Tonttikauppoja vähänlaisesti

Vapaa-ajanasuntojen kauppa kävi Liperissä vuonna 2022 tasan edellisvuoden tahtiin, sillä rantamökeistä ja kuivan maan paikoista uudet asukkaat sai 32 tupaa. Maanmittauslaitoksen kauppahintatilasto kertoo, että näistä 28 oli rantahuviloita.

NiemU:n tavoite sarjapaikan säilyttäminen

Viime kesänä kovan hurmoksen ja loistavien voittojen myötä kolmoseen noussut Niemisen Urheilijat on jatkanut voittojen tiellä myös tänä keväänä. Joukkue on raivannut tiensä jalkapallon Suomen Cupin kolmannelle kierrokselle, jossa vastaan talsii nelosessa pelaava Kypärämäki Rangers Jyväskylästä. Kolmosen kauden alkuun on aikaa puolestaan reilu viikko.

Itsearviointi auttaa parantamaan turvallisuutta

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos lähettää tänä vuonna yli 1900 itsearviointikirjettä alueensa asuinkohteisiin. Tavoitteena on parantaa asukkaiden turvallisuustietoa sekä omatoimista varautumista onnettomuuksiin. Itsearviointi auttaa havainnoimaan kodin tai vapaa-ajanasunnon paloturvallisuuspuutteet ja opettaa korjaamaan ne.

Seurakuntatalo häviää katukuvasta

Pitkään purku-uhan alla olleen Rääkkylän seurakuntatalon purkutyöt käynnistyivät maanantaina alueen aitauksella ja asbestipurkutöiden valmistelulla. Purku-urakka alkaa sisätiloissa asbestipurkutöillä, joiden arvioidaan valmistuvan ensi viikon loppuun mennessä.

Palvelurakennus kurottaa veden äärelle Kirkkolahdella

Liperin Kirkkorantaan rakennetaan parhaillaan uutta palvelurakennusta, joka sijoittuu  aivan Kirkkolahden veden rajaan Makasiinirakennuksen naapuriksi. Järveltä päin katsottuna palvelurakennus sijoittuu komean tiilikirkon ja hautausmaan kiviaidan alapuolelle.

Hakkuut käynnistyivät Honkalammella

Ylämyllyllä Honkakankaalla käynnistyi harvennushakkuu, jota tehdään lähellä asutusta ja liikenneväyliä.  Kyseiset hakkuut kuuluvat Liperin kunnan Metsä Groupin kanssa viime syksynä tekemään puukauppaan. Hakkuu-urakka kestää toukokuun puolelle asti.

Hyvinvointialueen palveluverkkoskenaarioista ja palvelustrategialuonnoksesta

MIELIPIDE Eipä luonnos kovin paljon yllättänyt. Ilmeisesti harppiharjoitukset oli tehty pääosin jo SiunSote-kuntayhtymän aikoihin. Olisin toivonut, että Rääkkyläkin olisi mahtunut harpin piirtämän alueen sisäpuolelle

Postia lukijalta: Martatkin matkustelee

Huhtikuun 13. päivän aamu nousi aurinkoisena, kun Liperin kirkonkylän naiset läksi reissuun. Ei pitänyt se sanonta paikkaansa: jos naiset reissaa, niin sataa.

Uuni savutti Ylämyllyllä

Sunnuntaina leivinuuni tupsautti savut sisälle Ylämyllyllä. Uuni ei ollut lämmitettäessä lähtenyt heti vetämään ja siitä syystä alkoi savuttamaan sisälle.

Onnittelut Riveriasta valmistuneille

Maaliskuussa ammattioppilaitos Riveriasta ammatillisen tutkinnon itselleen suoritti ainakin yhdeksän liperiläistä ja yksi rääkkyläläinen opiskelija.