Seurakuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyi
Seurakuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyi tiistaiaamuna. Liperin kirkkoherranvirastolla ensimmäisenä äänensä kävi antamassa Tutjunniemessä asuva Seija Eronen.
– Muissa asioissa tulin tänne, mutta muistin, että voisin myös äänestää samalla, Eronen toteaa äänestyslippu kädessään.
Eronen käyttää kertomansa mukaan äänioikeuttaan aina, kun siihen on tarvetta.
– Valinta oli helppo, Eronen mainitsee.
Liperissä äänensä voi käydä antamassa ennakkoon kirkkoherranviraston lisäksi keskiviikkona Viinijärven S-marketilla, perjantaina Ylämyllyn S-marketilla sekä lauantaina Kauppakeskus Myllärissä.
Rääkkylässä ennakkoon voi käydä äänestämässä keskiviikkona Rasivaaralla Kaupparinteellä sekä Niemisen kappelissa, torstaina Rääkkylän seurakuntatoimistossa ja perjantaina Rääkkylän S-marketissa.
Ennakkoäänestys päättyy lauantaina 12. marraskuuta. Varsinainen äänestyspäivä on 20. marraskuuta, jolloin liperiläiset voivat antaa äänensä Liperin kirkossa. Rääkkyläläisten on äänestettävä varsinaisena vaalipäivänä Kiteen seurakuntakeskuksessa.