Seurakuntavaaleissa kannattaa vaikuttaa
PÄÄKIRJOITUS Seurakuntavaalien ennakkoäänestys aloittaa tällä viikolla vajaan puolen vuoden mittaisen jakson, jolloin kansalaiset pääsevät vaikuttamaan oman seurakunnan ja maamme eduskunnan kokoonpanoon. Seurakuntavaaleissa äänestysprosentti on ollut perinteisesti huomattavasti pienempi kuin valtiollisissa vaaleissa.
Ero on ollut kymmenien prosenttien luokkaa, mutta se ei tarkoita sitä, että seurakuntavaalit olisivat vailla merkitystä. Seurakuntien työ häistä hautajaisiin ja diakoniasta jumalanpalveluksiin on tärkeä osa arkipäivän elämää. Tuohon työhön kannattaa olla vaikuttamassa.
Liperissä ja Rääkkylässä tilanne on sillä tavalla erilainen, että Liperin seurakuntaan kuuluu myös Heinäveden alue, kun taas Rääkkylä on Kiteen seurakunnan kappeliseurakunta. Kun seurakuntavaalit ovat suhteelliset vaalit, niin Rääkkylässä ja Heinävedellä asuvien seurakuntalaisten on todellakin syytä käydä uurnilla. Näin kirkkovaltuustoihin valitaan tarpeeksi oman paikkakunnan edustajia vaikuttamaan.
Rääkkylässä tilanne vaikuttaa suhteellisen tasapainoiselta. Kunnassa on ilmeisesti koettu, että seurakuntaelämä on jatkanut vakaana ja toimivana. Liitos herätti alussa taatusti tunteita, mutta niitä lievensivät todelliset talousongelmat. Seurakunnan talous oli pahassa jamassa. Liitokselle oli aikoinaan tarvetta. Rääkkylässä polttavia kysymyksiä ovat entisen seurakuntatalon purku ja varsinkin kirkon kunnosta huolehtiminen. Molemmat nielevät euroja, ja voi olla, että hankkeet eivät toteudu vielä ensi vuonna.
Liperin suunnalla Heinäveden liittäminen seurakuntaan on vielä huomattavasti tuoreempi tapaus. Heinävedellä osa seurakuntalaisista koki, että seurakunta olisi pärjännyt vielä omillaan metsäomaisuuden turvin. Ehkäpä näin olisi ollut, mutta kehitys olisi vääjäämättömästi vienyt liitokseen suuntaan lähivuosina. Toisaalta Heinäveden suunnalta on tullut viestiä asioiden hyvästä hoitamisesta. Muutos ei ikinä synny ilman kipuilua. Heinävedellä varsinainen suururakka on pääkirkon ulkomaalaus.
Leipäpitäjässä päättäjät saavat eteensä kirkon parkkipaikan ja sisäänkäynnin kohentamista sisältävät suunnitelmat. Vaihtoehtoja on jo esitelty laajasti. Kirkon takaosaan on suunniteltu kokoontumis- ja kahvilapaikkaa. Suunnitelma on otettu myönteisesti vastaan. On hyvinkin mahdollista, että uudet luottamushenkilöt päättävät näistä kahdesta asiasta jo heti alkuun ensi vuoden puolella.
Seurakuntavaalit eroavat kuntavaaleista ja eduskuntavaaleista siinä, että jo kuusitoista vuotta täyttäneet seurakunnan jäsenet voivat äänestää. Siinä on nuorilla mahdollisuus päästä vaikuttamaan. Tosin kun katsoo ehdokkaita, niin nuorten omia ehdokkaita ei ole juuri tarjolla.