koulutettavaa. Mukana oli vapaaehtoisia koulutettavia, kuten nuorten vanhempia ja järjestötyössä mukana olevia, ja työnsä puolesta koulutettavia.

Kuorinka-illassa käytiin läpi tehtyjä toimenpiteitä

Liperissä järjestetyssä Kuorinka-illassa käytiin läpi toimenpiteitä ja tuloksia, joita on tehty lähivuosina kirkasvetisen järven luonnontilan säilyttämiseksi ja parantamiseksi. Salokylän Sydämessä pidettyyn iltaan osallistui paikan päällä ja etäyhteydellä yli 30 henkeä asiantuntijoista Kuoringan asukkaisiin ja vapaa-ajan viettäjiin.

Katuhiekat pois

Katuhiekan poisto alkaa Liperissä 17. huhtikuun alkaen. Hiekoitushiekkoja poistetaan jalankulun ja pyöräilyn väyliltä sekä kiinteistöjen alueilta. Hiekkojen poisto kestää noin kolme viikkoa riippuen sääoloista.

Mökkitalkkarina jatkaa uusi kasvo

Monelle liperiläiselle ja rääkkyläläisellekin mökkitalkkarina tuttu Kari Väisänen möi viime syksynä mökkitalkkariliiketoimintansa joensuulaiselle Veju Oy:lle. Väisänen aikoo yrityksensä kautta jatkossa muun muassa keskittyä Liperin Heponiemessä sijaitsevan Pirunpellon kotien hallinnointiin.

Rissanen ja Ikonen hakivat virkaa Joensuusta

Joensuun kaupunki hakee uutta sivistys- ja hyvinvointijohtajaa. Virkaa hakeneiden joukossa olivat Liperin koulun koulunjohtaja Sanna Rissanen sekä Ylämyllyn koulun rehtori Antti Ikonen.

Verkkokalastuskielto astuu voimaan

Verkkokalastuskielto alkaa 15. huhtikuuta alkaen suuressa osassa Saimaata, tiedottaa Pohjois-Savon ely-keskus.

Rääkkylään lääkäri?

Vuoden 1974 huhtikuussa Kotiseutu-uutisissa iloittiin muun muassa Rääkkylän kiinnostavuuden kohoamisesta lääkäririntamalla. Vaikutti nimittäin siltä, että Rääkkylä ei ollut vajaa 50 vuotta sitten lääkäreiden ykkösvaihtoehto työpaikkakunnaksi.

Yllätys tähtää nelosessa kärkikolmikkoon

Jalkapallon nelosdivisioonaan viime syksynä noussut Ylämyllyn Yllätys tähtää kärkisijoille uudella sarjatasolla. Joukkueen päävalmentaja Erkka Vesanen toteaa, että tähtäin on kolmen parhaan joukossa. Kovimmat kilpakumppanit löytynevät Kuopion ja Siilinjärven suunnalta.

Sote-palvelujen keskittämisestä on piirretty suunnitelmia – Ajetaanko tulevaisuudessa aina Joensuuhun lääkärille?

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen tulevaisuuslautakunta lähettänee tänään lausuntokierrokselle asiakirjoja, jotka sisältävät erilaisia vaihtoehtoja sote-palvelujen järjestämiseksi maakunnassa.

Pauli Pietikäinen Tangomarkkinoiden yleisöäänestyksessä

Pauli Pietikäinen Liperistä on edennyt Seinäjoen Tangomarkkinoiden yleisöäänestyksen ensimmäiselle kierrokselle. Äänestyksessä mukana on 50 nais- ja 10 mieslaulajaa.